Facebook sulki mainostilini… Älä tee tätä virhettä! [Uusi käänne, postaus päivitetty]

Tämänkin voi jakaa... kuten HBOn tunnarit

Facebook sulki mainostilini. Näin on päässyt käymään. Minulla oli kaksi business-tiliin liitettyä mainostiliä. Toinen niistä suljettiin vuoden 2018 loppupuolella. Toinen alkuvuodesta 2019.

facebook sulki mainostilini

 

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun olen Facebookin kanssa tukkanuottasilla. Helmikuussa 2016 sain ensimmäisen kerran tuta Facebookin ”mahdin”.

Olin rakentanut kolme kuukautta tuloksellista Facebook-mainoskampanjaa, joka tuotti tasaista kävijäliikennettä e-kirjani myyntisivulle. Parhaimmillaan myin seitsemän e-kirjaa päivässä, mutta keskiarvo liikkui kolmen neljän kappaleen päivämyynnissä. Kunnes eräänä päivänä myynti loppui.

Facebook sulki mainostilini… Älä tee tätä virhettä!

Syynä oli Facebookin tekemä algoritmimuutos. Kun edellisenä päivänä mainokseni oli nähnyt pari tuhatta ihmistä, aamulla mainoksen näki enää pari sataa.

Siinä hetkessä realiteetti iski vasten kasvoja. Mitä tehdä? Yritykseni oli ollut olemassa neljä kuukautta. Otanko riskin ja opettelen Facebook-mainosten tekemisen uudelleen vai etsinkö jonkun toisen tavan markkinoida?

Lue myös tämä: Tämän takia yleisöä ja asiakaskuntaa ei kannata rakentaa pelkästään sosiaaliseen mediaan

Noh, jos olet seurannut blogia alusta saakka, tiedät vastauksen. Päätin perustaa tämän blogin, jota parhaillaan luet. Loppu onkin historiaa.

Facebook (ja some yleensä) on hyvä työkalu…

…mutta arvaamaton. Jos sinulla mainostili on edelleen pystyssä, onneksi olkoon! Olkoon yhteistyösi pitkä ja hedelmällinen.

Tykkään (edelleen) Facebookista, koska se on helppo ja vaivaton käyttää. Ymmärrän kuitenkin konseptin sen takana. Kyseessä on yritys, joka haluaa tehdä tulosta osakkeenomistajilleen. Kun orgaanista (eli ilmaista) näkyvyyttä vähennetään, yritysten on väistämättä pakko maksaa mainoksista.

Tämäkin on vielä loogista ja ymmärrettävää. Ja mielelläni maksoin Facebookille näkyvyydestä. Se helpotti työtäni ja toi minulle paljon uusia ihania lukijoita.

Mutta tätä ratkaisua minä en ymmärrä.

Näiden parin vuoden aikana Facebook on ollut luotettava yhteistyökumppani. Minulla on kaksi ammattilaista, jotka ovat hoitaneet sekä Facebook-mainontaa että yritykseni FB-sivua. Harmillisesti toisen kanssa yhteistyö päättyi juurikin tuohon mainostilien sulkemiseen. Toisen kanssa jatkamme edelleen ja teemme paljon töitä orgaanisen näkyvyyden lisäämiseksi.

Älä koskaan laita kaikkia munia samaan koriin…

…koska jos sen teet, olet jonain päivänä nesteessä. Onneksi olen tehnyt kuten opetan (sorry pieni itsekehu, mutta kevät on ollut oikeasti aivan hirveä…). Olen käyttänyt aikaa sisältömarkkinointiin ja sähköpostilistan keräämiseen.

Aiheesta lisää: Sisältömarkkinointi vs. Facebook-mainonta | Case Study

Yritykselläni ei ole hätää, vaikka en pystykään mainostamaan Facebookissa. Maksuttomissa ja maksullisissa valmennuksissa opetan tätä samaa. Eli kannustan aina hyödyntämään sosiaalista mediaa ensisijaisesti sähköpostilistan kasvattamiseen. Koska sähköpostilista on ainoa työkalu blogin ohella, jota sinä itse hallitset.

Aiheesta lisää: Millaisia tuloksia saadaan aikaan hyvällä sähköpostimarkkinoinnilla? | Case Study

Et voi siirtää Facebookin seuraajia Instagramiin. Mutta voit ladata sähköpostiosoitteet Mailchimpista ja viedä ne Active Campaigneen. Ja kyllä. Ihmiset lukevat edelleen sähköposteja. Viikkokirjeitteni avausprosentit vaihtelevat jatkuvasti 49:n ja 57,9:n välillä.

Somessa reaktioiden ja kommenttien KESKIARVO on 1–5 prosenttia. Toisin sanoen, jos sinulla on 675 seuraajaa FB-sivulla, heistä 7–34 tykkää, kommentoi tai jakaa julkaisusi.

Mutta jos sinulla on 675 ihmistä sähköpostilistallasi ja heistä 49 prosenttia avaa viestisi, se tarkoittaa 331:tä ihmistä.

Kysymys kuuluu: Haluatko tuottaa sisältöä, jonka näkee 34 vai 331 ihmistä?

Entä kumpi tapa tuo sinulle lopulta enemmän myyntiä?

Sähköpostilistan rinnalla hyödynnä Facebook-mainoksia. Jos mainostilisi suljetaan eikä sitä saada enää auki, sinulla on silti yleisö sähköpostilistallasi.

Minkä virheen tein Facebookin kanssa?

En tiedä.

Ja se on se karu totuus. Ei selitystä, ei vastausta, ei mitään.

P.S. Valitettavasti minulla ei ole antaa ohjeita, miten suljettu mainostili saadaan auki, sillä useasta yrityksestä huolimatta emme ole saaneet niitä auki. Mikäli ihme tapahtuu, päivitän tätä postausta ja kerron siitä ilomielin sinullekin.

[Uusi käänne]

Facebook on avannut mainostilini jälleen, wuhuu!

Itse asiassa menin aivan sattumalta katsomaan mainostiliäni ja laitoin yhteydenottopyynnön Facebookille (suljetun mainostilin kohdalla taisi olla vain linkki ”yhteydenotto”, josta pääsin kirjoittamaan viestin Facebookille). Selitin, että keväällä vanhat mainokseni menivät jostain syystä päälle ja sen takia mainostilini lopetettiin. Viikon verran odotin vastausta ja toissapäivänä 6.8. mainostilini avattiin uudelleen.

Testasin eilen uuden postauksen mainostamista ja kyllä vain, mainos hyväksyttiin. Mahtavaa!

Pinnaa minut Pinterestiin

Facebook sulki mainostilini

Tämänkin voi jakaa... kuten HBOn tunnarit

Julkaistu kategoriassa: