3 yllättävää tekijää, joiden avulla saat rakennettua kannattavan verkkokurssin

En voi tarkalleen tietää, miksi eksyit tämän kirjoituksen pariin…

…Mutta syy saattaa olla se, että olet jo jonkun aikaa halunnut aloittaa matkasi digiyrittäjänä. Tai sitten olet jo kokeneempi konkari, mutta et ole vielä onnistunut lyömään itseäsi läpi digibisneksessä.

Siinä tapauksessa haluan paljastaa sinulle yhden salaisuuden: Minä tiedän sinusta jotain… (Pelottavaa, eikö?)

Tiedän, että olet intohimoinen ja kunnianhimoinen ihminen, joka innostuu uusista asioista helposti. Ja tiedän myös, että olet valmis tekemään paljon töitä sen eteen, että saat verkkokursseillesi myyntiä.

Haluaisit uskoa, että niiden myyminen voi olla mukavaa eikä tyrkyttävää, mutta joskus sinulle tulee niitä päiviä, kun alat vertaamaan itseäsi muihin ja sinusta tuntuu, ettei mistään tule mitään.

Lisäksi näet paljon aikaa ja vaivaa laadukkaan sisällön tuottamiseen unelma-asiakkaallesi, mutta silti palaset eivät tunnu loksahtavan paikalleen.

Olenko oikeassa?

Joka tapauksessa olen iloinen, että eksyit tähän kirjoitukseen, sillä tämän artikkelin tavoitteena on varmistaa, että kaikki se aika, jonka käytät liiketoimintasi kasvattamiseen, kuluisi niihin asioihin, joihin pystyt aidosti vaikuttamaan.

Koska halusit tai et, joka ikinen päivä tapahtuu lukuisia sellaisia asioita, jotka vaikuttavat liiketoimintaasi, mutta joihin et pysty vaikuttamaan itse millään lailla.

Tässä artikkelissa saat selville kolme yllättävää tekijää, joiden avulla saat pidettyä yllä hyvää flow'ta ja joiden avulla pystyt porskuttamaan eteenpäin vaikeistakin ajoista huolimatta, jotta joku päivä voisit olla ylpeä siitä, kuinka onnistuit rakentamaan kannattavan liiketoiminnan verkkokurssien avulla.

Kun sinulla on käytössäsi näiden kolmen tekijän lisäksi oikeat työkalut, tieto ja taito, sinussa on kaikki, mitä digibisneksessä menestyminen vaatii!

3 yllättävää tekijää, joiden avulla saat rakennettua kannattavan verkkokurssin

1. Kristallinkirkas visio

Visio vastaa yksinkertaisuudessaan kysymykseen, missä näet yrityksesi olevan tulevaisuudessa.

Se on siis aina jotain tulevaisuuteen liittyvää ja sellaista, mitä yrityksesi ei vielä ole, mutta mitä haluaisit sen olevan joku päivä: se on se suunta, jota kohti menet ja jonka eteen teet päivittäin töitä.

Minkä takia visio on itse asiassa yksi tärkeimmistä peruspilareista myös digiyrittäjälle?

”Ilman visiota sinulla on usein epämääräinen olo siitä, mitä sinun tulisi tehdä seuraavaksi, ja saatat pohtia jatkuvasti, teetkö edes oikeita asioita. Myös päätöksenteko on huomattavasti haastavampaa, ja suurempi merkityksellisyys työn tekemiselle saattaa puuttua.”

Lisäksi kun sinulla on visio siitä, mihin haluat mennä, pystyt myös tekemään suunnitelman siitä, kuinka haluamaasi päämäärään pääsee. Miten muuten pystyisit tekemään toimintasuunnitelmaa ilman tietoa siitä, mihin haluat päästä?

Silloin kun visio on vielä aidosti sellainen, joka inspiroi ja motivoi, auttaa se myös pääsemään haastavien aikojen yli huomattavasti nopeammin.

Kuitenkin monella digiyrittäjällä jää yksi tärkeä palanen huomaamatta…

Vision voi nimittäin tehdä sekä liiketoiminnalle että elämälle!

Erityisesti digiyrittäjyyden alkumetreillä liiketoiminnan visio saattaa muuttua hyvinkin paljon sitä mukaa, kun oma juttu kirkastuu. Tai vaikka ideasi säilyisikin samana vuosien varrella, saattaa ajatus siitä, kuinka suurta liiketoimintaa haluaa rakentaa, muuttua.

Mutta usein visio siitä, minkälaista elämää haluat joku päivä elää, on stabiilimpi ja motivoi sinua vuodesta toiseen: palo vapauteen ja taloudelliseen riippumattomuuteen sekä muiden auttaminen ja kouluttaminen aiheesta, jota kohtaan sinulla on intohimoa.

Muista siis kirkastaa itsellesi myös se, minkälaista elämää haluat tulevaisuudessa elää, sekä varmista, että se on linjassa liiketoimintasi tavoitteiden kanssa.

2. Usko itseesi ja siihen, että voit onnistua

Niin itsestään selvältä kuin se saattaa kuulostaakin, sinun tulee uskoa itseesi, jos haluat menestyä digibisneksessä.

Koska se, mihin uskot, luo ajatuksesi. Ja se, mitä ajattelet, saa aikaan erilaisia tunteita. Se puolestaan, mitä tunnet, vaikuttaa siihen, mitä teet. Ja se, mitä teet…

…on yhtä kuin tuloksesi.

Joten kyllä, on ihan äärimmäisen tärkeää, että uskot itseesi ja siihen, että sinäkin voit onnistua. Mutta tarvitseeko sinun uskoa itseesi ihan heti?

Uskallan väittää, että ei.

Ja syy siihen on se, että yrittäjyyden alkumetreillä on lähes mahdotonta uskoa itseensä tai ainakaan siihen, että saavuttaisit hulluimmat unelmasi.

”Kuinka edes voisit uskoa itseesi ilman kokemusta, onnistumisia tai jotain konkreettista näyttöä siitä, että ideastasi voi tulla menestystarina?”

Tästä huolimatta tulee sinun uskoa johonkin. Ja siksi kysyn sinulta: uskotko siihen, että pystyt ottamaan seuraavan askeleen? Sillä jos uskot, että pystyt ottamaan seuraavan askeleen ja vielä otatkin sen, tulee eteesi pian taas uusi askel. Ja sitä seuraava.

Ottamalla näitä pieniä askeleita alat myös saamaan niitä pieniä elintärkeitä onnistumisia, joiden avulla alat luomaan uskoa siihen, että sinäkin ihan oikeasti voit onnistua.

Koska niin kuin sanoin, sinun tulee uskoa itseesi ja mahdollisuuksiisi sataprosenttisesti jossain kohtaa. Koska sitten, kun alat uskomaan itseesi ja siihen, että tästä voi tulla jotain suurta…

…alat antamaan itsestäsi ihan uudella tavalla yrityksellesi, ja näin saat aikaan sen hyvän momentumin, jossa huomaat liiketoimintasi lähtevän kirjaimellisesti lentoon!

Muista silti yksi tärkeä asia.

Se, että uskot itseesi sataprosenttisesti EI tarkoita, ettetkö tulisi pelkäämään, kokemaan epävarmuutta tai etteikö sinulla olisi hetkiä, kun mietit, tuleeko tästä mitään. Me kaikki koemme niitä hetkiä. Ja joka ikisellä yrittäjyyden tasolla.

Siksi itselläni on käytössä muutamia mantroja, joita toistamalla pystyn tekemään asioita, joihin en ehkä vielä sillä hetkellä uskoisi pystyväni.

Häpeä ensimmäistä, rakasta toista

Tämä mantra on kehittymisen avain. Sen tarkoituksena on opettaa käyttäytymismalli, jossa olet valmis kokeilemaan uusia asioita ilman täydellisyyden tavoittelua. Opettele aina ensin uusi asia vain tekemällä se, ja lähde optimoimaan sitä vasta sen jälkeen.

Kaikkeen löytyy ratkaisu

Kaikkeen löytyy ratkaisu -asenne tarkoittaa sitä, että otat haasteet ja vaikeudet avosylin vastaan, koska uskot sataprosenttisesti selviäväsi niistä. Sen sijaan, että alat märehtimään ”miksi minulle käy näin”, mieti, mitä sinun tulee tehdä, jotta asia ratkeaa.

Tee se, vaikka et ole varma

Tämän viimeisen mantran ideana on opettaa sinulle, kuinka saada lisää itsevarmuutta ja uskoa omaan tekemiseen. Ja siihen minulla ei ole antaa mitään taikasanoja tai työkirjaa, jota täyttäisit lauantai-iltana kynttilänvalossa. Koska itsevarmuuden saamiseen ei ole oikopolkua. Itsevarmuus ja usko omiin kykyihin tulevat vain tekemisen kautta!

3. Tee päivittäin asioita, joista nautit

Viimeinen tärkeä tekijä, joka auttaa sinua menestymään digibisneksessä on se, että teet arjestasi sellaista, josta aidosti nautit JO ENNEN kuin saavutat unelmasi.

Se, missä monet menevät vikaan on se, että koko muu elämä uhrataan siinä toivossa, että menestyminen saavutettaisiin nopeammin.

Mutta joitakin asioita ei voi vain pakottaa, vaikka tekisit kaikki asiat oikein.

”Brändin tunnettuuden ja oman yleisön kasvattaminen vie aikaa, piste. Ja se on juuri se, mitä tarvitset digibisneksessä menestymiseen.”

Jos et nauti tuosta matkasta, saattaa sinusta alkaa jossain kohtaa tuntua siltä, että luovut koko ajan jostain.

• Luovut rahasta, jonka olisit voinut käyttää itseesi.
• Luovut sosiaalisista hetkistä ja juhlista.
• Luovut ajasta läheistesi kanssa.
• Luovut voimavaroista treenata lempiurheilulajiasi.

Mutta fakta on se, että sinun EI tarvitse luopua mistään tämän vuoksi.

Avain siihen on se, että olet realistinen sen suhteen, kuinka kauan sinulla menee, että saat rakennettua kannattavan liiketoiminnan verkkokurssien avulla, jotta pystyt suunnittelemaan ajankäyttöäsi paremmin sen pohjalta.

Muista, että elämän pitää olla kivaa ja tuntua hyvälle myös silloin, kun läppäri menee kiinni. Kun teet työn lisäksi myös kaikkea muuta, mistä nautit ja mistä sinulle tulee hyvä mieli, palaudut myös paremmin työpäivän päätteeksi.

Työkin taitaa tuntua niin paljon mukavammalta silloin, kun on palautunut, eikö vain?

Siinä se oli! Toivottavasti sait tästä artikkelista uusia ajatuksia ja oivalluksia siitä, mitä osa-alueita sinun on hyvä hallita, jotta voit rakentaa kannattavan liiketoiminnan verkkokurssien avulla.

Fakta on kuitenkin se, että näiden kolmen tekijän lisäksi sinun tulee tehdä oikeita asioita, jotta saat vietyä liiketoimintaasi eteenpäin.

Mutta niin kuin sanoin, kun sinulla on käytössäsi näiden kolmen tekijän lisäksi oikeat työkalut, tieto ja taito, sinussa on kaikki, mitä digibisneksessä menestyminen vaatii!

——————————–

Vieraskynä

Kannattava verkkokurssi Kirjoittajasta:

Hei sinä!

Olen Iida Soininen ja autan yrittäjiä ja yrittäjyydestä haaveilevia muuttamaan sen, mitä he tietävät, osaavat ja rakastavat vakaaksi tuloksi opettamalla, kuinka rakentaa kannattava ja uniikki liiketoiminta verkkokurssien avulla.

Haluaisitko siis kasvaa kouluttajaksi, jota unelma-asiakkaasi rakastavat? Käy kuuntelemassa Vapauta Supervoimasi -podcastia, jossa jaan viikoittain yksinkertaisia, toimivia ja aikaa säästäviä askel askeleelta eteneviä strategioita, joiden avulla verkkokurssien markkinoiminen ja myyminen on hauskaa, innostavaa ja inspiroivaa jatkuvan kiireen, kaaoksen ja stressaamisen sijaan.

Matkani yrittäjänä ei ole ollut pelkästään ruusuilla tanssimista, ja se on sisältänyt paljon hetkiä, kun minun on jopa tehnyt mieli luovuttaa. Nyt voin kuitenkin sanoa eläväni merkityksellistä, vapaata ja omannäköistäni elämää – ja toivottavasti pääsen auttamaan siinä myös sinua!⚡️

Löydät minut:

Instagram: iidasoininen
LinkedIn: Iida Soininen

Julkaistu kategoriassa:
tiialogolla

Hei, olen Tiia Konttinen ja olen Suomen tuloksellisin yritysblogivalmentaja. Autan kunnianhimoisia yrittäjiä ja verkkovalmentajia kasvattamaan liikevaihtoa automatisoimalla myyntiä yritysblogin ja markkinointiatomaatioiden avulla.

Olen valmentanut yli 3000 bloggaajaa ja yrittäjää vuodesta 2016 alkaen hyödyntämään blogia ja sisältömarkkinointia myynnin kasvattamiseksi.

Olen myös tehnyt 500 000 € myyntiä hyödyntämällä yritysblogia ja digitaalisia tuotteita.

Jos olet kunnianhimoinen, haluat kasvattaa omaa liiketoimintaa ja rakastat kirjoittamista, olet tullut oikeaan paikkaan. Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Uusin video 3.8.

Tarvitsen apua

Tilaa postaukset sähköpostiin

Tilaa tästä uusimmat blogipostaukset suoraan sähköpostiin.

Liity 297 tilaajien joukkoon