Lanseerauksen markkinointijohtaja hoitaa kaiken käytännön työn puolestasi
Kokemukseni mukaan digituotteiden lanseeraukset hoidetaan kolmella tavalla:
A) Joko niitä ei suunnitella ollenkaan vaan ne tehdään hetken mielijohteessa.
B) Niitä suunnitellaan ja suunnitelmia hiotaan pikkutunneille saakka mutta tekeminen jää viime tippaan.
C) Ne suunnitellaan ja toteutetaan laadukkaasti, ajan kanssa ja aikataulussa pysyen.
Olipa tilanne tällä hetkellä mikä tahansa, Lanseerauksen markkinointijohtajan tehtävä on varmistaa, että A ja B yrittäjien seuraava lanseeraus on onnistunut. C yrittäjien kohdalla tehtävänä on vapauttaa aikaa pienistä käytännön tehtävistä ja antaa yrittäjälle enemmän aikaa nauttia vapaa-ajastaan.
Lanseerauksen markkinointijohtajan tehtävänä on tehdä käytännön lanseeraussuunnitelma, esitellä se sinulle ja saada suunnitelmalle hyväksyntä. Tämän jälkeen markkinointijohtaja suunnittelee lanseerauksen aikataulun, sovittaa tarvittavat tehtävät aikatauluun, käärii hihat ylös ja ryhtyy hommiin.
Lanseerauksen markkinointijohtajan rinnalla on osaava tiimi, jolle johtaja jakaa tehtävät osaamisalueen mukaisesti. Tiimissä on niin copywritereita, sisällöntuottajia, someassareita kuin maksullisen mainonnan asiantuntijoita. Saat siis koko paketin saman katon alta.
"Olen ulkoistanut verkkokurssien lanseeraukset. Sillä seurauksella, että verkkokurssimyynti on nelinkertaistunut ja lanseerausten tuotto kolminkertaistunut.
En osannut edes aavistaa, millaisia seurauksia sillä olisi, kun annoin lanseeraukset ammattilaisille.
Ulkoistamisessa tärkeintä on ollut oma ajansäästö sekä se, että tiimi näkee markkinointini kokonaisuutena ja toteuttaa sitä ammattitaidolla." -Liisa Uusitalo-Arola
Mitä kaikkea lanseerauksen markkinointijohtajan työ pitää sisällään?
Lanseerauksen suunnittelu ja aikatauluttaminen.
Sisältösuunnitelma ja julkaisusuunnitelma (blogi, uutiskirjelista, sosiaalinen media).
Maksullisen mainonnan kampanjoiden suunnittelu ja toteutus (IG ja FB), mainostekstien kirjoittaminen.
Sisältöjen tuottaminen ja ajastaminen valittuihin kanaviin.
Myyntisivujen kirjoittaminen.
Liidimagneettien, minikurssien, webinaarien tai työpajojen suunnittelu.
Videomainosten suunnittelu, videoiden editointi.
Automaatioiden rakentaminen.
Myyntitunneleiden rakentaminen.
Tilastojen analysointi.
Konversio-optimointi lanseerauksen jälkeen.
Jälkimarkkinoinnin suunnittelu ja toteutus.

Asiakkaalle toteutettu lanseerauskampanja, joka toi nelinkertaisen myynnin ja tuotti kolminkertaisesti sen, mitä asiakas oli itsenäisesti saanut lanseerauksista.
Kiinnostuitko? Varaa aika maksuttomaan 45 min konsultaatioon. Tapaamisen aikana kartoitan toiveesi, tavoitteesi sekä tarpeesi, jotta tiedän, voinko auttaa sinua lanseerauksen suunnittelussa ja toteutuksessa.
Valitsen asiakkaani huolella, koska haluan olla varma, että pystyn antamaan tuloksia sinulle. Siksi tapaan jokaisen asiakkaan henkilökohtaisesti. Otan vuodessa vain muutaman asiakkaan, sillä haluan panostaa asiakkaideni lanseerauksiin 110%.
Varaa maksuton 45 min Zoom-tapaaminen alta ja katsotaan yhdessä, miten voin auttaa sinua.
Kenelle lanseerauksen markkinointijohtajasta on apua?
Parhaiten markkinointijohtajan avusta hyötyvät ne yrittäjät ja yritykset, joilla on jo verkkokurssi valmiina ja sitä on myyty vähintään 30 000 euron edestä.
En esimerkiksi ota asiakkaiksi yrittäjiä, jotka vasta suunnittelevat omaa verkkokurssia tai ovat lanseeraamassa kurssia ensimmäisen kerran.
Eräs asiakkaani oli lanseerannut oman verkkokurssinsa kolme kertaa ja saanut jokaisella kerralla itse noin 10 000 euron edestä kauppaa. Kun lanseerauksen markkinointijohtaja tuli tiiminsä kanssa mukaan, myynti nostettiin n. 40 000 euroon ja viivan alle jäi n. 30 000 euroa. Olemme toteuttaneet yhdessä jo neljä onnistunutta lanseerausta samankaltaisilla tuloksilla tälle kyseiselle asiakkaalle.
Rahaakin tärkeämpää on kuitenkin vapaus ja stressittömyys. Jokainen verkkokurssin lanseerannut yrittäjä tietää, kuinka paljon pientä nippelitietoa ja asioiden yhteensovittamista lanseerauksessa on.
Keskimäärin yhden lanseerauksen suunnittelu ja toteutus vie 450 työtuntia.
Tuon ajan voit varmasti käyttää muuhunkin kuin stressaamiseen.

Asiakkaan pilottilanseerauksen tilastoja. En normaalisti ota pilottilanseerauksia työn alle mutta kyseessä oli vanha asiakas, jolle olin tehnyt tiimini kanssa useita onnistuneita lanseerauksia.
Uuden e-kirjan lanseeraus


Pari kuukautta ennen lanseerauksen alkua, asiakas perusti e-kirjalle sekä FB-sivun että Instagram profiilin. Tuotin säännöllisesti sisältöä molempiin kanaviin ja kasvatin näkyvyyttä reilusti.
Alemmassa kuvassa näet, miten paljon eri julkaisut ovat saaneet kattavuutta, reaktioita sekä sitoutumista. Kaikki tulokset on saatu orgaanisella sisällöllä, eli en käyttäneet yhtään mainosrahaa ennen lanseerausta enkä lanseerauksen aikana.
Tässä asiakkaan palaute:
"Sovimme Tiia Konttisen kanssa kirjoittamani Tekstiilivärjäyksen reseptikirjan lanseerauksesta puoli vuotta sitten. Sopimuksen tehtyämme sain Tiialta yksityiskohtaisen lanseeraussuunnitelman, jota noudattaisin viikoittain Tiian ohjeiden mukaan.
Olin päättänyt julkaista e-kirjan, joten lanseeraus tapahtuisi hyödyntämällä sosiaalista mediaa.
Lähtötilanteessa omat sosiaalisen median käyttötaidot olivat aloittelijan tasolla. Silti pystyimme tarkalla työnjaolla ja Tiian laatimien yksityiskohtaisten ohjeiden ja opetusvideoiden avulla viemään läpi lanseeraukseen vaadittavat työvaiheet hienosti läpi.
Tiia oli kärsivällinen ja luova ratkaistessaan eteen tulevia haasteita, joita kohtasin työn edetessä. Hän osasi ehdottaa ratkaisuvaihtoehtoja ja rohkaista minua oikealla tavalla ottamaan vastuuta suoritettavista tehtävistä. Lanseerauksen aikana opin huikean paljon minulle ennen tuntemattomia asioita e-kirjan markkinoinnista. Olen tyytyväinen Tekstiilivärjäyksen reseptikirjan lanseerauksen lopputulokseen. Kiitos siitä Tiialle!"
-Sirpa Suomalainen-Vesanto, Tekstiilivärjäyksen reseptikirja
Tämän lanseerauksen muut tilastot:
- Myyntikonversio 12,9 % (sosiaalinen media 3,7 %, sähköpostilista 9,2 %)
- Sähköpostilistalle liittymisen konversio 61,2 %
Lanseerauksesta aiheutuneet kulut asiakkaalle:
- Active Campaign vuosimaksu
- Holvi
- Työtunnit (12,5 h)
Jäitkö miettimään? Näitä asioita minulta kysytään eniten
MILLOIN KANNATTAA OTTAA YHTEYTTÄ?
Niin pian kuin mahdollista. Lanseerauksen suunnittelu ja toteutus vie kokemukseni mukaan 3 – 6 kuukautta riippuen täysin siitä, kuinka laajan lanseerauksen haluat. Mitä aikaisemmassa vaiheessa tapaamme, sitä paremmin pystyn auttamaan.
MIKÄ LANSEERAUS ON?
Lanseeraus on hieno sana markkinointikampanjalle. Markkinointikampanja on tyypillisesti 5 – 14 päivää pitkä tapahtuma, jonka aikana tavoitteena on saada mahdollisimman moni potentiaalinen asiakas ostamaan verkkokurssisi.
Lanserauksissä käytän tyypillisesti 2- tai 3-vaiheen lanseerauksia, jolloin maksimoin asiakasmäärän.
TEKEEKÖ JOHTAJA KAIKEN ITSE?
Ei mutta johtajalla on valmiudet tehdä kaikki itse. Lanseerauksen markkinointijohtaja on tehnyt itsenäisesti yli 15 verkkokurssilanseerausta ennen kuin hän alkoi kokoamaan ammattitaitoista tiimiä avukseen.
Koska tekemistä on paljon, johtaja varmistaa, että kaikki pienimmätkin tehtävät tulee tehdyksi. Tiimi hoitaa loput.
ENTÄ JOS HALUAN TEHDÄ ITSE JOTAIN LANSEERAUKSEN ETEEN?
Se onnistuu kyllä. Määrittelen selkeät roolijaot, jotta jokainen tietää mitä tekee. Lanseerauksen markkinointijohtaja toimii tällöin projektinjohtajana ja valvoo, että työt tulevat tehdyksi.
MILLAISIA TULOKSIA LUPAATTE?
Kuten kaikessa liiketoiminnassa, en valitettavasti pysty lupaamaan 100% varmuudella minkäänlaisia tuloksia. Haluan kuitenkin maksimoida mahdollisuutemme onnistua yhdessä ja siksi tapaan jokaisen asiakkaan etukäteen ennen toimeksiannon tekemistä.
Osaaminen pohjautuu lähes 10 vuoden omakohtaiseen kokemukseen sekä saatuihin tuloksiin. Teen päätöksiä tilastojen valossa, jotta varmistan, että teen aina oikeita päätöksiä.
Kokemuksen mukaan eurot valehtelevat mutta tilastot kertovat totuuden.
Tämä tarkoittaa, että vaikka kampanja tuottaisi kuinka paljon (tai vähän) hyvänsä, vasta tilastot kertovat, oliko kampanja onnistunut.
Jokainen kurssi, yritys ja asiakaskohderyhmä on erilainen. Siksi räätälöin jokaiselle asiakkaalle juuri hänelle sopivan lanseerauksen.
Kiinnostuitko? Varaa aika maksuttomaan 45 min konsultaatioon. Tapaamisen aikana kartoitan toiveesi, tavoitteesi sekä tarpeesi, jotta tiedän, miten voin auttaa sinua lanseerauksen suunnittelussa ja toteutuksessa.
Valitsen asiakkaani huolella. Siksi tapaan jokaisen asiakkaan henkilökohtaisesti, jotta voin varmistua siitä, että pystyn tiimini kanssa auttamaan. Otan vuodessa vain muutaman asiakkaan, sillä haluan panostaa asiakkaideni lanseerauksiin 110%.
Varaa maksuton 45 min Zoom-tapaaminen alta ja katsotaan yhdessä, miten voimme auttaa sinua.