Miksi Google ei löydä sivujani?

Tämänkin voi jakaa... kuten HBOn tunnarit

Miksi Google ei löydä sivujani? Vielä jokunen vuosi sitten uudet www-sivut piti käydä manuaalisesti syöttämässä Googlen hakemistoon. Vuonna 2007, kun aloin itse tekemään kotisivuja, en tiennyt tätä. Ihmettelin monesti ääneen, miksi tekemäni kotisivut eivät tulleet näkyviin Googleen, vaikka kuinka niitä etsin.

Sitten löysin englanninkielisen artikkelin, jossa näytettiin kuvakaappauksin, miten www-sivu tulee syöttää Googlen hakemistoon.

10 vuodessa on tultu paljon eteenpäin. Tänä päivänä kotisivuja, blogeja ja yritysten sivustoja ei tarvitse erikseen käydä Googleen syöttämässä. Mutta ihan automaattisesti sivustot eivät tule Googleen näkyviin.

Jotta saat oman sivustosi Googlen hakutuloksiin, sivusto tai blogi on hakukoneoptimoitava.

Miksi Google ei löydä sivujani?

Juttelin alkusyksystä erään uunituoreen bloggaajan kanssa. Hän pohti, miksi hänen Blogger-bloginsa ei tullut näkyviin Googlen hakutuloksiin. Tässä tapauksessa syynä oli todennäköisesti jokin näistä:

  • Blogia ei oltu linkitetty mihinkään toiseen sivustoon. (Someprofiilitkin olisivat todennäköisesti riittäneet.)
  • Mistään toisesta sivustosta tai blogista ei oltu linkitetty blogiin.
  • Blogi oli juuri avattu, eivätkä Googlen botit olleet vielä ehtineet indeksoida sitä.
  • Blogin ulkoasun vuoksi Googlen bottien on vaikea käydä blogia läpi (esim. blogista puuttui navigaatio eli ylämenu).
  • Google törmäsi jostain syystä virheeseen. (Blogia ei oltu julkaistu tai linkki ohjasi väärään urliin.)

Yrityksen kotisivujen kohdalla nämä ovat aika harvinaisia. Yrityksen kotisivujen perustamisen yhteydessä muodostuu väistämättä jo navigaatio sekä linkit someprofiileihin. Toki aikaa vaatii, että Googlen botit käyvät sivuston läpi ja pystyvät sivuston indeksoimaan.

On kuitenkaan turhaa jäädä odottelemaan, että Googlen botit tulisivat vierailulle. Voit nopeuttaa sivustosi näkyvyyttä Googlessa muutamalla yksinkertaisella jutulla.

Yhdistä kotisivu Googlen Search Consoleen

Googlella on iso liuta ilmaisia työkaluja, jotka kannattaa ottaa käyttöön. Itse en ole vielä syventynyt Search Consolen käyttöön kovin laajasti, mutta sillä tuntuu olevan olennainen rooli hakukonenäkyvyydessä.

Ennen kuin voit liittää kotisivut Search Consoleen, sinun tulee tehdä kaksi asiaa:

  1. Rekisteröityä tai kirjautua sisään Googleen (esim. Gmailin kautta)
  2. Rekisteröityä Search Consoleen samoilla tunnuksilla

En ole ehtinyt tutkia asiaa niin paljon, että pystyisin sanomaan, pystyykö Search Consoleen rekisteröitymään yrityksen tunnuksilla. Henkilökohtaisesti en sitä tekisi. Olen nimittäin kerran joutunut Googlen kanssa napit vastakkain ja haluan jatkossa toimia mahdollisimman läpinäkyvästi heidän kanssaan.

Toisekseen kahden eri tilin yhdistäminen on äärimmäisen vaikeaa. Esimerkiksi minulla on Googlella kaksi eri tiliä. Toisen kautta saan näkyviin Google Analyticsin ja toisen Google Adsensen. Tilien venkslaaminen edestakaisin on toisinaan raivostuttavaa.

Tärkeintä on, että sinulla on oikeat tiedot Googlen järjestelmässä. Nimimerkillä ja väärillä osoitetiedoilla on turha edes yrittää rekisteröityä Search Consoleen.

Rekisteröitymisen jälkeen pystyt yhdistämään kotisivut ja Search Consolen kätevästi esimerkiksi maksuttoman Yoast SEO -laajennusosan avulla (toimii vain WordPress.org-alustalla).

Asenna Google Analytics

Google Analytics on myös maksuton työkalu, joka tarjoaa paljon tietoa sivustolla kävijöistä. Aivan kaikkea ei tarvitse opetella, mutta jo tieto siitä, mitä kautta ihmiset sivustollesi päätyvät, auttaa sinua hurjasti.

Aiheesta lisää: Välitön poistuminen prosenteissa – Näin teet satunnaisesta kävijästä sitoutuneen lukijan

Kun Google näkee, että hyödynnät sen maksuttomia työkaluja, bottien on helpompi ymmärtää, mistä sivustosi ja blogisi kertoo.

Päätä, optimoitko koko sivuston vai yksittäiset blogipostaukset

Toki kannustan sinua optimoimaan koko kotisivusi, mutta kilpailu tietyillä hakusanoilla voi olla kovaa. Pelkällä sivuston hakukoneoptimoinnilla voit jäädä pahasti kilpailijoista jälkeen. Sen sijaan yksittäisillä blogipostauksilla on helpompi erottua, koska kilpailua on vähemmän.

Miksi Google ei löydä sivujani

Hyvä uutinen on se, ettei ihan jokaista postausta tarvitse hakukoneoptimoida. Jo 15 suosituinta postausta riittää. Opettamani sisältömarkkinoinnin menetelmä mahdollistaa sen, että suurin osa hakukoneoptimoinnista tulee tehtyä jo postauksen kirjoittamisen aikana, lähes huomaamatta.

Linkitä muihin sivustoihin ja someen…

Jo niinkin pieni työ kuin yhteistyökumppaneiden listaus sivustollesi auttaa sinua parantamaan hakukonenäkyvyyttä.

Esimerkiksi minä olen tehnyt tämän kolmella tavalla:

Kannustan sinua myös siihen, että kerrot yhteistyökumppaneille ja asiakkaille linkityksistä. Tämä kannustaa heitä linkittämään takaisin sinun sivustollesi ja mahdollisesti tiettyihin postauksiin. Linkittäminen sekä sivustoltasi että sivustollesi kasvattaa hakukonenäkyvyyttä nopeasti.

…sekä omiin blogiteksteihin

Sivuston sisäiset linkit tai postauksesta toiseen ohjaavat linkit jätetään monesti huomiotta. Itsellenikin oli yllätys, miten paljon tämä auttaa ja tukee hakukonenäkyvyyttä.

Monet linkittävät omiin postauksiin käyttämällä erilaisia lisäosia, jotka tekevät ”Saatat pitää myös näistä” -osion postausten loppuun. Tämä on toki parempi kuin ei mitään, mutta henkilökohtaisesti suosittelen lisäämään ihan suoria tekstilinkkejä postausten väliin (kuten alla).

Lue myös tämä: WordPress-blogin SEO-optimointi Yoast pluginilla

Tuota sisältöä säännöllisesti

Google toivoo, että sivusto päivittyisi säännöllisesti. Pelkät kotisivut eivät kuitenkaan päivity ilman blogia. Kun sivusto on valmis, sinne harvoin lisätään tekstiä tai muutetaan sitä.

Koska kotisivujen sisältö ei päivity, yritykset joutuvat käyttämään rahaa näkyvyyden hankkimiseen joko hakukoneoptimoinnin tai Google Adsin kautta.

Lisäämällä yrityksen kotisivuille blogin ja tuottamalla siihen säännöllisesti sisältöä koko sivusto päivittyy tasaisin väliajoin.

Itse suosittelen, että julkaiset yhden postauksen viikossa. Mutta alussa voit lähteä liikkeelle vaikka sillä, että julkaiset 1–2 postausta kuukaudessa. Tärkeintä on, että yrityksen kotisivut päivittyvät säännöllisesti.

Ole kärsivällinen

Tammikuussa 2019 internetistä löytyi 1,94 miljardia sivustoa. Se on paljon se. Google käsittelee yli 7 miljardia hakukyselyä joka päivä. On siis päivänselvää, etteivät Googlen botit ennätä käydä joka päivä sinun sivustollasi.

Mutta mitä enemmän otat tämän postauksen vinkkejä käyttöön, sitä enemmän nopeutat Googlen prosessia. Kun Google alkaa löytämään linkkejä sinun blogiisi ja sivustollesi, se alkaa tutkimaan enemmän sisältöjä. Ennen pitkää kotisivusi ja blogisi löytyvät Googlen tuloksista  – hyvällä tuurilla jopa ensimmäiseltä sivulta.

Näin! Tämän postauksen ohjeiden jälkeen sinun ei enää tarvitse kysyä: ”Miksi Google ei löydä sivujani?”

Pssst….. Pinnaa postaus Pinterestiin niin löydät sen myöhemmin

Miksi Google ei löydä sivujani?

Tämänkin voi jakaa... kuten HBOn tunnarit

Julkaistu kategoriassa: