Miten hinnoittelet kaupallisen yhteistyön

Miten hinnoittelet kaupallisen yhteistyön | Ensimmäisiä kaupallisia yhteistöitä blogiisi sopiessasi sinua varmasti askarruttaa, kuinka paljon yhteistyöstä voi pyytää rahaa.

On pohdittava molemminpuolista hyötyä. Sisällöntuottajana sinun on saatava asiallinen palkkio tekemästäsi työstä, ja luonnollisesti mainostajaa kiinnostaa, kuinka paljon yhteistyö lisää hänen yrityksensä näkyvyyttä ja myyntiä.

Kuinka paljon on asiallinen palkkio

Blogin liikenne ja somekanaviesi seuraajamäärät vaikuttavat siihen, kuinka paljon mainostajat ovat valmiita maksamaan sisältömarkkinoinnista.

Netistä löytyy paljon työkaluja, joiden avulla voit arvioida oman somekanavasi arvoa ja sitä, kuinka paljon esimerkiksi yhdestä Instagram-kuvasta voi pyytää euroja.

Pelkkiin lukuihin tuijottaminen ei kuitenkaan kerro koko totuutta. On tärkeää, että bloggaajan ja mainostajan kohderyhmät kohtaavat ja yleisö on sitoutunutta. Pienelläkin seuraajamäärällä voi tehdä myyntiä, kun blogisi on hakukoneoptimoitu tavoittamaan oikea kohderyhmä.

Yrittäjänä bloggaavan on myös laskettava arvo omalle työlleen. Kuinka kauan sinulta kuluu aikaa kirjoittaa blogipostaus, kuvata, hakukoneoptimoida ja julkaista se?

Yleisesti kirjoittamisesta laskutetaan noin 70–100 euroa tunnilta ja yksittäisen blogipostauksen hinnoittelu liikkuu muutamissa satasissa. Somejulkaisun hinta voi olla mitä tahansa kympeistä satasiin riippuen vaikuttajan huomioarvosta.

Sinulle yrittäjänä on tärkeintä laskea, kuinka paljon laskutusta tarvitset ja kuinka monta laskutettavaa työtuntia kykenet tekemään kuukaudessa.

Kun jaat tarvitsemasi rahasumman laskutettavien tuntien määrällä, näet kuinka paljon tuntihinnaksi muodostuu. Tämä on se summa, joka sinun pitäisi laskuttaa yhteistyökumppaneiltasi.

Miten hinnoittelet kaupallisen yhteistyön

Miten yrittäjä hinnoittelee palvelunsa

Yleinen virhe aloittavalta yrittäjältä on laskea oma palkkansa kuten palkansaaja, unohtaen, että kuluja on paljon muitakin kuin itse palkasta perittävät verot ja muut sivukulut.

Kirjaa ylös kaikki kiinteät kulusi eli sellaiset menot, joihin sinun on käytettävä säännöllisesti rahaa ja joista et voi juurikaan tinkiä.

Tällaisia ovat esimerkiksi:

– vakuutukset (suosittelen ainakin: sairaus- ja tapaturmavakuutus, oikeusturva- ja vastuuvakuutus)
– työterveyshuolto
– työvälineet (tietokone, ohjelmalisenssit)
– puhelin ja tietoliikenneyhteydet, palvelinmaksut
– auton hankinta- ja käyttökustannukset
– jäsenmaksut (ammattiliitot, yrittäjäjärjestöt, muut oman alan järjestöt)
– yrittäjäeläkemaksu YEL (24,1–25,6 %)
– työtilan kulut (vuokrat/vastikkeet ja siihen liittyvät muut kulut, kuten sähkö ja vesi)
– kirjanpito
– pankkikulut
– mahdolliset lainanlyhennykset ja korkomenot
– oma palkka / yksityisotot + lomat ja sairauslomat
– verot
– markkinointi
– alihankinta
– matka- tai materiaalikulut
– toimistotarvikkeet
– postikulut
– ammattikirjallisuus ja kouluttautuminen

Osaan kuluista voit vaikuttaa itse, kuten siihen, minkä hintaisella autolla ajat. Yrittäjäeläkkeesi tasonkin voit määritellä itse, mutta muista, että sen suuruus vaikuttaa tulevan eläkkeesi lisäksi myös muihin etuisuuksiisi, kuten sairauspäivärahoihin ja vanhempainvapaiden korvauksiin.

Työvälineitä ei kenties tarvitse uusia joka vuosi, mutta muista laskea nekin kuluihisi mukaan. Jos ostat uuden tietokoneen ja kameran kerran kolmessa vuodessa ja käytät näihin vaikkapa 6000 euroa kerralla, on sinun budjetoitava hankintoihin 2000 euroa per vuosi.

Markkinoinnista olisi helppo tinkiä, mutta se saattaisi muodostua kohtalokkaaksi virheeksi. Sosiaalinen media mahdollistaa markkinoinnin pienelläkin budjetilla, mutta markkinoinnin ei koskaan kuuluisi olla ensimmäinen säästökohde yrittäjän listalla.

Suosittelen myös panostamaan itsensä kehittämiseen, joten ammattikirjallisuuteen ja koulutuksiin kannattaa sijoittaa.

Entäpä alihankinta? Jos voit ostaa jonkin palvelun omaa tuntihintaasi edullisemmin, on se kannattava sijoitus.

Miten veroihin tarvittava summa budjetoidaan

tulovero
ALV

Huomaa, että budjettia laskiessasi laskutettavan summan on oltava aina arvonlisäverottomana.
ALV on kauttakulkuerä, jonka ainoastaan tilität verottajalle. Eli jos kuluihisi ja palkkaasi tarvitsemasi summa on 1000 euroa, laskutat 1000 e + ALV, mikäli siis olet arvonlisäverovelvollinen.

Aloittaessasi ja laskutuksesi ollessa vielä pientä, voit saada huojennuksia arvonlisäveroon, mutta niiden varaan ei kannata työtään hinnoitella. Muuten voi käydä niin, että joudutkin maksamaan puuttuvan arvonlisäveron osuuden omasta palkkiostasi.

Tuloveron määrä riippuu luonnollisesti siitä, mitä jää niin sanotusti viivan alle eli mikä on laskutuksesi ja kulujesi erotus. Yhtiömuotosi vaikuttaa verotukseen, mutta ei mennä tässä siihen syvällisemmin. Tärkeintä on, että tiedostat, mistä verotettava palkkasi muodostuu ja osaat arvioida siltä pohjalta mahdollisesti maksamasi verot.

Arvonlisäverokannat ovat kiinteitä. Tuloverosi laskemiseen voit hyödyntää verottajan sivuilta löytyvää laskuria.

Kuinka paljon haluat tienata?

Mieti ensin, kuinka monta työtuntia haluat tehdä kuukaudessa ja mikä on tavoitepalkkasi.

Huomioi, etteivät kaikki tekemäsi työtunnit ole laskutettavaa aikaa. Mikäli budjetoit laskutettavaksi ajaksi kahdeksan tuntia päivässä ja määrittelet tuntihintasi sen mukaan, joudut tekemään jatkuvasti ylitöitä.

Usein laskutettavaa työaikaa on jopa vain noin puolet työajasta. Jos siis tähtäät kahdeksan tunnin työpäivään, laskutettava työaikasi saattaa olla vain 4–5 tuntia.

Laske siis alkuun, kuinka paljon aikaa tarvitset päivittäin, viikoittain tai kuukausittain sellaisten töiden tekemiseen, joita et voi laskuttaa asiakkaaltasi.

Tällaisia tehtäviä ovat esimerkiksi myynti ja markkinointi, taloushallinnolliset tehtävät ja vaikkapa työtilasi siivoaminen.

Esimerkkilaskelmia tuntihinnan määrittelyyn

Oletetaan, että asetat palkkatavoitteeksesi suurin piirtein suomalaisen keskipalkan, 3600 e/kk. Yleinen ajatus on se, että yrittäjäriskin kantamiselle pitäisi laskea lisähintansa. Toisin sanoen yrittäjän pitäisi huomioida riskit ja epävarmat ajat laskemalla oma palkkansa lisäkertoimella.

Todellisuudessa suuri osa mikroyrittäjistä ansaitsee vähemmän kuin palkkatyöläinen, joten jätetään tämä nyt laskelmissa huomioimatta jo yksinkertaistamisenkin vuoksi.

Vuodessa on keskimäärin 254 työpäivää. Laskemme työpäivän pituudeksi 7,5 tuntia, joista laskutettavaa työaikaa on 5 tuntia päivässä.

Näin määrittelet työtuntisi hinnan:

254 pv x 7,5 t = 1905 t – lomat (esim. lomat 6 vkoa ja sairauslomat 1 vko = 262,5 t) –>
254–35 pv = 219 pv x 5 t = 1095 t
eli laskutettavaa työaikaa on 1095 tuntia vuodessa.

Saavuttaaksesi 3600 euron bruttokuukausipalkan sinun tulee laskuttaa vuodessa
3600 x 12 = 43 200 : 1095 = 39,45 e tunnilta.

Huomioi, että tämä kattaa vasta oman palkkasi, mutta ei yrityksesi kuluja.

Seuraavaksi laskemme mukaan yrityksesi kulut. Oletetaan niiden olevan erittäin maltilliset. Työskentelet kenties kotoa ja työkaluiksesi riittävät kamera ja läppäri. Sinulla ei ole yrityslainoja lyhennettävänä, etkä maksa palkkoja tai palkkioita muille. Matkustat jonkin verran yhteistyökumppaneidesi luokse, olet ulkoistanut kirjanpidon ja maksat pientä yrittäjäeläkevakuutusta sekä muita vakuutusmaksuja.

Esim. näin:

Kiinteät kulut 1000 e
Matkat 500 e (800 km + 1 hotelliyö)
YEL 900 e
läppäri ym. työkalut 100 e

Yht. 2500 e/kk

Pelkästään yrityksesi kuluihin on siis kerrytettävä 30 000 e/v, joka on seitsemällä laskutettavalla tunnilla: 1095 = 27,40 e/t. Toisin sanoen vasta tämän yli menevä summa on sinun palkkaasi.

Näin ollen kuukausittaiset kulusi ovat yhteensä 2500 e + palkka 3600 e = 6100 e/kk.
Vuositasolla laskutustarpeesi on
6100 e x 12 = 73 200 e (+ ALV!), joka jaettuna työtuntien määrällä 1095 = 66,86 e/t.

Siispä kulusi kattaaksesi ja saadaksesi 3600 euron kuukausittaisen bruttopalkan sinun on laskutettava vähintään 66,86 euroa tunnilta.

Kuinka monta tuntia päivässä haluat työskennellä?

Vuosittain laskutettavia tunteja arvioidessa kannattaa olla realisti, ellei jopa vähän pessimisti.

Täyden työpäivän laskuttaminen päivästä ja kuukaudesta toiseen on epärealistinen odotus. Vähintäänkin se johtaa todella pitkiin työpäiviin, koska ne laskuttamattomatkin työtunnit on tehtävä. (Se taloushallinto, toiminnan suunnittelu, siivoaminen…)

Hiljaiset ajat pitää huomioida budjetissa samaan tapaan kuin lomat. Toki lomat kannattaakin pyrkiä pitämään samaan aikaan asiakkaiden kanssa, mutta toisinaan hiljainen aika voi tulla myös yllättäen, itsestä riippumatta.

Nyt tarkastelemme, kuinka suureksi tuntilaskutuksesi muodostuu riippuen päivittäin laskuttamistasi tunneista. Yrittäjän päivittäinen työaika voi olla mitä vain 0 ja 24 tunnin välillä, ja kausivaihtelut ovat monella suuria. Edelleen laskemmekin vain keskimääräistä laskutettavien tuntien määrää.

Selvyyden vuoksi pysymme aiemman laskelman kuluissa. Tarvittu vuosilaskutus on siis 73 200 e + ALV.

Yrittäjäksi ryhtyessä on hyväksyttävä se tosiasia, että töitä voi joutua tekemään hurjia määriä – myös ilman palkkaa – varsinkin alkuvaiheessa. Oman jaksamisen ja työn mielekkyyden kannalta on kuitenkin hyvä pohtia jo alkuvaiheessa, kuinka paljon töitä haluaa tehdä ja millaisia tavoitteita itselleen asettaa. Liian pienillä palkkioilla päätyy loputtomaan kierteeseen, työtunteja on tehtävä jatkuvasti liikaa selvitäkseen edes peruskuluista.

Siksi onkin järkevää pohtia jo yritystä perustaessaan, kuinka paljon siihen panostaa omaa aikaansa. Onko yrittäjyys sinulle sivutoimista, teetkö sitä kenties palkkatyön ohella, vanhempainvapaan aikana tai onko yrittäjyys sinulle intohimo? Tavoitteletko pieniä sivutuloja tai onko suuri unelmasi perustaa menestyvä kansainvälinen kasvuyritys? Sinä itse päätät.

Onneksi yrittäjyys ei vaadi nykyään koko elämän sille uhraamista, vaan sitä on mahdollisuus toteuttaa vähemmilläkin tunneilla.

Palataanpa aiemman laskelman pariin. Oletetaan, että sinulla on edelleen samat palkkatoiveet sekä samat kulut, mutta toiveenasi on työskennellä kenties vain osa-aikaisesti tai olet valmis pakertamaan pitkääkin päivää intohimoaiheesi parissa.

Kuinka paljon sinun pitäisi laskuttaa?

Tässä muutama esimerkki, kuinka paljon sinun on laskutettava yhdestä työtunnista, jotta voit pitää toivotun palkkatason ja saat maksettua aiemman esimerkin kulut.

3 vai 7 tuntia päivässä?

Haluatko työskennellä osa-aikaisesti vai täysipäiväisesti yrittäjänä?
Tässä muutama esimerkki, edelleen aiemmilla 73 200 e vuosikuluilla laskettuna:

3 t / pv (219 x 3) 657 = 111,40 e/t e
5 t / pv 1095 vuosituntia = laskutettava 66,86 e/t
7 t / pv (219 x 7) 1533 vuosituntia = 47,75 e/t

Eli jos haluat tehdä puolikasta työaikaa ja teet tunnin markkinointia tai muita yritykseesi liittyviä töitä, joita et voi laskuttaa asiakkailtasi, sekä 3 t laskutettavaa työtä, on sinun laskutettava jo yli sata euroa tunnissa päästäksesi toivomallesi palkkatasolle.

Osa-aikaisen yrittäjän laskelma

Aiemmassa laskelmassani annoin vaihtoehtoja 3–7 tunnin päivittäiseen laskutukseen. Tämä saattaa olla täysiaikaisen yrittäjän laskutettava aika, mutta ei ole mitenkään mahdotonta toimia sivuaikaisena yrittäjänä palkkatyön ohella tai vaikkapa hoitovapaan yhteydessä ja ehtiä silti hankkia muutaman tunnin verran päivässä yrittäjätuloja.

Puolikasta päivää tekevä hyväksyy yleensä alemman tulotason kuin täyttä työaikaa tekevä, joten leikitäänpä, että haluaisitkin tienata bruttona 1800 e/kk.

Lähdetään kuitenkin oletuksesta, että pyörität yritystä, jonka kulut ovat vakiot työtunneistasi riippumatta.

Yrityksesi kulut ja palkkasi olisi näin ollen
2500 e – puolikkaan työajan YEL 450 + palkka 1800
= 3850 e x 12 = 46 200 e/v.
Työtunteja vuodessa olisi 657 eli 46 200 e vuosikuluilla työtunnin hinnaksi muodostuu 70,32 e/t.

Laskemalla samalla kaavalla omat kulusi sekä palkkatoiveesi tiedät, kuinka paljon sinun on laskutettava työtunnistasi.

Kerroin aiemmin kirjoittavien sisällöntuottajien laskuttavan keskimäärin 70–100 euroa tunnilta. Näiden esimerkkien kautta ymmärrät, mistä hinta muodostuu ja kuinka paljon laskutuksesta jää sinulle palkkaa.

Jos siis kirjoitat yhtä blogipostausta noin kolme tuntia, sen hinnaksi muodostuu noin 240–300 euroa. Tämä on se summa, jonka kirjoitat yhteistyötarjoukseesi.

Lue myös: Miten verkkokurssi kannattaa hinnoitella.

Houkutteleeko 30 euron tuntilaskutus?

Uskallatko perustella asiakkaallesi, miksi tarvitset enemmän vai tyydytkö ansaitsemaan ammattitaidollasi 2,60 euroa tunnissa, bruttona?

Palkansaajasta yrittäjäksi siirtyvän korviin kolmenkymmenen euron tuntilaskutus voi kuulostaa alkuun varsin mainiolta.

Nyt kun osaat laskea kulusi, huomaat, että malliesimerkilläni sinulle jäisi pakollisten kulujen jälkeen 2,60 euroa tuntipalkkaa.

Yllä olevissa laskelmissa on vieläpä hyvin maltilliset kulut. Siinä ei ole huomioitu yrittäjäriskiä, eikä yllättäviä kuluja. Entäpä jos autosi hajoaa ja vaatii 1200 euron korjauksen?

Neuvottele rohkeasti!

Tunne arvosi ja mieti haluatko tehdä 7 t x 50 e vai 5 t x 70 e.

Oman työnsä arvon tuntevaa tekijää arvostetaan ja pidetään ammattilaisena. Älä anna alennuksia, vaan anna mieluummin vaikka kaupanpäällisiä. Voit esimerkiksi sopia kolmen blogipostauksen sarjan tilaavalle hintaan kuuluvan myös somejaon.

Koetko hinnoittelun ja palkkioista puhumisen vaikeaksi?

 

 

Julkaistu kategoriassa:
Tiia_kuva

Hei, olen Tiia Konttinen ja olen Suomen tuloksellisin yritysblogivalmentaja. Autan kunnianhimoisia yrittäjiä ja verkkovalmentajia kasvattamaan liikevaihtoa automatisoimalla myyntiä yritysblogin ja markkinointiautomaatioiden avulla.

Olen valmentanut yli 4000 bloggaajaa ja yrittäjää vuodesta 2016 alkaen hyödyntämään yritysblogia ja sisältömarkkinointia myynnin kasvattamiseksi.

Olen myös auttanut useita yrittäjiä nostamaan vuosiliikevaihtonsa yli 100 000 euroon hyödyntämällä sisältö- ja digimarkkinointia.

Jos olet kunnianhimoinen, haluat kasvattaa omaa liiketoimintaa ja rakastat kirjoittamista, olet tullut oikeaan paikkaan. Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Tarvitsen apua

Tilaa postaukset sähköpostiin

Tilaa tästä uusimmat blogipostaukset suoraan sähköpostiin.

Liity 221 tilaajien joukkoon

Mitä etsit?