Miten kirjoittaa e-kirja, jota varmasti ostetaan?

Tämänkin voi jakaa... kuten HBOn tunnarit

Oletko koskaan haaveillut oman e-kirjan kirjoittamisesta? Tiesitkö, että e-kirjabuumi on vasta alkamassa ja nyt jos koska on paras aika päästä sen aallonharjalle.

Ihmiset haluavat opiskella uusia asioita. Mobiililaitteet mahdollistavat e-kirjojen, verkkovalmennusten, webinaarien ja podcastien kulutuksen missä ja milloin tahansa.

Itse haaveilin oman e-kirjan kirjoittamisesta 2,5 vuotta. Vuonna 2012 kirjoitin ensimmäisen ”e-kirjani” Miten katkaiset velkakierteen pysyvästi?. Yritin myydä kirjaa parhaani mukaan, mutta todellisuudessa kirjaa ostettiin yksi ainoa kappale. #karutotuus

Miten kirjoittaa e-kirja, jota varmasti ostetaan?

Olin murheen murtama. Tiesin, että kirjani oli hyödyllinen lukijoille ja siitä olisi ollut apua monille. En voinut käsittää, miksi kirja ei myynyt. Totuus oli, etten tiennyt yhtään mitään kirjan kirjoittamisesta – saatikka sen markkinoinnista ja myynnistä. Virheeni oli, että kuvittelin ihmisten vain ostavan kirjan siksi, että olin kirjoittanut sen ja laittanut myyntiin…

Kun kirja ei mennyt kaupaksi, epäilykset alkoivat vallata mielialaa:

  • Kuka kirjaa muka ostaisi?
  • Missä voisin myydä sitä?
  • Miten saan toimitettua kirjan ostajalle?
  • Voiko tätä prosessia mitenkään automatisoida?
  • Miten paljon joku olisi valmis maksamaan tästä kirjasta?

Ehkä nämä ajatukset kuulostavat sinustakin tutuilta?

Loppuvuodesta 2014 olin yrittäjäkurssilla ja tutustuin siellä Katjaan. Eräänä päivänä keskustelu Katjan kanssa kääntyi e-kirjoihin ja kerroin, että olin kirjoittanut e-kirjan. Katja kannusti minua opiskelemaan aihetta lisää, ja niin e-kirjaunelmani roihahti kunnolla liekkeihin!

Eikä aikaakaan, kun huomasin Digivallankumouksen E-kirja Mastermindin mainokset ja ilmoittauduin valmennukseen mukaan. Opiskelin innoissani e-kirjan kirjoitusprosessia, markkinointia ja myyntiä puolen vuoden ajan. Täysin uusi maailma avautui silmieni eteen. Ja sillä tiellä olen edelleen.

E-kirja Mastermindin aikana muokkasin alkuperäisestä kirjaideasta lopullisen version. Lopputuloksena on  “Sinullakin on oikeus vaurastua” -e-kirja, jonka julkaisin 1.11.2015. Myin kirjaa tuloksellisesti 31 378,52 eurolla alle 12 kuukaudessa.

Halusin kirjoittaa tämän postauksen, jotta sinun ei tarvitse tehdä samoja virheitä, joita minä tein alussa. Halutessasi syventää ja varmistaa, että teet oikeita asioita oikeassa järjestyksessä, voit hankkia oman kappaleesi ”Kirjoita oma e-kirja” -e-kirjastani, jossa avaan koko menetelmän sinulle yksinkertaisten askeleiden avulla:

Postauksen sisältö:

  1. Mutta tietoa on saatavilla niin paljon ilmaiseksi…
  2. E-kirjan tehtävänä on yhdistää yksittäiset palaset loogiseksi poluksi
  3. Miksi digitaalinen tuote? Miksei painettu kirja?
  4. Erilaiset digitaaliset tuotteet
  5. E-kirjan avulla autat lukijaa onnistumaan
  6. Mistä sinun kannattaa kirjoittaa e-kirja?
  7. Tee itsellesi suunnitelma – ja pitäydy siinä
  8. E-kirjan kirjoitusprosessi
  9. Sähköpostilistan kerääminen
  10. Miten luot ”hyvää pöhinää”?
  11. Kannattaako mukaan ottaa affiliatekumppaneita?
  12. Miten tuote maksetaan ja miten se toimitetaan asiakkaalle?
  13. Myyntisivu
  14. Lanseerauksella 5-numeroisia myyntilukuja
  15. Automaattista myyntiä sähköpostisarjan avulla
  16. Voiko palveluyrittäjä kirjoittaa e-kirjan?
  17. Voiko kivijalkakauppias kirjoittaa e-kirjan?
  18. Voiko verkkokauppias kirjoittaa e-kirjan?
  19. Voiko valmentaja kirjoittaa e-kirjan?
  20. Yhteenveto

Saat e-kirjan kirjoitettua nopeammin kuin minä ja tulet todennäköisesti saamaan paljon suurempia tuloksia kuin minä. Oman e-kirjan kirjoittaminen on enää tekemisestä kiinni!

1. Mutta tietoa on saatavilla niin paljon ilmaiseksi….

Kuka muka ostaisi tietoa, jonka saa googlettamalla ilmaiseksi? Niinpä. Kuinka moni meistä tietää, miten paino putoaa? Kuinka moni meistä tietää, miten talous otetaan haltuun? Kuinka moni meistä tietää, miten lapsia kasvatetaan?

Silti nämä ongelmat tuntuvat kasvavan jatkuvasti. Oletko koskaan pysähtynyt miettimään miksi?

Koska tietoa on jo liikaa. Jos menet nyt Googleen ja kirjoitat ”miten kirjoittaa e-kirja”, saat vähintään kolme miljoonaa osumaa. Siinä on tietoa, jota lähteä:

  • lukemaan
  • kahlaamaan
  • oppimaan
  • soveltamaan
  • ja testaamaan käytännössä.

Vasta sitten pääset todellisuudessa kirjoittamaan kirjaa…

Eikö kuulostakin työläältä? Sitä se onkin. Ja juuri siksi ihmiset ostavat ja maksavat tiedosta. Koska tekijä (tässä tapauksessa kirjailija) on jo tehnyt kaiken yllä mainitun työn puolestasi. Hän vain muokkaa sen sinulle käytettävään muotoon.

Hän tekee kaiken raskaan työn puolestasi, ja sinä saat vain nauttia lopputuloksesta eli parhaasta mahdollisesta menetelmästä, jonka avulla saat tuloksia.

Eikö kuulostakin loogiselta!

Toisessa vaakakupissa on tietoa pullollaan oleva Google ja toisessa valmiiksi pureskeltu ja testattu menetelmä. En tiedä sinusta, mutta itse valitsen nykyään aina valmiin menetelmän.

2. E-kirjan tehtävänä on yhdistää yksittäiset palaset loogiseksi poluksi

On tärkeää ymmärtää, että maksullisen digitaalisen tuotteen on tarjottava looginen polku, jota on helppo kulkea. Jos e-kirjan sisältö on vain randomilla valittua tietoa, se ei auta lukijaa. Lukija pettyy eikä suosittele kirjaa kenellekään muulle.

Maksaessaan e-kirjasta sinulle lukijan tulee saada muutosarvo. Kirjan tarjoamalla tiedolla hän pääsee pisteestä A pisteeseen B.

Lue tämä seuraavaksi: Näin teet yritysblogilla 100 000 € vuodessa

3. Miksi digitaalinen tuote? Miksei painettu kirja?

Digitaalisesta e-kirjasta voi ja kannattaa jollain aikajänteellä tehdä myös painettu versio. Ihmiset rakastavat edelleen sitä, että he saavat pitää kirjaa kädessään ja kääntää sen sivuja. Mutta kirjaa ei kannata lähteä kirjoittamaan painettu versio edellä.

Lainaan tässä kohtaa Pekka Mattilan kirjoitusta ”E-kirjan ABC: Kaikki mitä sinun pitää tietää e-kirjan kirjoittamisesta”, jonka voit käydä lukemassa kokonaisuudessaan täältä.

”Valitsemalla perinteisen kustantajan ja paperikirjan voit saada itsellesi 10 – 15 % voitoista. Jos taas päätät itse kustantaa kirjasi, voit päästä jopa 90 %:n voittoihin. Jos siis otetaan esimerkiksi 39 € maksava kirja ja kustantaja ottaa siitä vaikkapa 90 %, sinulle jää kirjasta 3,9 € (–10 % alv) eli verojen jälkeen noin 3,5 €.

Jos taas itse kustannat e-kirjan, sinulle jää 35,1 € (–24% alv) ja verojen jälkeen 28,3 €. Ajatellaan, että myyt vaikkapa yhden kirjan päivässä (jokainen pystyy tähän), sinulle jäisi kustantajan toimesta itsellesi noin 1 294 € vuodessa voittoa ja itsekustannettuna puolestaan 10 332 €.

Kumpi näistä kuulostaa paremmalta? Mitä jos myisitkin kaksi kirjaa päivässä? Tällöin tienaisit jo 20 664 € vuodessa passiivista tuloa, jossa teit työn vain kerran.”

Digitaalinen tuote on yrittäjän näkökulmasta mahdollisuus tuotteistaa osa omasta osaamisesta sellaiseen muotoon, että sillä on mahdollisuus hankkia automatisoitua tuloa. Tiedäthän, niitä hetkiä ajatellen, kun on:

  • hiljainen kausi
  • asiakaskato
  • sairasloma
  • äitiysloma
  • inventaario
  • uudelleenbrändäys
  • kahvitauko
  • synttärit….

Jos luet tämän postauksen loppuun, kerron sinulle, miten onnistut

Miten kirjoittaa e-kirja

4. Erilaiset digitaaliset tuotteet

Digitaalisia tuotteita on pilvin pimein, esimerkiksi:

  • e-kirjat
  • verkko- ja sähköpostikurssit
  • verkkovalmennukset
  • webinaarit
  • podcastit
  • sähköpostikurssit
  • videot
  • haasteet
  • jäsenyyssivustot

Valinnanvaraa siis on. E-kirjalla on hyvä aloittaa, sillä se on nopeampi ja helpompi tuottaa ja toteuttaa kuin esimerkiksi video tai verkkokurssi. Verkkokurssien kohdalla mukaan tulee enemmän tekniikkaa, mikä puolestaan voi tuoda enemmän haasteita niin ajallisesti kuin taloudellisestikin.

Verkkokurssien tekemiseen kannattaa varata myös aikaa, varsinkin jos kurssilla on videoita. Esimerkiksi Bloggaajasta Ammattilaiseksi™ -valmennuksen yhden viikon materiaalien tekemiseen käytin kolme kokonaista työpäivää. 20 viikon materiaaleihin kulutin siten 60 kokonaista työpäivää.

5. E-kirjan avulla autat lukijaa onnistumaan

E-kirja antaa sinulle mahdollisuuden ratkaista pieni ongelma, jolloin lukijasi saa helpommin yhden onnistumisen. Kun lukijasi onnistuu, hän haluaa oppia lisää. Sitten voitkin tarjota hänelle verkkokurssia, jossa autat häntä ratkaisemaan astetta isomman ongelman.

E-kirjat ovat edullisempia kuin verkkokurssit, jolloin lukijoillasi on mahdollisuus ostaa kirja ”jopa hetken mielijohteesta”. On ihan eri asia maksaa 20 euroa e-kirjasta ja unohtaa lukea se kuin maksaa 1 000 euroa kurssista, jota ei koskaan käy. Kumpi näistä ostajista on todennäköisesti myöhemmin katkerampi?

On tärkeää muistaa, että verkossa se ensimmäisen kaupan saaminen on aina vaikeinta. Kun lukija ostaa sinulta edullisen tuotteen, on paljon suurempi mahdollisuus, että hän ostaa toisenkin tuotteen. Jos aloitat ensimmäisenä myymään 200 euron arvoista kurssia, ensimmäisen kaupan saaminen on paljon vaikeampaa.

Koska e-kirjan kirjoittaminen on sisällöntuottamista, sinun on täysin mahdollista markkinoida e-kirjaa samalla, kun kirjoitat sitä. Voit hyödyntää osan e-kirjan sisällöstä esimerkiksi blogipostauksissa kuten minäkin.

Kun markkinoit kirjaa, sinun on mahdollista rakentaa kirjalle myyntitunneli ja saada automaattista tuloa joka kuukausi. Myyntitunnelia joutuu hiomaan, uudistamaan ja kehittämään matkan varrella. Mutta kun oivallat, miten tuloksellinen myyntitunneli lopulta rakennetaan, sinun on äärimmäisen helppo kopioida sama menetelmä tuleviin digituotteisiin.

E-kirjojen avulla sinun on helpompaa saada isompi asiakaskunta. Monet valmentajat sanovat, että on ihan sama saatko 10 ihmistä ostamaan 1000 euron arvoisen tuotteen vai 400 asiakasta ostamaan 25 euron arvoisen tuotteen. Minä otan mielelläni sen 400 asiakasta ihan milloin vain!

Kun asiakas on kerran ostanut sinulta ja kun olet antanut hänelle onnistumisen ja tuottanut ”WAU-efektin”, on suurempi todennäköisyys, että hän haluaa ostaa sinulta toisenkin kerran.

Nuo 400 asiakasta saattavat ostaa sinulta arvokkaamman tuotteen. Tämä on fiksua yrittäjyyttä. Haluamme rakentaa pitkäaikaisia ja pysyviä asiakassuhteita, eikö niin?

Ennen myyntitunnelin rakentamista suosittelen lämpimästi lanseeraamaan e-kirjan vähintään kerran. Miksi? Siihen palaan myöhemmin tässä postauksessa.

6. Mistä sinun kannattaa kirjoittaa e-kirja?

Miljoonan euron kysymys! Toisille on vain luontaista tietää, mitä he haluavat ja mistä he kirjoittavat. Mutta meille muille e-kirjan aiheen löytäminen ei olekaan niin helppoa. On olemassa vähintään neljä erilaista (mutta yllättävän simppeliä) strategiaa löytää sellainen aihe, jolla on oikeasti kysyntää.

Puhun blogien kohdalla paljon aiheen rajauksesta. Ja ihan se sama pätee myös e-kirjojen (ja verkkokurssien) kohdalla. Sisältö on rajattava, jottei kirjasta tule sillisalaattia. Rajattu aihe mahdollistaa sen, että lukija kulkee oikeasti pisteestä A pisteeseen B.

Mikäli sinulla on blogi ja olet tuottanut sinne hyvää ja laadukasta sisältöä, voit hyödyntää blogin sisältöä osittain e-kirjan kirjoittamisessa.

Aiheesta lisää: E-kirja: Näin kirjoitat e-kirjan hyödyntämällä blogiasi

7. Tee itsellesi suunnitelma – ja pitäydy siinä

Tiedän, että tämä kuulostaa tylsältä, mutta e-kirjaa ei kannata kirjoittaa siltä istumalta. Ensiksikin saatat rönsyillä liikaa ja toisekseen olet kirjoitusurakan jälkeen aivan puhki. Itse e-kirjan kirjoittaminen on helppoa, kun teet ensin suunnitelman ja hieman taustatyötä.

Itselleni on helppoa ja loogista työskennellä ”takaperin”. Kun haluan julkaista uuden kurssin tai e-kirjan, päätän aina ensimmäisenä päivän, jolloin julkaisen sen. Tämän jälkeen määrittelen, miten paljon aikaa tarvitsen markkinointiin ja itse tuotteen tekemiseen.

Laitan kaikki nämä päivät ja ajat omaan kalenteriini ja varmistan, että siellä on riittävästi joustavuutta yllättävien tilanteiden varalle.

Itse markkinointisuunnitelmaan ja markkinointiin käytän aina kolme kuukautta (13 viikkoa) aikaa. Mitä useamman onnistuneen lanseerauksen olen tehnyt, sitä enemmän pystyn hyödyntämään olemassa olevaa markkinointimateriaalia tulevissa lanseerauksissa.

Yksi iso osa onnistunutta lanseerausta on tietysti sähköpostilistan kerääminen. Kolmessa kuukaudessa ehdit hyvin saada kirjastasi kiinnostuneita ihmisiä liittymään sähköpostilistallesi. Kun on aika lanseerata e-kirja, nämä ihmiset ostavat e-kirjan paljon suuremmalla todennäköisyydellä kuin jos yrittäisit myydä e-kirjaa täysin ”kylmälle” yleisölle. Palaan tähän aiheeseen vielä myöhemmin tässä postauksessa.

Suunnitelman tulee kattaa myös itse kirjoitusprosessi. Olen huomannut hyväksi tavaksi joko ottaa kokonainen viikko kirjan kirjoittamista varten tai sitten jaksottaa kirjoittamista 1–2 tuntiin per päivä. Suosittelen testaamaan, kumpi toimii sinun kohdallasi paremmin.

8. E-kirjan kirjoitusprosessi

Kun kirjoitin ensimmäistä e-kirjaani ”Sinullakin on oikeus vaurastua”, kirjoitin kirjaa säännöllisen epäsäännöllisesti. Jos voisin nyt kääntää kelloa taaksepäin ottaisin kokonaisia päiviä ja keskittyisin vain kirjoittamiseen.

Kun kirjoittamiseen tulee hyvä flow, tekstiä syntyy paljon ja kirja valmistuu nopeammin. Toki välillä ”writer's block” iski minuunkin, jolloin oli turha pyöritellä sormenpäitä näppäimillä. Ajatusjumit avautuivat yleensä helposti, kun lähdin kävelylle tai tein kotitöitä.

Lue myös tämä: 10 askeleen prosessi laadukkaan sisällön tuottamiseen

Eräs valmentaja suosittelee, että kirjaa ei kannata aloittaa kirjoittamaan alusta. Tämä on oikeastaan aika fiksu ohje. Ennen kirjoittamista on suositeltavaa tehdä kirjalle sisällysluettelon raakaversio. Sitten vain valitset sieltä yhden osa-alueen, jota lähdet kirjoittamaan.

Tällä tavalla kirjoittamisen kynnys alenee.

Kirjoittamisen kohdalla sinun kannattaa miettiä seuraavia asioita:

  • Milloin sinulla on parhaiten aikaa kirjoittaa?
  • Milloin sinun on helpointa kirjoittaa?
  • Milloin olet virkeimmilläsi?

Tämä auttaa sinua organisoimaan kirjoituspäivät siten, että sinulla on varmasti aikaa kirjoittaa rauhassa. Jos sinulla on pieniä lapsia, pyydä lastenvahti tai puoliso katsomaan lapsia sen aikaa, kun kirjoitat. Pyydä apua arjen pyörittämiseen. Kirjan kirjoittaminen ei vie koko elämää, vaan todennäköisesti pari kuukautta. Et ole huono vaimo, äiti tai kaveri, jos pyydät apua tuolle ajalle.

Kirjoita e-kirja

Kirjoittamisessa suosittelen käyttämään maksutonta Google Docsia. Tämä siksi, että kirja on helppo jakaa esimerkiksi oikolukijalle. Kirjaa ei tarvitse ladata ja lähettää sähköpostin liitteenä. Eikä aiheuta paniikkia, JOS tietokone särkyy. Pääset kirjaan käsiksi pilven kautta uudella koneella, eikä sinun tarvitse aloittaa koko kirjoitusprosessia alusta.

Kun kirja on semi-valmis, se kannattaa oikolukea, antaa muutamalle ihmiselle ennakkoluettavaksi ja lopuksi taittaa. Verkossa on erilaisia edullisia taitto-ohjelmia. Mutta jos haluat ammattimaisen ulkoasun kirjalle, kirja kannattaa ehdottomasti antaa ammattitaittajalle.

9. Sähköpostilistan kerääminen

Toukokuussa 2018 voimaan astunut GDPR on saanut monet takajaloilleen sähköpostimarkkinoinnin kanssa. Mutta ei huolta, GDPR on mahdollista ottaa haltuun! Ja suosittelen lämpimästi sen tekemään.

Nimittäin sähköpostimarkkinointi on yksi kustannustehokkaimmista tavoista tehdä myyntiä verkossa. Esimerkiksi vuonna 2018 maksoin Active Campaignin käytöstä 446,53 euroa. Mutta sähköpostimarkkinointi toi minulle 65 857 euroa myyntiä. Sähköpostimarkkinoinnin ROI oli huikeat 14 468,62 %.

Ennen kuin lähdet keräämään sähköpostilistaa, varmista vain, että sinulla on sekä rekisteriseloste että tietosuojaseloste tehty ja näkyvillä sivustollasi.

Aiheesta lisää: Millaisia tuloksia saadaan aikaan hyvällä sähköpostimarkkinoinnilla [Case Study]

Sähköpostilistan kerrääminen on täysin mahdollista samanaikaisesti kuin e-kirjan kirjoittaminen. Mitä aikaisemmassa vaiheessa aloitat, sen parempi.

Miksi joku haluaisi liittyä sähköpostilistalle?

Tätä minulta kysytään todella usein. Vastaus on simppeli. Koska tarjoat jotain vastineeksi sähköpostiosoitteesta. Tyypillisesti tämä on pieni liittymislahja (liidimagneetti, engl. lead magnet). Lahjan tulee liittyä jollain tavalla e-kirjaan, jotta saat juuri oikeita ihmisiä sähköpostilistallesi.

Et siis halua 25 000:ta random-tyyppiä listoille. Mutta jos 500 on kiinnostunut siitä, mitä kirjoitat, HALUAT heidät listallesi.

Tämän jälkeen voit lähettää heille lisäarvoa tuottavaa sisältöä säännöllisesti. Säännöllisyys voi olla viikoittaista tai tapahtua kahden viikon välein. En suosittele lähettämään viestiä kerran kuussa, koska silloin olet heihin yhteydessä vain kolme kertaa.

Sähköpostilistan tarkoituksena on:

  • rakentaa hyvää ”pöhinää” kirjasi ympärille
  • kertoa missä vaiheessa kirja on tällä hetkellä
  • tarjota osalle lukijoista mahdollisuus tutustua kirjaan etukäteen
  • pyytää heiltä palautetta vaikkapa kirjan kannen suunnittelussa
  • ja niin edelleen.

Mitä enemmän saat rakennettua ”pöhinää” kirjan ympärille, sitä suurempi todennäköisyys on saada kirjaa myytyä 🙂

10. Miten luot ”hyvää pöhinää”?

”Ihmiset haluavat ostaa, mutta he eivät halua että heille myydään”. En muista, kuka valmentaja tämän minulle sanoi, mutta onhan se paradoksaalista. Myynti nimittäin. Emme halua tuputtaa ja tyrkyttää, mutta silti meidän tulisi käyttää psykologisia trikkereitä ja ”suostuteltava” (engl. persuade) ihmiset ostamaan kirja.

Tässä ”hyvä pöhinä” auttaa! Kun olet itse innoissasi kirjasta, se fiilis vain tarttuu lukijoihin, eivätkä he malta odottaa, että saavat kirjan käsiinsä!

Jee! 😀

Yksi hyvä keino on yksinkertaisesti kertoa julkisesti e-kirjan julkaisupäivä. Tiedän, että se pelottaa ja jopa ahdistaa. Koska tämän jälkeen ei ole enää paluuta takaisin! Kun julkaisupäivä on sanottu ääneen, kirja on saatava valmiiksi.

Muistan, kun kirjoitin ensimmäistä omaa kirjaani. Julkaisupäivän julkistamisen jälkeen olo oli sanoin kuvaamattoman sekava. Päässä pyöri. Huimasi. Kädet hikosivat. Kurkkua kuristi. Ja sitten tuli paniikki.

Oli pakko organisoida päivät siten, että kirjan sai valmiiksi ja myyntiin. Samaan hengenvetoon olin perustamassa yritystä, joten jännitys starttirahan saamisesta ja toiminimen perustamisesta saivat minut käytännössä hyppimään seinille.

Mutta lopulta tilanne rauhoittui. Tiesin, etten halunnut palata takaisin työelämään. Kun selkä oli seinää vasten, ainoa suunta oli eteenpäin. Ja sillä tiellä olen edelleen. Enkä ole katunut päivääkään 😉

Sinun fiiliksesi tarttuu aina lukijoihin. Minusta on ihanaa saada sähköposteja, joissa minua kiitetään iloisuudesta, inspiroivasta otteesta ja positiivisuudesta. Niinpä. Koska joka kerta kun kirjoitan postausta, ylläpidän tuota fiilistä (tai noh, en ehkä ihan joka kerta, mutta suurimmaksi osaksi 😀 ).

Mitä lähemmäksi julkaisupäivä tulee, sitä aktiivisemmin sinun kannattaa olla yhteydessä sähköpostilistallasi oleviin ihmisiin. Olen huomannut, että 3–4 sähköpostia viikossa lanseerauksen aikana on ihan ok määrä. Se voi tuntua suurelta, mutta muista, että viestien sisältö ei ole ”OSTA! OSTA! OSTA! -painostamista.

Viestit ovat tulvillaan hyvää, laadukasta ja lisäarvoa tuottavaa sisältöä. Viestien lopussa annamme lukijoille mahdollisuuden ostaa tuote, ilman painostamista.

11. Kannattaako mukaan ottaa affiliatekumppaneita?

Ennen e-kirjan myyntiä sinun kannattaa päättää, haluatko mukaan kumppaneita vai et. On ymmärrettävää, että ensimmäisessä lanseerauksessa haluat keskittyä itse myyntiin. Joka tapauksessa kumppanitkin on koulutettava ja heille on tarjottava markkinointimaterialia.

Mikäli päätät ottaa kumppanit mukaan, sinulla on enemmän ihmisiä ympärilläsi, jotka puhuvat ja kertovat e-kirjasta. Kumppaneiden avulla sinun on mahdollista saada e-kirjasi paljon suuremman yleisön silmien eteen. On täysin mahdollista, että voit saada paljon enemmän myyntiä aikaan kumppaneiden avulla.

On kuitenkin järkevää ajatella, että keskityt itse myyntiin ja markkinointiin sataprosenttisesti ja se, mitä kumppanit tuovat, on vain kirsikkana kakun päällä. Älä siis ainakaan ensimmäisillä kerroilla ajattele, että kumppanit tekevät kaiken työn ja sinä korjaat sadon.

Aiheesta lisää: Kumppanuusmarkkinointi: Kasvata myyntiä 453,07 % [Uusi Case Study + strategia]

On tärkeää, että tarjoat kumppaneille mahdollisimman helpon tavan markkinoida ja myydä e-kirjaasi. Joissakin verkkokaupoissa tämä voi olla mahdollista esimerkiksi antamalla heille kuponkikoodi käyttöön. Jokaisella kumppanilla on siten oma henkilökohtainen koodinsa, jota he jakavat omille lukijoilleen ja seuraajilleen.

2018 Bisnesskatsaus: 109 063,82 €

WordPressille on mahdollista asentaa affiliate-laajennusosa, josta kumppani voi käydä hakemassa oman affiliatelinkin. Tällöin kumppani voi lisätä linkin sähköpostiin tai vaikka blogipostaukseen.

Tee kumppaneille etukäteen markkinointimateriaalia, jota heidän on helppo käyttää. Älä kuitenkaan tee kaikkea työtä kumppaneiden puolesta. Haluat, että kumppaneiden viesti sinun tuotteestasi on heidän oma aito ja rehellinen mielipiteensä. Jos kumppanin teksti kuulostaa liikaa ”sinulta”, voi olla, että ihmiset eivät osta.

Joku voi ajatella, että kumppanuusmarkkinointi on huono asia, koska joudut maksamaan osan myyntitulosta komissioina kumppaneille. Tyypillisesti komission suuruus on 15–50 %. Itse henkilökohtaisesti en suosittele 50 prosentin komissioita, koska jäljelle jäävästä osuudesta sinä maksat vielä alv:n sekä mahdolliset markkinointikulut ja muut mahdolliset menoerät.

On fiksua yrittäjyyttä, että jäät edes hieman plussalle jokaisesta kaupasta

Kumppaneiden kouluttaminen ja koulutusmateriaalin tekeminen vaatii aikaa. Kumppanit saattavat myös kysyä enemmän kysymyksiä, jolloin sinulla tulee olla aikaa vastata heille. Tämä aika on pois muista töistä.

Toisaalta, jos teet lanseerauksen yksin ilman kumppaneita, sinulle jää enemmän jokaisesta kaupasta. Mutta voi olla, että kauppojen määrä on tällöin huomattavasti vähäisempi.

Kuten tämän osion alussa mainitsin, on ihan ok tehdä ensimmäinen lanseeraus ilman kumppaneita, jotta näet, miten lanseeraus tapahtuu. Sen jälkeen sinulla on jo iso osa materiaalista valmiina, jolloin lanseerauksen suunnitteluun ja toteutukseen ei kulu niin paljon aikaa. Tällöin sinulla on enemmän aikaa tehdä koulutus- ja markkinointimateriaalia kumppaneille.

Ja muuten, jos mietit, kuka on paras kumppani sinun kirjallesi, niin uskoisitko, jos sanon, että e-kirjan ostanut ja lukenut asiakas? Nimittäin mikään ei voita sellaisen henkilön mielipidettä, joka on lukenut kirjan ja joka tietää, mitä siellä kerrotaan.

12. Miten tuote maksetaan ja toimitetaan asiakkaalle?

E-kirjan myynnissä ja toimittamisessa kannattaa valita sellainen palveluntarjoaja, joka pystyy toteuttamaan molemmat. Ostajan kannalta on tärkeää, että hän saa e-kirjan itselleen välittömästi maksamisen jälkeen.

Lue myös tämä: 14 verkkokurssi- ja myyntialustaa vertailussa

Hyvin monissa verkkokaupoissa tämä toteutetaan siten, että e-kirjan latauslinkki on kuitissa. E-kirjan lataukseen kannattaa asettaa jokin raja, jotta e-kirjaa ei voi ladata satoja määriä yhdellä maksulla.

Me suomalaiset olemme rehellistä kansaa emmekä välitä ostettuja e-kirjoja kovin helposti eteenpäin. Mutta tässäkin kohdassa kannattaa olla fiksu yrittäjä ja pienentää riskiä.

Itse olen määritellyt e-kirjoihin seuraavat rajat:

  • e-kirjan voi ladata 3 kertaa
  • e-kirjan latauslinkki umpeutuu 15 päivän kuluttua ostosta

Maksutapojen kanssa ei kannata kitsastella. Mitä useampia maksuvaihtoehtoja annat, sitä suurempi todennäköisyys, että osto tehdään. Haluat tehdä ostamisen ja maksamisen mahdollisimman vaivattomaksi.

Hyväksy yleisimmät luottokortit ja verkkopankit maksutavoiksi. Tämä onnistuu muun muassa Holvin, Checkoutin ja Paytrailin kautta. Näiden lisäksi voit ottaa käyttöön PayPalin, MobilePayn sekä Apple Walletin tai Google Payn.

Maksamisen jälkeen olisi tärkeää, että ostajan tiedot (vähintäänkin etunimi ja sähköpostiosoite) siirtyvät automaattisesti ohjelmaan, jonka kautta hoidat sähköpostimarkkinoinnin. Itselläni on rakennettu verkkokauppa WooCommercen kautta, jolloin olen saanut yhdistettyä WooCommercen ja Active Campaignin toisiinsa.

Lue lisää: 15 syytä, miksi Active Campaign on paras sähköpostiohjelma

Jokainen e-kirjan tai verkkokurssin ostaja siirtyy siis automaattisesti sähköpostilistalleni, jolloin voin lähettää heille tervetuloaviestin sekä pienen yllätyksen halutessani.

13. Myyntisivu

Digitaalisilla tuotteilla kannattaa olla oma myyntisivu. Myyntisivut ovat yleensä pitkiä, jopa  10–21 kokonaista A4-sivua. Monet sanovat, etteivät jaksa lukea pitkiä myyntisivuja tai että myyntisivun pituus ärsyttää. Mutta pitkälle myyntisivulle on syynsä.

Totuus on, että ihmiset lukevat myyntisivusta vain sen, mikä heitä itseään kiinnostaa, eivät muuta. Pitkän myyntisivun on tarkoitus puhutella neljää eri ihmistyyppiä. Nämä ihmistyypit kuvastavat neljää eri tapaa tehdä päätöksiä. Jos myyntisivu on kirjoitettu hyvin, ihmiset pysähtyvät lukemaan sitä, olipa se minkä pituinen tahansa.

Pitkän myyntisivun tavoitteena on poistaa esteitä ostopäätöksen edeltä. Siksi myyntisivulla käydään läpi usein kysyttyjä kysymyksiä ja vastataan mahdollisimman moneen vastustukseen tai kumotaan ne.

Myyntisivussa keskitytään usein pelkästään myynticopyyn, mikä onkin tärkeää. Mutta älä unohda visuaalisuutta. Kauniisti muotoiltu myyntisivu saa lukijan pysähtymään ja keskittymään. Ja sitähän me lopulta haemme, eikö?

Tässä on muutamia vaihtoehtoja, miten myyntisivun voi tehdä:

  • oma domain tuotteen nimellä (esimerkki) – tällöin myyntisivu voidaan tehdä ja rakentaa etusivulle
  • OptimizePress – erillinen ohjelma, jonka kautta voit tehdä erillisen myyntisivun ja lisätä sen omille sivuillesi
  • LeadPages – erillinen ohjelma, jonka kautta voit tehdä erillisen myyntisivun ja lisätä sen omille sivuillesi (mun suosikki!)
  • Instapage – erillinen ohjelma, jonka kautta voit tehdä erillisen myyntisivun ja lisätä sen omille sivuillesi
  • Elementor – WordPressille saatava laajennusosa, jolla voit tehdä erillisen myyntisivun omille sivuille

14. Lanseerauksella 5-numeroisia myyntilukuja

Lanseeraus on lyhyt, tyypillisesti 7–14 päivää kestävä myyntikampanja, jonka aikana pyrimme saamaan mahdollisimman paljon ihmisiä käymään myyntisivulla.

Syy, miksi suosittelen lanseerausta on tämä: Sinun on täysin mahdollista saada parissa viikossa jopa puolet vuoden myynneistä tehtyä. Oma paras saavutukseni on 55 500 euroa myyntiä 14 päivässä marraskuussa 2018 (vaikkei kaikki tuo raha tulekaan tilille heti, vaan tilittyy useamman kuukauden aikana).

Aiheesta lisää: Miten tein 22 575 euron verkkokurssilanseerauksen?

Vaikka lanseeraus on iso tapahtuma ja vaatii paljon suunnittelua ja sisällöntuottamista, mieti hetki miten paljon helpompaa sinunkin yrittäjyytesi olisi, jos voisit lanseerata e-kirjan kaksi kertaa vuodessa ja saisit vaikka 15 000 euroa myyntiä. Se tekee yhteensä 30 000 euroa myyntiä. Ja sitten kaikki muu myynti tuohon päälle.

Olen lanseerannut omia digituotteitani marraskuusta 2015 lähtien. Vuosi 2016 oli totaalisen katastrofaalinen, ja silloin tein paljon virheitä. Onneksi kesällä 2017 oivalsin, mitä virheitä olin tehnyt ja pääsin korjaamaan niitä. Sen jälkeen lanseeraukset ovatkin onnistuneet yli odotusten.

15. Automaattista myyntiä sähköpostisarjan avulla

Ensimmäisen onnistuneen lanseerauksen jälkeen sinun on mahdollista rakentaa automatisoitu myyntitunneli, joka tuo sinulle myyntiä ”autopilotilla”. Kuten olen aikaisemminkin sanonut, suosittelen lämpimästi lanseeraamaan e-kirjan vähintään kerran. Miksi?

Koska saat tärkeää tietoa eli dataa, jonka perusteella pystyt valitsemaan parhaat postaukset ja sähköpostiviestit myyntitunnelia varten. Tämä on edistynyt taso ja vaatii jo kokemusta digitaalisen tuotteen myynnistä.

Myyntitunnelistakin kerron lisää toisessa postauksessa, mutta tässä on karkea läpileikkaus siitä, miltä automatisoitu myyntitunneli näyttää:

  • Tarjoat ilmaista liittymislahjaa lukijoillesi.
  • Heidän liittyessään sähköpostilistalle lähetät heille erilaisia sähköpostisarjoja, kuten
    • tervetuloa-sarja
    • liittymislahja-sarja (voidaan puhua myös esilämmityksestä)
    • lämmityssarja
    • myyntissarja.
  • Nämä sarjat ovat tyypillisesti pituudeltaan 3–5 sähköpostia.

Jotta tämänkaltainen myyntitunneli on mahdollista toteuttaa, tarvitset seuraavat ohjelmat:

  • LeadPages (tai vastaava)
  • Active Campaign (tai vastaava)
  • Verkkokauppa

Monet yrittäjät tekevät sen virheen, että he aloittavat digituotteen lanseerauksen suunnittelun 1–2 viikkoa ennen kuin myynti alkaa. Tässä vaiheessa peli on oikeastaan jo menetetty ja lopputulos näyttää juosten k***lta. Se on harmi, sillä mielenkiintoinen e-kirja ansaitsee parhaan mahdollisen markkinoinnin, pöhinän ja myyntitulokset.

Kun aloitat lanseerauksen suunnittelun hyvissä ajoin (90 päivää aikaisemmin), tuotat laadukasta sisältöä ja hyvää pöhinää, sinulla on hyvin nopeasti käsissäsi tuote, joka tuo sinulle satoja ja jopa tuhansia euroja rahaa joka kuukausi.

Muistutan vielä tässä välissä, että halutessasi tehdä tämän koko prosessin oikein, opetan sen kokonaisuudessaan Bloggaajasta Ammattilaiseksi™ -valmennuksessa.

16. Voiko palveluyrittäjä kirjoittaa e-kirjan?

Entä jos olet Life Coach tai muutosvalmentaja tai tarjoat jotain muuta palvelua, onko sinun mahdollista kirjoittaa e-kirja? No takuulla on! Sinulla on paljon sellaista tietotaitoa, jonka voit hyvin kirjoittaa e-kirjamuotoon.

Kenties haluat tarjota ”itsepalvelu”-vaihtoehtoa edullisempaan hintaan. Silloin kerrot palvelusi pääpiirteittäin e-kirjan sisällä ja autat asiakkaita auttamaan itseään. E-kirjan ei tarvitse olla pitkä, esimerkiksi 50–60 sivua on vallan mainio pituus.

17. Voiko kivijalkakauppias kirjoittaa e-kirjan?

No miksei! Sanotaan vaikka, että myyt lamppuja. Entä jos kirjoittaisit oppaan, johon keräät tietoa, millainen lamppu on paras mihinkin tilaan. Voit tehdä yhteistyötä sisustussuunnittelijan kanssa ja opettaa asiakkaillesi, miten erilaisia lamppuja voidaan hyödyntää sisustuselementteinä. Voit tehdä jopa kirjasarjan:

  • omakotitalossa asuville
  • kerrostalossa ja rivitalossa asuville
  • sisustajille
  • pienyrityksille
  • kivijalkakaupoille
  • pk-yrityksille

Tai ehkä sinulla on kampaamo. Pyydetäänkö sinulta jatkuvasti ohjeita siitä, miten itselleen voi tehdä kauniin kampauksen? Kenties olet huomannut, että kampauksen hinta nousee kampaamossa niin korkealle, etteivät asiakkaat halua siitä maksaa. No, mitäs jos tekisit askel askeleelta etenevän oppaan, jossa opetat viisi eri kampausta eri tilaisuuksiin?

18. Voiko verkkokauppias kirjoittaa e-kirjan?

Ilman muuta! Ehkä sinun verkkokaupassasi on myynnissä käsintehtyjä saippuoita. Entä jos kirjoittaisit e-kirjan siitä, miten luonnonmukaiset saippuat ovat hyväksi luonnolle ja antaisit jokaisesta myydystä e-kirjasta 2 euroa hyväntekeväisyyteen.

Samalla voit opettaa asiakkaille sen, miksi toinen saippua kuivattaa ihoa ja miksi toinen kosteuttaa.

19. Voiko valmentaja kirjoittaa e-kirjan?

Toimikoon tämä todisteena siitä, että voi! Olen kirjoittanut useita e-kirjoja, jotka on pakattu täyteen tärkeää tietoa. E-kirjojen avulla lukijat voivat ”auttaa itse itseään” opettelemalla bloggaamista, digitaalisten tuotteiden tekemistä ja oman talouden hallintaa oman kodin rauhassa.

20. Yhteenveto

Kuten huomaat, e-kirja on monipuolinen tapa koota yhteen lukijoita hyödyttävää sisältöä. Sen sijaan, että laittaisit lukijasi ja asiakkaasi etsimään tietoa netin ihmeellisestä maailmasta itse, tee heille palvelus ja kokoa sinä tarvittava tieto käteväksi menetelmäksi.

Loppu riippuu enää sinusta 😉

Pinnaa minut Pinterestiin

Miten kirjoittaa e-kirja

Tämänkin voi jakaa... kuten HBOn tunnarit

Julkaistu kategoriassa: