Miten yhdistää vanhemmuus ja digiyrittäminen tai bloggaaminen

Tämänkin voi jakaa... kuten HBOn tunnarit

Olen saanut paljon kyselyitä siitä, miten yhdistää vanhemmuus ja digiyrittäminen tai bloggaaminen. Eli työ, jota tehdään kotona. Kysymys on loistava, ja pakko on myöntää, että kamppailen tämän haasteen kanssa välillä itsekin. Moni yrittäjä saattaa tällä hetkellä haaveilla työskentelystä jossain lämpimässä (vaikka Thaimaassa, Balilla tai Espanjassa), käyskentelystä hiekkarannalla ja edullisemmasta elämisestä.

Myös minä haaveilen tästä (Espanja siintää silmieni edessä), mutta totuus on, ettei tämä ole tällä hetkellä minulle mahdollista.

Perheellisenä ja varsinkin erityiskaksosten (ADHD/ADD) yksinhuoltajaäitinä minun on mietittävä koko perheen elämä siten, että kaikilla on siinä hyvä olla.

Katso myös postauksen lopusta video, jossa kerron mitä on hyvä tietää ennen kuin ryhdyt digiyrittäjäksi.

Miten yhdistää vanhemmuus ja digiyrittäminen tai bloggaaminen

Lasten kanssa ulkomaille muutto on toki mahdollista, mutta onko järkeä muuttaa, jos kumpikaan kaksosista ei sitä halua? Haluanko oikeasti olla se äiti, joka väkipakolla pakottaa lapset muuttamaan toiselle puolelle maapalloa ja repii heidät tutuista ympäristöistä, kavereista ja sukulaisista?

No en.

Siksi laitan oman haaveeni vielä hetkeksi syrjään ja keskityn siihen, että lapsilla on hyvä ja turvallinen olla. Olenko myöhemmin katkera, etten seurannut omaa unelmaani? En. Koska uskon ja luotan siihen, että elän vielä viiden vuoden kuluttuakin.

Vanhemmuuden ja digiyrittäjyyden yhdistäminen ei kuitenkaan ole ollut helppo juttu. Vaikka luulisi, että työ, jota voi tehdä missä ja milloin vain, ei vaadi organisointia, sitä se juurikin vaatii, koska:

  • tuplasti koulupalavereja
  • tuplasti lääkärikäyntejä
  • tuplasti läksyjen tekoa
  • tuplasti kokeisiin lukemista
  • tuplasti kuuntelemista ja tukemista
  • tuplasti ohjaamista ja neuvomista

Yksi isoimmista asioista, joita olen urani aikana oppinut, on rakentaa kotona tehtävä työ muun elämän ympärille. Toisin sanoen rakennan työpäivät sen mukaan, mitä muuta minun täytyy tehdä. Tiedän, että se kuulostaa nurinkuriselta, mutta usko pois, tämä helpottaa ja auttaa TOOOOODEEEELLLLLAAAAA paljon.

Eikä se tarkoita, että sinun pitäisi luopua omasta unelmastasi, omasta ajastasi tai omista harrastuksistasi.

Miten yhdistää vanhemmuus ja digiyrittäminen

Aikatauluta työ perheen ympärille

Fakta on kuitenkin se, että me vanhemmat haluamme antaa aikaa lapsillemme. Siksi tämänkaltainen työ kannattaa rakentaa perheen ympärille. Jos lapsella on hammaslääkäri, mietin aamulla, mitä ehdin tehdä ennen sitä ja mitä kannattaa tehdä sen jälkeen. Valitsen tehtävälistasta joko yhden pitkän tai pari lyhyttä tehtävää, jotka tiedän saavani valmiiksi ennen hammaslääkäriä.

Jos lasten asioissa pidetään palaveria koululla, mietin samalla tavalla, mitä teen ennen palaveria ja mitä teen palaverin jälkeen.

Tämän lisäksi olen lähtenyt rakentamaan työhöni erilaisia prosesseja, jotka ”automatisoivat” työskentelyä. Tämä ei tarkoita sitä, että tekisin robottimaisesti töitä vaan sitä, että rakennan erilaisia rutiineja. Rutiinit helpottavat ja nopeuttavat työskentelyä, eikä minulta kulu turhaa aikaa pienten päätösten tekemiseen.

Esimerkiksi perjantaiaamupäivät olen pyhittänyt kokonaan yrityksen taloudelle. Laitan laskut verkkopankkiin, tulostan kuitit ja laskut ja laitan ne kansioon odottamaan kuun vaihdetta. Siirrän varoja laskunmaksutililtä alv- ja palkkatileille. Teen tämän heti aamusta, joka perjantaiaamu, jotta tiedän, missä kohtaa olen tavoitteissani ja mihin minun kannattaa keskittyä seuraavalla viikolla.

Yhden päivän viikosta olen pyhittänyt postausten kirjoittamiselle. Kun tämä päivä koittaa, minulla on tarkka rutiini siihen, missä vaiheessa päivää kirjoitan, missä vaiheessa editoin ja missä vaiheessa optimoin.

Samalla tavalla olen rakentanut rutiinit aamuihin. Yritin pitkään rakentaa itselleni sopivaa aamurutiinia, jonka avulla päivä lähtisi tehokkaasti käyntiin. Tiedäthän, sellaista rutiinia, joita miljonäärit ja miljardöörit käyttävät (<– lue sarkastisella äänellä).

Vuonna 2018 yritin herätä joka aamu viideltä ja lähteä lenkille. Yritin kuunnella äänikirjoja samalla kun tein kotitöitä. Yritin purkaa tehtävälistaa tekemällä lisää tehtävälistoja.

Lopputulos? Et halua tietää 😀

Oivallus

Mutta sitten sain oivalluksen. Rutiinit ovat oikeasti hyviä ja tarpeellisia. Pienet muutokset arjessa tuovat lopulta suuria muutoksia. Siispä käytin joululomalla paljon aikaa ja mietin, miksi en onnistunut rakentamaan ”menestyksellistä aamurutiinia”.

Sitten tajusin. Koska en vain ole niin aamuihminen, että saisin itseni liikkeelle heti kello 5.00. On pakko myöntää, että olen kohta 40-vuotias. Tarvitsen aikaa herätä ja herätellä kroppani. Kun nousen sängystä ylös, nilkat ovat kipeät ja selkää kolottaa.

Saattaisit pitää myös tästä: Akateemisesti koulutettu bloggaa – meneekö uskottavuus?

Löydä itsellesi toimiva rutiini

Sitten löysin itselleni toimivan aamurutiinin. Se menee näin:

  • 5.45 herätys, kissalle ruoka ja juon 0,5 litraa vettä
  • 5.50 venyttelen niskan, hartiat ja yläselän
  • 6.00 laitan kahvin tippumaan, menen herättämään pojan ensimmäisen kerran
  • 6.15 istun nojatuoliin kuulokkeet korvilla ja alan kuunnella äänikirjaa samalla, kun nautin kiireettömästä aamukahvista (IHANA FIILIS)
  • 6.30 tytär herää omatoimisesti ja tekee itselleen aamupalan
  • 6.45 lopetan äänikirjan kuuntelun ja menen herättämään pojan toisen kerran
  • 7.00 menen repimään pojan ylös sängystä =D (Oikeasti, nostan hänet käsistä istumaan sängylle ja siirrän jalat sängyn ulkopuolelle, jolloin hän viimeistään herää… Teinit ??)
  • 7.05 aloitan kotityöt (tyhjennän astianpesukoneen, laitan likaiset astiat tilalle, laitan koneen pyörimään, käyn laittamassa pyykit pyörimään)
  • 7.30 hengailen, letitän tyttären hiukset, leikitän kissaa (Saatan tässä välissä avata koneen ja katsoa, onko mitään akuuttia, johon pitää heti reagoida. Yleensä ei.)
  • 8.05 lähden viemään tyttären kouluun 20 kilometrin päähän
  • 8.45 palaan kotiin, vaihdan lenkkivaatteet päälle ja lähden noin 35 minuutin kävelylenkille
  • 9.20 tulen kotiin, käyn suihkussa, syön aamupalan
  • 9.45 aloitan työt

Jos päivän aikana on koulupalaveri klo 14.00, tiedän, että ehdin tehdä töitä 13.30 saakka. Ukki hakee tällöin tyttäreni koulusta ja tuo kotiin. Koulupalaverin jälkeen käyn kaupassa, teen lasten kanssa ruokaa, syömme ja juttelemme päivän kuulumiset.

Aiheesta lisää: 11 bloggaajaa ja yrittäjää kertoi omat vinkkinsä ajanhallintaan

Jos lapset eivät tarvitse apua läksyissä, silloin aloitan työt uudelleen noin klo 16.00 ja lopetan viimeistään klo 19.00. Lanseerausten aikana pidän koneen aika usein auki klo 22.00 saakka.

Tällä tavalla saan jaksotettua tekemistä pienempiin kokonaisuuksiin, mikä myös helpottaa ajanhallintaa meidän perheessä.

Ole itsellesi armollinen

Fakta on, että tämä työ on pitkäjänteistä. Vaikka haluaisimmekin saada massiivisia tuloksia parissa viikossa, se on lähes mahdotonta. Olitpa digiyrittäjä tai bloggaaja. On tärkeää, että annat itsellesi mahdollisuuden olla joustava tekemisen kanssa.

Ole armollinen itsellesi, koska asiat eivät aina mene kuten Strömsössä. Siksi esimerkiksi itse en koskaan tee lyhyitä deadlineja. Jos joku tarvitsee apua heti, ohjaan hänet toisen valmentajan luokse, sillä itse en pysty (enkä edes halua) tehdä mitään kiireellä.

Arjen organisointi vaatii kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä.

  • Ensimmäinen askel on se, että laitat itsellesi kalenteriin ajan, jolloin aloitat suunnitelman tekemisen.
  • Toinen askel on tehdä suunnitelma.
  • Kolmas askel on aikatauluttaa suunnitelman käytäntöön vienti.
  • Neljäs askel on toteuttaa suunnitelma käytännössä.

Vain tekemällä saat aikaan muutoksen. Vain tekemällä oikeita asioita saat aikaan niitä tuloksia, joita haluat.

Olen superkiitollinen, kun jaat tätä postausta somessa. <3

Tämänkin voi jakaa... kuten HBOn tunnarit

Julkaistu kategoriassa: ,