Näin kirjoitat 3 blogitekstiä yhden päivän aikana

Tämänkin voi jakaa... kuten HBOn tunnarit

Ärsyttävää, eikö?

Samalla kun toiset bloggaajat julkaisevat uutta sisältöä systemaattisesti ja tasaisesti – jotkut jopa seitsemänä päivänä viikossa – sinun taistelusi alkaa välittömästi avattuasi läppärin. ”Mistä ihmeestä kirjoitan tällä kertaa?” 

Et todellakaan ole ainoa, joka kamppailee tyhjän paperin ääressä. Itsekin kärsin siitä aika ajoin. Nyt minulla on kuitenkin putki päällä – tämä on kolmas postaus tänään! Siksi haluan kirjoittaa mahdollisimman monta blogitekstiä nyt, tulevien ”writer’s blockien” varalle.

Ja kun sellainen iskee… On inhottavaa katsella päivien ja viikkojen lipuvan ohi ilman, että saa julkaistua mitäänMietitkö, miten onnistun kirjoittamaan 3 blogitekstiä yhdessä päivässä? Tässä postauksessa kerron sinulle salaisuuteni.

Katso myös postauksen lopussa oleva video, jossa näytän, miten teet monipuolista sisältöä someen hyödyntämällä yhtä blogitekstiä.

Näin kirjoitat 3 blogitekstiä yhden päivän aikana

Tiedän, mitä ajattelet:

Hyvähän sinun on siellä kirjoitella kolme blogitekstiä päivässä, kun sinulla on koko päivä aikaa! Minä käyn töissä, hoidan lapset ja kodin ja laitan ruuan. Ei minulla ole kuin 30 minuuttia...”

Näin kirjoitat 3 blogitekstiä yhden päivän aikana

On totta, että työni puolesta pystyn mahduttamaan päivääni monta tuntia kirjoitusaikaa. Voin kuitenkin luvata, että tämän luettuasi saat käyttöösi työkaluja, joiden avulla sinäkin kirjoitat enemmän lyhyemmässä ajassa.

Ennakkovalmistelut – 60 min / viikko

1. Listaa ylös kaikki aiheet, joista kirjoitat

Suosittelen aina rajaamaan blogin aiheen, jotta blogia on helpompi hallita. Joskus rajaus on helppo tehdä, mutta toisinaan voi tuntua, että blogin koko idea kuihtuu, jos sitä rajaa. Olipa tilanteesi kumpi tahansa, listaa paperille (tai taulukkolaskentaohjelmaan) kaikki aiheet, joista kirjoitat.

Jos lista kasvaa yli 50:n, ryhmittele aiheet isompiin kategorioihin. Ota tavoitteeksi saada aiheet karsittua alle kymmeneen.

2. Valitse joku kategorioistasi ja lue, mitä olet kirjoittanut siitä 6 kuukautta sitten

On uskomatonta, millaisia ajatuksia ja ideoita syntyy, kun palaa hetkeksi ajassa taaksepäin. Lue muutama kirjoitus puolen vuoden takaa – ja tee niille jatkoa. Kirjoita vanhasta julkaisusta uudesta näkökulmasta tai yhdistele useampi blogiteksti ja tee yhteenveto.

3. Tee suunnitelma

3.1 Mikä on postaussuunnitelma?

Jotta saat sisältösi yhtenäisemmäksi, suunnittele julkaisut etukäteen. Suunnitelma kertoo, mitä julkaiset blogissasi ja milloin. Yksinkertaisimmillaan se voi olla vain kalenterimerkintä päivistä, jolloin tekstin on tarkoitus ilmestyä.

Tutkimusten mukaan postaussuunnitelmaa käyttävät bloggaajat

  • saavat jopa 30% enemmän lukijoita postauksilleen
  • säästävät noin tunnin aikaa per postaus

Hyvä suunnitelma sisältää myös idean siitä, mistä aiot kirjoittaa minäkin päivänä. Kun sinulla on idea valmiina, kirjoittamisen aloittaminen on helpompaa ja aiheen miettimiseen ei kulu turhaan kallista aikaa.

Listaa itsellesi ideoita, ajatuksia ja kysymyksiä ranskalaisin viivoin. Kun kirjoitat blogitekstiä, vastaat vain kysymyksiin, tuoden uusia ideoita ja näkökulmia esille.

Tiesitkö muuten, että keskimäärin 1000 sanan blogitekstiin menee kirjoitusaikaa 60 minuuttia?

3.2. Miten suunnitelmallisuus säästää aikaa?

Kun olet jo etukäteen suunnitellut ja ideoinut aiheita, pääset heti alkuun kirjoittamisessa eikä sinun tarvitse haaskata kallista kirjoitusaikaa niiden miettimiseen.

Kannattaa myös arvioida, miten paljon aikaa haluat tai pystyt käyttämään yhteen kirjoitukseen ja yritä pitää aikarajasta kiinni. Meillä kaikilla on varmasti tavoitteena kirjoittaa parasta mahdollista sisältöä, mutta tekstin loputtomaan viilaamiseen ei löydy aikaa keneltäkään.

Aikarajan asettaminen auttaa saamaan valmista. Hyviä apuvälineitä ovat esim. puhelimen hälytys tai munakello.

3.3. Näin teet suunnitelman tunnissa

Jos tavoitteenasi on kirjoittaa 1 – 3 blogikirjoitusta viikossa, käytä suunnitelman tekemiseen 60 minuuttia. Jos aiot kirjoittaa enemmän, suunnitelman laatimiseen kannattaa käyttää enemmän aikaa.

Toimivin tapa tehdä aikataulu on suunnitella viikonloppuna, mistä aikoo kirjoittaa tulevalla viikolla. Voit pitää oman suunnitteluhetkesi silloin kun sinulle sopii. Itse hyödynnän sunnuntai-aamupäiviä. Luo oma rutiinisi – keitä vaikka kuppi kahvia, ota esiin vihko ja kirjoita. Itse suosin aina käsin kirjoittamista.

Jos ideoita syntyy kerralla enemmänkin, voit toki jatkaa suunnitelmaa kahdelle viikolle tai vaikkapa kuukaudelle etukäteen.

Click here to subscribe

Rekisteriseloste ja tietosuoja

 

Olen jakanut viikon suunnitelman laatimisen 5 – 15 minuutin osioihin seuraavasti:

1. askel (5 min): Päätä 1 – 3 pääaihetta tai kategoriaa, joista haluat kirjoittaa tällä viikolla

Tämä on helppoa, kun olet tehnyt edelliset vaiheet ajatuksella.

Pro tip: Pidä mukanasi pientä muistikirjaa, johon voit merkkailla mieleesi tulevat ideat, jotta ne eivät pääse unohtumaan. Tai käytä kännykän muistiinpanosovellusta apuna!

2. askel (15 min): Listaa jokaisesta pääaiheesta niin monta asiaa kuin mieleen tulee

Älä sensuroi itseäsi tässä vaiheessa, vaan kirjaa ylös kaikki hullutkin ideat. Anna jokaiselle aihealueelle 5 minuuttia ja käytä ajastinta apuna – kun tiedät, että kello pärähtää kohta, aivosi tekevät enemmän töitä.

3. askel (15 min): Mieti hyödyt lukijalle

Mieti ja kirjaa ylös, mitä hyötyä lukijalle on valitsemistasi aiheista. Käytä 5 min per aihe.

Esimerkki:

Pääaihe josta kirjoitan –> Passiivinen tulo

Mitä tulee mieleen tästä aiheesta?

  • mitä se on
  • miten sitä saa
  • miten paljon sitä voi saada
  • miten paljon aikaa vaatii saada sitä
  • kenelle se sopii
  • kenelle se ei sovi

Mitä hyötyä lukijalle on lukea tästä aiheesta (passiivinen tulo + mitä se on?)

  • lukija tietää onko se jotain, mitä kannattaa tavoitella
  • lukija oppii, millaisia työkaluja tarvitaan passiivisen tulon saamiseksi
  • lukija huomaa, että passiivisen tulon saaminen ei ole niin vaikeaa, kuin hän on (ehkä) alun perin ajatellut

Pro Tip: Tee suunnitelma taulukkolaskentaohjelmaan. Laita siihen julkaisupäivät, aihe, hahmotelma otsikosta, kohderyhmä sekä blogitekstin tavoite. Tällä tavalla näet laajemman kokonaisuuden kerralla ja pystyt tarjoamaan paljon monipuolisempaa ja suunnitelmallisempaa sisältöä lukijoillesi.

4. askel (10 min): Aikatauluta julkaisut

Pyri siihen, että julkaisupäivät kattavat tasaisesti koko viikon ja pysyvät samoina viikosta toiseen.

Jos postauksesi vaatii esim. leivonta- tai askartelutarvikkeiden hankintaa, mieti etukäteen myös ennakkovalmisteluiden vaatima aika.

5. askel (15 min): Tee kanavakohtainen suunnitelma

Mieti, missä some-kanavissa jaat julkaisut, milloin ja mihin aikaan päivästä. Käytä miettimiseen enintään 5 minuuttia per postaus. Jos teet eri some-kanaviin kuvalliset julkaisut, tee valmiita kuvapohjia esimerkiksi Canvalla, jotta varsinaisen julkaisun tekeminen nopeutuu.

Alla oleva kuva on tehty Canvalla. Olen tehnyt tarkat pohjamallit ja -koot Facebook-, Twitter- ja  Instagram kuville.

Näin kirjoitat 3 blogitekstiä yhden päivän aikana

Kun teen julkaisulle kuvat valmiiksi, minun tarvitsee vain

  • etsiä sopivat kuvat kuvapankista (Pixabay)
  • ladata kuvat Canvaan
  • sijoittaa sopivan tekstin kera valmiiseen pohjaan
  • ladata ne koneelle
  • nimetä ne oikein (eli ilman ääkkösiä)
  • ja lopuksi ladata blogiin / some-kanavaan.

Suunnitelma vaatii vaivannäköä, mutta siihen käytetty aika kannattaa. Voit ladata tästä taulukkolaskentaohjelman tehtävän suunnitelman helpottamaan aloittamista.

Varaa itsellesi aikaa kalenterista kirjoittamista varten. Kirjoittaminen voi vaatia hieman pidemmän ajan esimerkiksi siinä tilanteessa, että kotona on pieniä lapsia. Voi olla, että joudut keskustelemaan puolisosi kanssa lastenhoitovuoroista tai opettamaan lapsia antamaan sinulle keskeytyksetöntä aikaa.

2014 – 2015 kun olin työttömänä ja valmistelin yrityksen perustamista, tein A4 kartongista ”Äiti töissä” / ”Äiti vapaalla” lapun. Kun oli aika ”tehdä töitä”, käänsin ”Äiti töissä” puolen esiin ja sijoitin sen työhuoneeni ovenkahvaan. Kerroin lapsille, kun tämä puoli lapusta näkyy, silloin äitiä ei saa häiritä. Kahden viikon opettelun jälkeen sain kirjoittaa 2 tuntia ilman keskeytyksiä.

Muista olla itsellesi armollinen ja aloita pienestä, ottamalla esimerkiksi tavoitteeksi 400 sanaa 30 minuutissa.

Nyt, kun sinulla on tiedossa aihe, hyöty ja tavoite, aloita hahmottelemalla blogitekstin runko. Esitä itsellesi kysymyksiä, joita lukija todennäköisesti miettii. Tekemällä rungon etukäteen, vältät rönsyilemästä liikaa ja sisällöstä tulee miellyttävä lukea.

Ja mikä parasta, kun sinulla on valmiiksi mietittynä runko ja kysymykset, kirjoittaminen on oikeastaan vain kysymyksiin vastailua. Mitä huolellisemmin ja yksityiskohtaisemmin olet aiemmassa vaiheessa miettinyt kysymyksiin vastaukset, sitä helpompaa kirjoittaminen nyt on.

Jos päätät kirjoittaa kolme blogi-tekstiä, aikaa kuluu yhteensä 1,5 tuntia. Ajan voit ripotella omaan aikatauluusi mielesi mukaan.

Miten pitkä blogitekstin pitäisi olla?

Tästä voidaan kiistellä myöhemminkin, mutta suosituimmat, luetuimmat ja jaetuimmat julkaisuni tässä blogissa ovat kaikki yli 1200 sanaisia. Ihmiset haluavat ja jaksavat kyllä lukea pitkiäkin blogi-tekstejä, kunhan he kokevat sisällön hyödylliseksi.

Näin kirjoitat 3 blogitekstiä yhden päivän aikana

Älä kuitenkaan tukahduta itseäsi liian suurella työmäärällä. Lyhyetkin blogitekstit ovat ok. Voit myös aina päivittää jo aikaisemmin julkaistuja kirjoituksia, pidentää niitä tai kirjoittaa niiden rinnalle syväluotaavampia tekstejä, jos siltä tuntuu.

Tärkeintä on aloittaa. Julkaisusuunnitelman käyttöönotto nopeuttaa ja tehostaa kirjoittamista. Ja kirjoittaminen nopeutuu, mitä enemmän vain kirjoitat. Näin kirjoitat 3 blogitekstiä yhden päivän aikana.

Nyt on sinun vuorosi:

  • Varaa 60 minuuttia aikaa
  • Ota suunnitelma käyttöön
  • Suunnittele postaukset ja julkaiset someen
  • Toteuta

Alla olevalla videolla näytän, miten teet monipuolisesti sisältöä eri somekanaviin hyödyntämällä yhtä blogitekstiä:

Tämänkin voi jakaa... kuten HBOn tunnarit

Julkaistu kategoriassa: ,