[Tiedotus] Kehitämme blogeja jonka johdosta sisällöt muuttuvat

Tiiakonttinen.fi-blogi on perustettu maaliskuussa 2016. Olen julkaissut blogissa lähes 400 blogipostausta, joista on edelleen iloa ja hyötyä monille bloggaajille ja yrittäjille.

Aika ajoin on kuitenkin tärkeää tarkastella kokonaisuutta, ja sen vuoksi olen päättänyt tehdä hieman muutoksia.

Suurin osa vanhoista postauksista säilyy edelleen tässä blogissa.

Jatkossa julkaisemme bloggaamisen aloittamiseen liittyvät postaukset Aloita blogi -blogissa ja Youtube-kanavalla. Julkaisemme blogissa sisältöjä noin 2–3 kertaa viikossa. Voit tilata uusimmat postaukset ja Youtube-videot itsellesi kätevästi omaan sähköpostiisi.

Blogi ja Youtube-kanava sopivat erityisesti sinulle, joka olet aloittamassa bloggaamista WordPress.org-alustan kanssa. Sisällöt keskittyvät hyvin pitkälti aloittamiseen ja aloittamisen teknisiin tehtäviin.

Edistyneemmille ja oman blogin kehittämisestä kiinnostuneille julkaisemme jatkossa sisältöjä Bloggaajasta Ammattilaiseksi™ -sivustolla. Julkaisemme siellä uuden postauksen joka toinen maanantai. Siellä emme julkaise tutorial-ohjeita vaan enemmänkin inspiraatiota, miten saat omasta blogistasi parhaan hyödyn ja tehon irti.

Yrittäjien ajanhallintaan annamme pieniä vinkkejä Yrittäjän ajanhallinta -blogissa. Siellä julkaisemme myös vieraskynäartikkeleita ja lisäämme laadukkaan backlinkin sinun blogiisi. Julkaisemme postauksia tällä hetkellä neljän viikon välein, mutta jos vieraskynäartikkeleita tulee useampia, tiivistämme julkaisutahtia.

Blogin sisällöt sopivat sinulle, joka haluat hyödyntää ajanhallintaa siten, että teet vähemmän mutta saat enemmän aikaiseksi.

Tässä blogissa (tiiakonttinen.fi) julkaisemme jatkossa enemmän yrittäjyyteen ja digiyrittäjyyteen keskittyvää sisältöä tiistaisin. Tulen avaamaan enemmän myös omia työskentelyprosessejani ihan perusyrittäjyyteen liittyen. Silloin tällöin saatan avata myös meidän kampanjoidemme rakenteita ja strategioita. Haluan myös tuoda esille yrittäjän mindsettiä ja sitä, miten se auttaa sinua kehittymään ja kehittämään omaa liiketoimintaasi entisestään.

Sivupalkista löydät ajankohtaiset kategoriat sekä luetuimmat postaukset. Voit myös tilata uusimmat blogitekstit suoraan omaan sähköpostiisi sivupalkissa olevan tilauslomakkeen kautta. Tilaus on maksuton, ja voit keskeyttää sen milloin tahansa jokaisen viestin lopussa olevan ”Unsubscribe”-linkin kautta.

Anna palautetta ja postausideoita

Oletko etsinyt tietoa jostakin tietystä aiheesta mutta et ole löytänyt sitä? Voit lähettää meille postausideoita ja palautetta sisällöistä joko

Pyrimme siihen, että meillä on etukäteen useampi postaus kirjoitettu ja ajastettu, joten postausideat saatetaan julkaista useamman viikon kuluttua. Jos aihe on ajankohtainen ja akuutti, julkaisemme sen nopeammin.

Haluatko kirjoittaa vieraskynän meille?

Otamme mielellämme vastaan myös vieraskynäartikkeleita: lue lisää täältä. >>

 

Julkaistu kategoriassa:
Tiia_kuva

Hei, olen Tiia Konttinen ja olen Suomen tuloksellisin yritysblogivalmentaja. Autan kunnianhimoisia yrittäjiä ja verkkovalmentajia kasvattamaan liikevaihtoa automatisoimalla myyntiä yritysblogin ja markkinointiautomaatioiden avulla.

Olen valmentanut yli 4000 bloggaajaa ja yrittäjää vuodesta 2016 alkaen hyödyntämään yritysblogia ja sisältömarkkinointia myynnin kasvattamiseksi.

Olen myös auttanut useita yrittäjiä nostamaan vuosiliikevaihtonsa yli 100 000 euroon hyödyntämällä sisältö- ja digimarkkinointia.

Jos olet kunnianhimoinen, haluat kasvattaa omaa liiketoimintaa ja rakastat kirjoittamista, olet tullut oikeaan paikkaan. Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Tarvitsen apua

Tilaa postaukset sähköpostiin

Tilaa tästä uusimmat blogipostaukset suoraan sähköpostiin.

Liity 221 tilaajien joukkoon

Mitä etsit?