TOP 6 ajankohtaista trendiä digimarkkinoinnissa

TOP 6 ajankohtaista trendiä digimarkkinoinnissa | Nykyaikana suurin osa yritysten markkinoinnista on digimarkkinointia. Ihmisten tavoittamisesta internetin välityksellä on tullut helpompaa, sillä suurin osa seuraa jotakin sosiaalisen median kanavaa tai viestimiä. Suuri osa ihmisistä on tavoitettavissa jossain kanavassa lähes kellon ympäri, ja kynnys ottaa yhteyttä yritykseen on entistä pienempi. Kuitenkin informaation määrä vain kasvaa entisestään, mikä osaltaan vaikeuttaa oikeanlaisen sisällön ja kanavien valintaa.

TOP 6 ajankohtaista trendiä digimarkkinoinnissa

Mitkä ovat tämän hetken trendit digimarkkinoinnissa? Mitkä sosiaalisen median kanavat ovat suosiossa tällä hetkellä? Listasin muutamia ajankohtaisimpia digimarkkinoinnin trendejä. Tulee kuitenkin muistaa, että digimarkkinoinnissa uudet tuulet saattavat puhaltaa jo viikon päästä toisten trendien päästessä suosioon, sillä teknologian kehitys on huimassa vauhdissa ja uusia kanavia syntyy koko ajan.

1 | Helppoutta ja visuaalisuutta videoiden avulla

Videot ovat nousseet suureen suosioon niiden helppouden ja visuaalisuuden vuoksi. Nykyaikana on jopa lähes pakollista, että yritykseltä löytyy jonkinlaista videosisältöä. Suureen suosioon on noussut nuorison suosima TikTok-sovellus, josta löytyykin pääasiassa lyhyitä ja huumoripainotteisia videoita. Videosisältö houkuttaa, koska sitä on helppo seurata lähes mistä ja milloin vain. Tämän ansiosta myös livevideot ovat nousseet kovaan suosioon. Ne ovat matalan kynnyksen väyliä kommunikoida seuraajien kanssa.

Myös tämän päivän termi FOMO eli Fear Of Missing Out selittää osaltaan livevideoiden suosiota. Tunne, että jää paitsi jostain, jos ei ole mukana, saa ihmiset seuraamaan livevideoita. Livevideot ovat usein myös interaktiivisia, eli seuraaja pääsee osallistumaan ja kommentoimaan.

Luo siis videosisältöä, joka on hauskaa ja rentoa ja jota kaikkien on helppo ymmärtää. Youtube-kanavalla tai livevideoilla kannattaa haastaa seuraajia ja kysyä heiltä kysymyksiä, jotta he tuntevat olevansa mukana. Kysymyksien avulla saat myös arvokasta dataa asiakkailtasi, joten kannattaa hyödyntää se.

2 | Personointi ja dataohjattu markkinointi

Suuren informaatiotulvan myötä kuluttajan on vaikea hahmottaa, mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää tietoa. Tämän vuoksi personointi on noussut tärkeäksi osaksi varsinkin sähköpostimarkkinoinnissa. Tekoälyn avulla voidaan saada tietoa ostopolusta eli siitä, missä kohtaa ostoprosessia asiakas on.

Tämä auttaa sitouttamaan asiakkaan juuri oikealla hetkellä. Sen avulla voidaan myös markkinoida samalle henkilölle monien eri kanavien kautta. Esimerkiksi Facebookissa ja Instagramissa näkyvät monesti hyvinkin samat mainokset. Nämä samaiset mainokset ovat kaiken lisäksi tarrautuneet matkaan usein juuri vieraillusta verkkokaupasta, ja niissä pyörivät siellä katsomasi tuotteet.

Personointiin törmää usein myös verkkokaupoissa, joissa sivulle voi ponnahtaa osio ”samankaltaisia tuotteita” tai ”voisit pitää myös näistä”. Niiden avulla voit rajata kuluttajalle jo valmiiksi pienemmän valikoiman, josta hän todennäköisemmin löytää mieluista ostettavaa.

3 | Vaikuttajamarkkinointi tavoittaa nuoremmat sukupolvet

Olet varmasti törmännyt internetin ihmeellisessä maailmassa erilaisiin somevaikuttajiin. Varsinkin nuoret seuraavat ahkerasti somevaikuttajien elämää, ja monelle nuorelle he ovat idoleita, joilta ottaa mallia ja joiden vinkkejä kuunnella.

Tämän vuoksi varsinkin nuorempaan ikäpolveen tehoaa vaikuttajamarkkinointi ja erilaiset yhteistyössä tehdyt mainokset youtubettajien tai muiden julkisuuden henkilöiden kanssa. On ollut tapauksia, joissa jokin somevaikuttajan mainostama tuote on loppunut silmänräpäyksessä lähikaupoista hänen postaamansa kuvan tai videon ansiosta.

Lue myös tämä: Miten näkyvyys muuttuu Instagramissa 2020 ja mihin se vaikuttaa?

Vaikuttajamarkkinoinnin avulla voit helposti seurata markkinoinnin vaikutusta kokonaismyyntiin esimerkiksi antamalla somevaikuttajien seuraajille jaettavan alennuskoodin. Alennuskoodin avulla pystyt helposti seuraamaan, kuinka moni ostoista on tullut somevaikuttajan kautta.

4 | Interaktiivisuus tuo sisällöntuottajan lähemmäs yleisöään

Interaktiivisuus eli vuorovaikutus asiakkaiden kanssa on ottanut jalansijaa yhä useammassa sosiaalisen median kanavassa. Instagramin tarinat-osio on osoittautunut erittäin potentiaaliseksi alustaksi seuraajien kanssa vuorovaikuttamiseen. Voit esimerkiksi kysyä Facebookin tai Instagramin tarinoissa, minkä värisiä tuotteita seuraajasi seuraavaksi haluaisivat. Tällöin saadaan seuraajia helpommin sitoutettua ostamaan tulevan malliston tuotteita, kun heillä on tunne, että he ovat olleet mukana vaikuttamassa tuotteeseen.

Luomalla erilaisia kyselyitä ja interaktiivisia tarroja saat seuraajiltasi enemmän tietoa heidän mielipiteistään ilman, että sinun tarvitsee lähetellä erillisiä kyselyitä vaikkapa sähköpostin avulla. Kaiken lisäksi tämä on myös huomattavasti nopeampaa. Interaktiivisuutta on alkanut ilmenemään myöskin sähköpostimainonnassa. Interaktiivisia elementtejä sähköposteissa voivat olla muun muassa mikroverkkosivut, raaputusarvat, pelit ja arvoitukset tai vaikkapa verkkokauppa, jota voi selata sähköposti-ikkunassa siirtymättä uudelle sivulle.

5 | Chatbotit – Sähköpostien korvaajat?

Teknologian kehitys muovaa digimarkkinointia koko ajan. Olet varmasti itsekin törmännyt eri sivustoilla esiintyviin chatbotteihin, kun sivulle hyppää keskusteluikkuna. Chatbotit ovat hyödyllisiä, koska ne pystyvät analysoimaan tekstiä nopeammin ja tehokkaammin kuin ihmiset.

Ne pystyvät hahmottamaan nopeasti tekstistä tärkeimmät kohdat ja luokittelemaan ne kategoriaan. Ellei chatbotin avulla saada vastausta, niin ne ohjaavat asiantuntijan keskustelemaan tarkemmin asiakkaan kanssa. Chatbotit osaavat myös luoda analyysejä ja tuottaa raportteja, joiden avulla on helpompi ymmärtää omaa asiakassegmenttiä, ja tämän avulla kohdentaa markkinointia oikein.

Nykyään asiakkaat kaipaavat nopeasti tietoa ja vastauksia, jonka vuoksi chatbotit ovat suuressa roolissa. Ne toimivat vuorokauden ympäri, ja vastauksen saa yleensä välittömästi, tai yhteystiedot kerätään ylös ja oikea henkilö ottaa myöhemmin yhteyttä. Näin asiakkaalle jää positiivisempi mielikuva yrityksestä.

6 | Äänihaku helpottaa tiedon hakemista

Erilaiset ääniassistentit ovat tulleet jäädäkseen. Ne helpottavat entisestään tiedon hakemista ja luovat entistä matalamman kynnyksen kuluttajille. Omalta kotisohvalta voi etsiä haluamansa kappaleen kertomalla sen esimerkiksi Sirille tai Alexalle, jotka ääniohjauksen avulla etsivät tarvitsemansa tiedon.

Monet yritykset ovatkin hyödyntäneet tätä ominaisuutta, ja ääniohjauksen avulla voi nykypäivänä etsiä vaikkapa pullataikinan reseptin, jos ei halua liata älylaitteitaan taikinaisilla sormilla. Äänihaun avulla yritys voi nostaa itseään ylemmäs hakukoneissa, jolloin asiakas ajautuu helpommin sivuillesi ja näin ollen muiden digimarkkinoinnin keinojen avulla on todennäköisemmin ostamassa tuotteitasi.

Pärjätäksesi Google-haussa mieti, millaisia kysymyksiä ihmiset voisivat hakea äänihaun avulla koskien tuotetta tai palveluasi. Luomalla sivulle vastauksia näihin kysymyksiin saat todennäköisemmin enemmän kävijöitä sivuillesi.

Kaikissa nykypäivän digimarkkinoinnin trendeissä korostuu helppous ja teknologian kehittyminen. Asiakkaat koukuttuvat helposti lähestyttävään ja hauskaan sisältöön, ja heidät on helpompi saada sitoutettua ostopolkuun, jos he ovat saaneet jollain muotoa osallistua esimerkiksi juuri tähän tuotteiden värien tai vaikkapa nimen valintaan.

Ostamisen ja tiedonsaannin helppous saa asiakkaan ostamaan entistä helpommin hetken mielijohteesta. Helppouteen löytyy keinoja teknologian parista. Äänihaku, chatbotit, videot ja interaktiiviset sähköpostimainokset ovat nykypäivänä todella kovassa nousussa ja asiakkaat hyödyntävät näitä enenevissä määrin.

Lähteet:

  • https://digitalmarketinginstitute.com/blog/10-trends-in-digital-marketing-in-2020
  • https://www.dagmar.fi/hakukoneoptimointi/aanihaku-jo-taalla-miten-puhuttu-haku-vaikuttaa-markkinointiin/
  • https://www.digimarkkinointi.fi/blogi/puhehaku
  • https://marketinginsidergroup.com/marketing-strategy/2020-marketing-trends-you-need-to-know/
  • https://oddydigital.fi/blogi/digitaalisen-markkinoinnin-trendit-2020/
  • https://osg.fi/google-ennustaa-digimarkkinoinnin-trendit-2020/
  • https://www.apsisfinland.fi/blogi/digimarkkinoinnin-trendit-vuonna-2020
  • https://blogi.unfair.fi/digi/7-digitaalisen-markkinoinnin-trendia-2019
Julkaistu kategoriassa:
tiialogolla

Hei, olen Tiia Konttinen ja olen Suomen tuloksellisin yritysblogivalmentaja. Autan kunnianhimoisia yrittäjiä ja verkkovalmentajia kasvattamaan liikevaihtoa automatisoimalla myyntiä yritysblogin ja markkinointiatomaatioiden avulla.

Olen valmentanut yli 3000 bloggaajaa ja yrittäjää vuodesta 2016 alkaen hyödyntämään blogia ja sisältömarkkinointia myynnin kasvattamiseksi.

Olen myös tehnyt 500 000 € myyntiä hyödyntämällä yritysblogia ja digitaalisia tuotteita.

Jos olet kunnianhimoinen, haluat kasvattaa omaa liiketoimintaa ja rakastat kirjoittamista, olet tullut oikeaan paikkaan. Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Uusin video 3.8.

Tarvitsen apua

Tilaa postaukset sähköpostiin

Tilaa tästä uusimmat blogipostaukset suoraan sähköpostiin.

Liity 297 tilaajien joukkoon