Yrittäjyys, äitiys ja ajanhallinta – Mahdoton yhtälökö?

Yrittäjyys, äitiys ja ajanhallinta – Mahdoton yhtälökö? Juttelin tässä jokin aika sitten yrittäjän kanssa, joka väitti, ettei hänellä ole aikaa markkinoida, koska hän on yksinhuoltaja.

Totesin siinä, että minäkin olin yksinhuoltaja, kun aloitin oman yritystoimintani. Ja vieläpä totaaliyksinhuoltaja erityiskaksosille, joita kiusattiin koulussa.

Ei, en sano tätä kehuakseni itseäni, vaan siksi, että jos oikeasti jotain haluaa, siihen löytää kyllä keinot.

Jos markkinointi ei ole prioriteetti, sille harvoin löytää aikaa. Siksi tässä postauksessa haluan kertoa sinulle, miten suunnittelin ja toteutin omat työpäiväni silloin, kun lapset olivat pieniä.

Yrittäjyys, äitiys ja ajanhallinta – Mahdoton yhtälökö?

Tietysti lasten iällä on väliä. On aivan eri asia olla yrittäjä samalla, kun kotona on alle 2-vuotias lapsi kuin että lapsi on jo koulussa. Silti samoja ideoita voidaan toteuttaa hieman soveltaen.

Itselle kaikista tärkeintä oli se, että olen lapsille läsnä, kun he ovat lähdössä kouluun ja kun he tulevat koulusta. Aamulla en siis aloittanut töitä ennen kuin lapset lähtivät kouluun.

Tein töitä siihen saakka, kunnes ensimmäinen tai molemmat pääsivät koulusta. Silloin pidin 2 tuntia vapaata, jotta ehdin tehdä ruuan, auttaa läksyjen teossa ja olla vain.

Kun pari tuntia oli kulunut, lapset yleensä menivät omiin huoneisiinsa leikkimään, jolloin aloitin uudelleen työt. Tein töitä silloin noin iltakahdeksaan saakka, jonka jälkeen oli iltapalan ja iltatoimien aika. Jos jotain jäin pahasti kesken töissä, saatoin vielä avata läppärin sen jälkeen, kun lapset olivat menneet nukkumaan.

Lähtökohtaisesti pyrin kuitenkin menemään itsekin nukkumaan kymmenen maissa joka arki-ilta.

Perusarki pyöri tällä tavalla samalla kaavalla.

Seuraavaksi lähdin suunnittelemaan työtehtävät.

Lue myös tämä: Miten yhdistää vanhemmuus ja digiyrittäminen tai bloggaaminen?

To do -listat arjen pelastajana

Rakastan listoja. Teen niitä ihan aina. Mutta jossain vaiheessa huomasin, että vaikka kuinka tein tehtävälistoja, tehtävien määrä ei kuitenkaan vähentynyt. Aloin ymmärtämään, että myös tehtävien laadulla on merkitystä. Mutta puhutaan siitä jossain toisessa postauksessa.

Tärkeintä oli, että tein tehtävälistoja. Tein ne yleensä aina sunnuntaisin. (Toki täydensin niitä viikon aikana.) Joka sunnuntai suunnittelin seuraavan viikon työtehtävät. Valitsin ne kiireellisyysjärjestyksessä. Mitä akuutimpi tehtävä oli, sitä nopeammin se piti saada tehtyä.

Toinen oivaltamani asia oli, että tehtäviä ei kannattanut laittaa kovin montaa per päivä. Siksi listasin vain kolme tehtävää jokaiselle työpäivälle. Jos tehtävien tekemiseen meni vain tunti, otin tehtävälistasta lisää tekemättömiä töitä ja tein niitä loppuajalla.

Mutta jos olin laittanut esimerkiksi maanantaille viisi työtehtävää, illalla niistä oli tekemättä vielä kaksi.

Työpäivän suunnittelu

Seuraavaksi tutkin työtehtäviä ja omaa kalenteriani sekä lasten lukujärjestystä. Päätin mihin aikaan päivää tein minkäkin tehtävän. Tällä tavalla pystyin järjestämään itselleni riittävästi aikaa, jotta sain tehtävän tehtyä.

Toki yllätyksiä sattui aika ajoin. Koulusta soitettiin, että lapsi on kipeänä tai vastaavaa. Silloin työpäivä meni pipariksi, mutta en antanut sen häiritä. Siirsin tekemättä jääneet tehtävät joko seuraavalle päivälle tai seuraavalle viikolle riippuen niiden kiireellisyydestä.

Tavoite oli jatkuvasti, että teen tehtäviä hyvissä ajoin ennakkoon, jotta mitään kiirettä ja paniikkia ei tule. Siksi esimerkiksi opetan, että postauksia kannattaa kirjoittaa etukäteen ja ajastaa, jotta sinulla on aina puskuria ”huonon päivän” tai vapaapäivän varalle.

Lue myös tämä: 3 keinoa saada enemmän aikaa

Tärkeimmät tehtävät aina ensimmäisenä

Muista aina, että teet tärkeimmät tehtävät ensimmäisenä. Tärkein tehtävä voi olla sellainen, että sillä on deadline, mutta se voi olla myös kampanjan suunnittelu, lanseeraus tai markkinointi. Se voi olla blogin kirjoittaminen tai somessa vastaaminen. Tärkeimmät tehtävät ovat niitä, jotka tuovat sinulle myyntiä kassaan.

Blogipostauksen kirjoittaminen on tärkeää, mutta jos blogipostaus ei ohjaa lukijoita ostamaan sinulta mitään, sillä ei ole käytännössä suurtakaan merkitystä.

Myyntipostauksen kirjoittaminen on tärkeämpää kuin tavallisen postauksen kirjoittaminen.

Kampanjan suunnittelu ja sen sisällön kirjoittaminen on tärkeämpää kuin sähköposteihin vastaaminen.

Esimerkki arjen rytmittämisestä, kun lapset olivat koulussa:

  • 7.45 lapsi lähtee kouluun
  • 8.00–9.00 päivän tärkein tehtävä
  • 9.00–10.00 päivän toiseksi tärkein tehtävä
  • 10.00–11.00 lapsen hammaslääkäri
  • 11.00 ensimmäinen lapsi kotiin
  • 12.00 toinen lapsi kotiin
  • 12.00–14.00 lasten kanssa vietetty aika
  • 14.00–16.00 päivän kolmanneksi tärkein tehtävä
  • 16.00–17.00 sähköposteihin vastaaminen / some / meset
  • 17.00–18.00 ruoka-aika ja lasten kanssa leikkiminen
  • 18.00–20.00 sälätehtävien tekemistä (ei vaadi ajatustyötä)
  • 20.00–21.00 iltarutiinit, lapset nukkumaan
  • 21.00–22.00 viimeiset sälätyöt ja nukkumaan

Nykyään työpäiväni on huomattavasti erilaisempi:

  • 5.55 herätys
  • 6.30 aamulenkki, aamutreeni, suihku ja aamupala
  • 8.00–8.30 aloitan työt (jaksotan työt pomodoro-tekniikan avulla 45 minuutin sykleihin)
  • 11.00–12.00 lounas
  • 12.00–13.30 sähköposti/some/mese
  • 13.30–14.30 päiväkävely ja päiväkahvi
  • 14.30–16.30 töiden tekemistä (vaihtelee hyvin paljon päivästä ja viikosta toiseen)
  • 16.30–17.00 sähköpostit / some / mese + töiden lopetus
  • 17.00–17.30 iltalenkki + treeni
  • Loppuilta on kotitöitä, meditointia ja lepäämistä
  • 22.00 nukkumaan

Koska vuosien aikana olen oppinut, että osa työtehtävistä vaatii enemmän aikaa kuin toiset, olen lähtenyt rytmittämään työviikkoja siten, että saatan yhden päivän aikana keskittyä vain yhteen asiaan. Esimerkiksi maanantaisin saatan vain kirjoittaa blogitekstejä, jolloin saan niitä kirjoitettua 3–4 kappaletta. Ajastan ne tuleville viikoille, ja seuraavalla viikolla toistan saman.

Tiistaisin saatan suunnitella kampanjoita tai kirjoittaa sisältöesimerkkejä sosiaaliseen mediaan.

Keskiviikkoisin minulla saattaa olla kaikkien tiimin jäsenten kanssa palaverit. (Toki tämä vaihtelee paljon myös tiimiläisten omien aikataulujen mukaan.)

Torstaisin teen asiakastöitä. Teen asiakastöitä myös muina päivinä, mutta torstaisin käytän koko päivän vain siihen.

Perjantait ovat talous- ja HR-päiviä. Tulostan laskut, laitan ne verkkopankkiin, teen alustavat kirjanpitotyöt ja toimitan kuitit tilitoimistoon.

Viikonloput pyrin pitämään vapaana, mutta joskus en malta olla pois läppäriltä. Silloin lauantaisin kirjoitan postauksia muihin blogeihini.

Mitä mieltä olet tästä rytmityksestä? Toimisiko se sinulla?

Click here to subscribe Rekisteriseloste ja tietosuoja

 

Julkaistu kategoriassa: ,
Tiia_kuva

Hei, olen Tiia Konttinen ja olen Suomen tuloksellisin yritysblogivalmentaja. Autan kunnianhimoisia yrittäjiä ja verkkovalmentajia kasvattamaan liikevaihtoa automatisoimalla myyntiä yritysblogin ja markkinointiautomaatioiden avulla.

Olen valmentanut yli 4000 bloggaajaa ja yrittäjää vuodesta 2016 alkaen hyödyntämään yritysblogia ja sisältömarkkinointia myynnin kasvattamiseksi.

Olen myös auttanut useita yrittäjiä nostamaan vuosiliikevaihtonsa yli 100 000 euroon hyödyntämällä sisältö- ja digimarkkinointia.

Jos olet kunnianhimoinen, haluat kasvattaa omaa liiketoimintaa ja rakastat kirjoittamista, olet tullut oikeaan paikkaan. Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Tarvitsen apua

Tilaa postaukset sähköpostiin

Tilaa tästä uusimmat blogipostaukset suoraan sähköpostiin.

Liity 221 tilaajien joukkoon

Mitä etsit?