Sisältöakatemia™ VIP on tarkoitettu sinulle, joka haluat kirjoittaa empaattista, luonnollista ja eleganttia myyvää tekstiä.

Sisältöakatemiassa opiskelemme kolmea asiaa:

  • Luonnollista myyvää kirjottamista,
  • myynnin automatisointia sekä
  • liiketoiminnan skaalaamista.

Aivan ensimmäiseksi on tärkeää, että kirjoitat yhdelle tuotteellesi tai palvelullesi myyntisivun, joka tuo sinulle myyntiä. Tavoitteena on, että ensimmäisessä pilotissa tai lanseerauksessa saat vähintään maksamasi summan tuplana takaisin tai myyntisivun konversio on vähintään 5 %.

Kun toimiva myyntisivu on kirjoitettu, sen jälkeen on aika automatisoida myyntiä. Rakennamme myyntitunnelin myyntisivullesi ja tavoitteena on, että myyntitunneli tuottaa sinulle automaatiolla vähintään 2000 euroa kuukausittain.

Kolmannessa vaiheessa lähdemme kasvattamaan myyntiäsi eli skaalaamaan liiketoimintaa. Voit esimerkiksi valita 3 kk ajanjakson, jonka toteutunut liikevaihto toimii lähtötasona. Rakennamme sinulle toimivan strategian ja prosessit, joiden avulla kasvatat myyntiä seuraavan 3 kuukauden aikana vähintään 10 %.

Tämän jälkeen sinulla on toimiva liiketoimintamalli, jonka voit kopioida yhä uudelleen ja uudelleen uusille tuotteille tai palveluille.

Tapaamme viikoittain Zoomissa tiistaisin klo 9 - 12, jolloin voit työstää omaa myyntisivuasi, kysyä kysymyksiä ja antaa osioita myyntisivusta minulle luettavaksi ja kommentoitavaksi.

Myyntiteksti

  • Autan sinua kirjoittamaan luonnollista ja elenganttia myyntitekstiä.
  • Emme markkinoi massoille.
  • Työstämme myyntisivua yhdessä siihen saakka, kunnes pilotoit tai lanseeraat tuotteen.
  • Tavoitteena saada maksamasi hinta tuplana takaisin tai konversio vähintään 5 %.
  • Koulutusmateriaali on julkaistu kokonaisuudessaan ja voit opiskella sitä omaan tahtiin.

Automatisointi

  • Autan sinua rakentamaan yhden automaation myyntisivullesi, jonka olet kirjoittanut valmennuksen aikana ja pilotoinut sen.
  • Automaatiota ei kannata rakentaa ennen kuin myyntisivun konversio on vähintään 5 %.
  • Tavoitteena saada automaatio tuottamaan 2000 € / kk.
  • Opit orgaanisia ja maksullisia keinoja saada asiakkaita automaatioon.
  • Koulutusmateriaalia valmis 31.12.2023 mennessä.

Skaalaus

  • Autan sinua kasvattamaan myyntiä valitussa ajanjaksossa 10 %.
  • Luomme ja rakennamme toimivat prosessit, jotka tukevat automatisaatiota sekä myynnin kasvattamista.
  • Käymme läpi tiimin palkkaamista (tai kuinka skaalataan ilman tiimiä).
  • Kerron sinulle mitä virheitä skaalausvaiheessa ei kannata tehdä.
  • Koulutusmateriaali valmis 29.2.2024 mennessä.

Mikäli haluat jossain vaiheessa ilmoittautua mukaan Sisältöakatemiaan, alla on mainittu tulevat hinnat. Sisältöakatemian sisäänpääsyä on rajoitettu, jotta pystyn olemaan Zoomissa läsnäoleville mahdollisimman tehokas apu. VIP-listalaiset saavat tiedon, kun seuraavat paikat Sisältöakatemiaan avataan. Sisältöakatemiaa ei voi ostaa suoraan somen tai mainosten kautta.

Hinta 1.11. - 31.12.2023

699 € (hinta sis. alv 24 % sekä kaikki materiaalit)

Hinta 1.1. - 29.2.2024

997 € (hinta sis. alv 24 % sekä kaikki materiaalit)

Hinta 1.3.2024 alkaen 1499 € (hinta sis. alv 24 % sekä kaikki materiaalit)

VIP-listalle liittyminen ei sido eikä velvoita sinua mihinkään mutta se on ainoa väylä tulla mukaan Sisältöakatemiaan

Liity MAKSUTTA VIP-listalla klikkaamalla tästä [saat pienen yllätyksen]

"Hei,

Pakko tunnustaa, että mulla ennakko-odotukset Sisältöakatemiasta oli todella korkealla. Kokemuksesta tiedän, että sun koulutukset antaa yleensä paljon enemmän kuin mitä lupaat . Pieni epäilys mulla kyllä oli, että mitä sellaista tähän olisi tulossa mitä ei laajassa BA-valmennuksessa olisi jo käsitelty.

 

Mutta niinhän siinä kävi, että ylitit taas kerran kaikki odotukset! 

 

Sisältöakatemiassa olen jo nyt, vaikka ihan alussa tässä vasta ollaan, oppinut ihan valtavasti uutta. Ja juuri siitä, mistä lisää oppia kaipasin, eli käytännön ohjeita lempeästi myyvän sisällön kirjoittamiseen. 

 

Aivan upeaa on myös tämä henkilökohtaisen tuen määrä ja taso, jota meille tarjoat. Näin yksinään puurtavalle on aivan huippua, kun pääsee viikottain kohtaamaan muita saman aiheen äärellä. Ja kun se jumi tulee, tietää, että luotettava ja ammattitaitoinen apu on vain sähköpostin ja tiistaisin jopa vain chatin päässä.

 

Sisältöakatemian ansiosta tiistaista onkin tullut viikon paras päivä ! Se antaa aina hurjasti energiaa ja intoa viikkoon. Mulle puutarhurina tämä koulutuksen ajoitus on vielä ihan täydellinen, kun pääosa markkinointiponnistuksista pitää saada tehtyä talvella. Ensi kesänä toivottavasti markkinointi pyörii jo automaatilla, kun omat kädet on taas mullassa aamusta iltaan."

-Anna Saarikoski-Tähtelä, Puutarha Auringontähti


"Sisältöakatemiassa olen saanut juuri sellaista apua kuin olen tarvinnut. Tiia esittää asiat selkeästi ja auttaa henkilökohtaisesti. Sain uuden verkkokurssini myyntisivun kirjoittamiseen sellaisia näkökulmia, joita en olisi itse tullut ajatelleeksi. Nyt myyntisivu on varmasti parempi ja tehokkaampi kuin, jos olisin kirjoittanut sen täysin yksin. 

Tiistaiaamujen etätapaamiset muiden sisältöakatemialaisten kanssa ovat myös huippu juttu. Tiia luo omalla positiivisuudellaan, rentoudellaan ja asiantuntemuksellaan sellaisen ilmapiirin, että on helppo kysyä ja keskustella. Ryhmässä saa myös muilta kullanarvoisia vinkkejä ja ideoita."

-Mari Tuominen, Musiikkikatu


"Sisältöakatemia on todella mukava yhteisö myös meille Kylli-tädin teknisin valmiuksin varustetuille yrittäjille. Tiia pitää meistä lempeästi huolta." -opiskelijan palaute


"Sisältöakatemian valmennuspankista olen saanut runsaat eväät omien myyntitekstien kirjoittamiseen, joita olen hyödyntänyt myyntisivuilla, uutiskirjeissä ja somesisältöjen luomisessa. Jäsenten yhteiset Zoom-tapaamiset koen erittäin hyödyllisinä. Silloin tulee työstettyä omia tekstejä, mutta tarvittaessa voi kysyä myös Tiialta neuvoa, eikä jää jumiin eteen tulevien ongelmien kanssa. Tiian koulutuksista huokuu vuosien kokemus ja asiantuntijuus, mutta myös empaattinen suhtautuminen meihin opiskelijoihin. Sama välitön ja auttavainen tunnelma on myös Zoom-tapaamisissa. Kiitos, että saan olla mukana Sisältöakatemiassa"

-Kirsi Keränen


"Minun ei tarvinnut kauaa pohtia liittymistä Tiian Sisältöakatemiaan, sillä tiesin, että hän on alan rautainen ammattilainen ja aina valmis aidosti auttamaan asiakkaitaan onnistumaan. Ja niin on nytkin. Olen saanut Sisältöakatemian verkkomateriaaleista hyvän tuen myyntisivun ja sen sisältöjen tekemiseen. Kaikkein parasta Sisältöakatemiassa on yhteiset livehetket Zoomissa ryhmän kanssa, jossa voimme avoimesti jakaa ajatuksia sekä oppeja toisillemme. Livessä ja sen chatissa on mahdollisuus kysyä Tiialta henkilökohtaisesti palautetta myyntisivun sisältöihin ja kaikkeen muuhunkin. Tämä on ollut minulle korvaamaton tuki ja joka viikko olen saanut edistettyä asioita eteenpäin. Tätä tuskin olisi tapahtunut näin nopeasti, jos olisin yksin lähtenyt myyntisivua työstämään. Olen saanut Tiian tuen avulla myyntisivun valmiiksi erittäin nopeassa aikataulussa. Tämä henkilökohtainen tuki ja sen arvo on korvaamatonta. Suosittelen Sisältöakatemiaa kaikille, jotka haluavat tehdä toimivan ja laadukkaan myyntisivun sekä kehittää taitojaan sisällöntuottajana. Iso kiitos Tiialle! "

Jaana Kokko, 

perehdytys- ja muutosvalmentaja

HR- ja työhyvinvointiasiantuntija

Parempi työkulttuuri (Paku) -konseptin kehittäjä