Kauniisti räätälöityä, ammattitaitoisen sisällöntuottajan kirjoittamaa uniikkia sisältöä.
Ei tekoälyä, tiivistyksiä eikä referaatteja.
Laatu
Taidokasta, sinun arvojasi ja loppuasiakkaitasi kunnioittavaa tekstisisältöä.
Arvot
Aidosti asiakasvirtaa kasvattavaa tekstisisältöä ja eleganttia sisältömarkkinointia.
Missio
Autan sinua saamaan pitkäikäisiä ja uskollisia asiakkaita ilman manipuloivaa copywritingia.
"Toteutimme yhteistyössä Tiian kanssa olemassa olevien viiden blogikirjoitukseni freesauksen sekä teimme useamman kokonaan uuden blogikirjoituksen. Aloituspalaverin jälkeen asiat sujuivat nopeasti ja mutkattomasti. Tiian ammattitaidon ja palvelun avulla säästin runsaasti aikaa kyseisten sisältöjen toteuttamisessa ja pystyin myös näin ollen keskittymään olennaisiin töihin sillä hetkellä.
Parasta Tiian kanssa työskentelyssä on se, että voit luottaa lopputulokseen ja sisällön laatuun. Pystyin olemaan varma siitä, että palveluun investointi kannattaa ja kantaa hedelmää pitkällä aikavälillä. Jatkamme Tiian kanssa yhteistyötä jatkossakin. Suosittelen lämpimästi Tiian osaamista myös muille."
Jaana Kokko, perehdytys- ja viestintävalmentaja I Parempi työkulttuuri (Paku®) -konseptin kehittäjä
Toki, maailma on muuttunut merkittävästi. Tekoäly on valtaamassa myös sisällöntuotantoa.
Mutta tekoäly ei voi korvata ihmistä.
Tekoälyllä ei ole ihmisen kokemuksia, tarinoita, tunteita, pieniä kultajyviä eikä tietotaitoa.
Vain ihminen voi valjastaa nämä pienet nyanssit ja luoda niistä vaikuttavaa sisältöä.
Sitä minä tarjoan sinulle.
Taidokkaan, ajatuksella luodun tekstisisällön, joka on räätälöity sinun yrityksesi arvojesi mukaiseksi ja loppuasiakkaita kunnioittaen.
Sinun yrityksesi ansaitsee asiakkaittesi jakamattoman huomion. Tehdään se yhdessä elegantilla sisältömarkkinoinnilla.
Voiko pelkällä tekstisisällöllä erottua kilpailijoista ja saada asiakkaiden jakamaton huomio?
Lyhyt vastaus: Kyllä voi.
Mutta sitä ei tehdä 300 sanan yleistä höttöä ja jargonia sisältävillä teksteillä. Eikä pelkällä copywritingilla.
Kyllä, copywriting toimii ja sillä saadaan myyntiä aikaan. Mutta henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että copywriting kohdentaa sisällön vain "pika-kuluttajille" eli impulsiiviostoksia tekeville.
Copywritingilla saadaan myyntiä aikaa - joskus paljonkin - mutta se myös kuluttaa yrityksen arvopohjaa sekä mainetta. Joka kerta, kun asiakas ei olekaan tyytyväinen ostamaansa tuotteeseen, se jättää negatiivisen jäljen yrityksen maineeseen ja brändiin. Impulsiiviostajat kokevat enemmän tyytymättömyyttä kuin asiakkaat, jotka aidosti haluavat ostaa yrityksen tuotteita ja palveluja.
Moni yritys haluaa pitää sisällöntuotannon talon sisällä. Toisaalta se on järkevää sillä kukapa tuntisi yrityksen asiakkaat, tuotteet ja palvelut paremmin kuin työntekijät.
Mutta jos työntekijöillä ei ole sisällöntuotannon koulutusta tai taitoa, sisältö voi jäädä liian pintapuoliseksi.
Valitse alta itsellesi sopivin vaihtoehto:
Sinulle, joka arvostat ajatuksella tuotettua tekstisisältöä.
Palvelen yrityksiä, jotka
- haluavat rakentaa tekstisisällöllä yritykselle vahvan markkinoinnin peruskallion,
- ovat valmiita käyttämään aikaa laadukkaan sisältökoneiston luomiseen,
- tietävät, että markkinointi on investointi tulevaan, ei kulu
- haluavat saada pitkäikäisiä asiakkaita nopean kulutuskulttuurin sijaan
- ja jotka haluavat erottua selkeästi kilpailijoista.
En tuota ad hoc sisältöä vaan luon pitkän tähtäimen strategian ja tuotan sisältöä sen mukaan. Olen mukana kampanjoissa ja lanseerauksissa tai voin keskittyä vain sähköpostilistan kasvattamiseen orgaanisella tekstisisällöllä. Räätälöin aina palveluni sopimaan sinun tarpeisiisi.
Tekstisisällöillä valmistelen asiakkaitasi lempeästi kohti ostotapahtumaa(Client Prepping -menetelmä). Tiedät, että asiakas tarvitsee useamman kosketuspisteen yritykseesi, ennen kuin hänestä tulee asiakas. Harva asiakas haluaa ostaa välittömästi ensimmmäisen blogitekstin luettuaan. Emmekä edes tavoittele tällaisia asiakkaita.
Minä haluan auttaa sinua saamaan asiakkaita, jotka ovat uskollisia ja pysyvät mukanasi pitkään. Heitä, joiden kanssa on kivaa tehdä yhteistyötä, jotka nauttivat laadukkaasta palvelustasi ja tuotteistasi ja jotka ovat valmiita maksamaan jopa hieman extraa.
Lähetä alla oleva hakemus
Täytä alla oleva lomake huolellisesti. Mikäli koen, että olen sopiva kumppani sinulle, otan yhteyttä ja varaamme maksuttoman 45 minuutin kartoituspuhelun.
Hakemus [Eleganttia sisältömarkkinointia]
"Ihmiset eivät muista mitä sanoit. He eivät muista mitä teit. Mutta he muistavat ikuisesti mitä sait heidät tuntemaan."
-Maya Angelou
-Maya Angelou
Mitä elegantti sisältömarkkinointi oikeastaan on?
Se on ihmiseltä ihmiselle kirjoitettua sisältöä, lukijoita arvostavaa tekstisisältöä ja lempeää myyntiä. Kestävän liiketoiminnan perustana ovat laadukkaat asiakassuuhteet.
Elegantti sisältömarkkinointi pohjautuu asiakkaan tuntemiseen, asiakkaiden oston syiden tunnistamiseen ja asiakkaiden aitoon auttamiseen.
Parhaimmillaan asiakkaat eivät edes koe, että heille myydään mitään. He tietävät vain, että haluavat ostaa juuri sinulta.
Kuljemme pois "kaikkea kaikilta" ajatusmaailmasta kohti "tarkasti rajattua valitulle asiakaskohderyhmälle" ajattelua.
Markkinointiviestisi tavoitteena on houkutella potentiaaliset asiakkaat luoksesi ja karkottaa kaikki muut luotasi pois.
Näin säästät paljon kallisarvoista aikaa. Kuvittele, että sisältösi puhuttelee vain unelma-asiakkaitasi. He varaavat ajan maksuttomaan tapaamiseen, jolloin pääset juttelemaan niiden ihmisten kanssa, jotka ovat valmiita panostamaan valmennukseen tai palveluusi.
Muut poistuvat sisältösi parista, sillä he eivät olisi kuitenkaan ostaneet mitään. Et siis täytä kalenteriasi renkaanpotkijoilla vaan unelma-asiakkaillasi.
Asiakashankinnassa hyödynnämme uniikkia Client Prepping -menetelmää
Asiakkaat eivät osta ilman lämmittelyä. Client Prepping on menetelmä, jossa asiakasta valmistellaan ostamaan ilman että hänelle myydään mitään.
Tuotteen hinta määrittelee, kuinka pitkään asiakasta tulee lämmitellä. Asiakkaani ovat saaneet kalenterinsa täyteen ilman tyrkyttämistä, tuputtamista ja aggressiivista viestittelyä nimenomaan Client Prepping -menetelmää käyttäen.
Tämä on vain yksi menetelmistä, joita hyödynnän yhteistyömme aikana. Ota yhteyttä, jutellaan lisää.