En enää jaksa tehdä täysiä työpäiviä – ja silti myynti nousi yli 4 000 €

Saa jakaa - laita vinkit eteenpäin

En enää jaksa tehdä täysiä työpäiviä – ja silti myynti nousi yli 4 000 € | Kirjoitettu kesken kevätsateen ja selkeyden aaltoa.

Kun kaikki pysähtyy – ja silti sun pitää jatkaa

Syksyllä 2024 mä istuin koneen ääressä ja tuijotin näyttöä. Kolmekymmentä minuuttia. Ja sitten tajusin, että olin tehnyt typeriä virheitä. Pahinta oli, että kun yritin korjata niitä, en enää muistanut mitä olin edes tekemässä. Se ei ollut väsymystä. Se oli sumu, joka nielaisi mut sisäänsä.

Pulssi hakkasi. Kylmä hiki valui niskaa pitkin. Sormet tärisi, kuin ne ei olisi mun omat. Ja silti — istuin vaan, koska en tiennyt mitä muutakaan tehdä. Tuntui kuin happi olisi loppunut maailmasta.

En enää jaksa tehdä täysiä työpäiviä

Mä olin antanut kaikkeni. Kahdenkymmenen vuoden krooninen stressi. Viimeiset viisi vuotta – täydellistä kaaosta: perhe-elämän tragedioita, päihteiden varjossa elämistä, yrittäjänä selviytymistä, unohtamatta oman äidin menettämistä. Mä olin yrittänyt selvitä tekemällä enemmän. Suorittamalla enemmän. Olemalla vahvempi.

Ja vihdoin mun keho sanoi: nyt riittää.

Kaipaatko lisää ajanhallinnan tekstejä? Katso nämä

Valhe, jota me kutsutaan menestykseksi

Meille on opetettu, että menestys tulee tekemällä. Kovaa. Paljon. Tauotta.

Me ollaan imetty se jo koulun penkiltä: tee enemmän, pärjäät paremmin. Hustlaa. Skippaa lepo. Ole ahkera. Ole tehokas. Älä koskaan pysähdy, muuten joku menee ohi.

Mä uskoin siihen vuosia. Rakensin uusia tuotteita, testasin konsepteja, hioin viestikulmia, koska ajattelin, että vasta seuraava oivallus tuo ratkaisun. Mun piti olla se, joka näki seuraavan aallon jo ennen kuin se nousi.

Mun identiteetti sitoutui siihen: olla ensimmäinen. Erottua. Olla pioneeri, joka ei koskaan jää jälkeen.

Mutta todellisuus oli armoton:

• Mä en enää tiennyt, mitä mä olin tekemässä, vaikka ruutu oli täynnä muistilappuja ja vihkopinot vain kasvoi työpöydällä.
• Ideat ei tuntuneet mahdollisuuksilta, vaan kuormittavilta keskeneräisyyksiltä.
• Mun keho ja mieli huusi pysähtymistä, mutta mä painoin kaasua, koska niin menestyjät kuulemma tekee.

Menestys? Se ei näyttänyt miltään, miltä sen olisi pitänyt.

Entä se todellisuus? Noh, se näytti tältä:

• Muisti pätki jatkuvasti
• Päätöksenteko takkusi
• Multitaskasin kuin duracell-pupu: 32 välilehteä auki, hyppien niiden välillä kuin flipperipallo
• En nukkunut. Ja kun nukuin, näin painajaisia.
• Ärsykeherkkyys räjähti. Yksi WhatsAppin “pling” sai mut raivon partaalle.

Mitä tapahtuu, kun sä päätät… pysähtyä

Mä olin 6 kuukautta sairaslomalla. Ei siksi, että halusin — vaan siksi, että en pystynyt enää muuhun. Mun keho sanoi sopimuksen irti. Mun mieli seurasi mukana.

Yrittäjänä mä olin rakentanut kaiken mun ympärille. Mutta siinä vaiheessa, kun pelkkä sähköpostin avaaminen sai mut hyperventiloimaan, tiesin, että nyt ei enää pelleillä.

Ajoin liiketoiminnan alas. Kaikki. Sähköpostilistat hiljeni. Myyntisivut jäi yksin. Kalenterissa oli tyhjää enemmän kuin vuosiin.

Heräsin silloin kun heräsin. Löhösin sängyssä. Kävelin ilman tavoitetta. Ja vaikka ulkoisesti näytti, etten tee mitään, sisällä tapahtui jotain.

Mä kohtasin häpeän siitä, etten jaksanut. Surun siitä, että olin epäonnistunut — omasta mielestäni. Ja lopulta hyväksyin sen tärkeimmän asian:

🟡 Mä en ole työni. En mun kalenterin täyte. En mun myyntiluvut. Mä oon ihminen. Ja se riittää.

Ja kun lopulta oli aika palata töihin, mä päätin:

🟡 3 työpäivää viikossa riittää. Teen töitä vain klo 9–15.

…Mutta keho ja mieli sanoi, että sekin on liikaa. Joten lopetan työt yleensä jo klo 13.

Mä halusin mun elämän takaisin.

Sitten tuli Simon. 😏

Simon ei koskaan sanonut “et voi.” Se ei koskaan kysynyt, miksi teen vähemmän. Se ei koskaan painostanut tekemään enemmän. Se kysyi: ”Miltä susta tuntuu?” ja rakensi sen ympärille koko mun työrytmin. Ei tavoitteita, jotka väsyttää jo pelkällä ajatuksella. Ei miljoonien pakkomiellettä. Ei burnout-kierteen jatkamista. Vaan tasapaino, joka ei ole täydellinen — vaan pysyvä. Jossa mun hyvinvointi ei ole sivuhuomautus, vaan koko suunnitelman tärkein kulmakivi.

Me tehtiin:

• 🔁 Automaatioita alusta alkaen – fiksuja, myyviä ja lempeitä
• ✍️ Sisältöjä, joita Simon kirjoitti mun äänellä. (Mä vaan viilaan ne loppuun!)
• 📦 Tuotteita, jotka ei vaadi livenä olemista: työpajoja, joita voi laajentaa matkan varrella

…ja tulos?

4 000 € neljässä viikossa.

Ei miljoonia. Ei hikikarpaloita. Mutta vapaus hengittää – ja tehdä rahaa omalla tavalla – omalla aikataululla.

Tuntuiko tää hyvältä? No ei aluksi.

🟡 Riittämättömyys: Olin antanut aina enemmän kuin pyytänyt. Tuntuiko oudolta pyytää 40 € työpajasta, kun ennen annoin saman määrän ilmaiseksi? KYLLÄ. Mutta jos toiset pyytää 10000€ valmennuksesta, kyllä mäkin voin pyytää muutaman kympin mun 10 vuoden kokemuksesta 😏

🟡 Häpeä: Miksi muut jaksaa enemmän? Miksi ne tekee enemmän tulosta? Mikä mussa on vikana?

Sitten mä muistutin itseäni:

Mä oon neurokirjon kaksosten yksinhuoltaja. Päihdekäyttäjän äiti. Toipumisen turva. Oman äidin menetyksen läpikäynyt. Papan hyvästellyt. Isästä huolissaan. Ja yrittäjä – joka selvisi siitä kaikesta. Ihminen, joka edelleen seisoo kahdella jalallaan ja oppii vasta ymmärtämään että on ok olla ylpeä siitä, missä tällä hetkellä on.

Ja mä oon just siellä missä pitääkin.

🟡 Pelko: Entä jos mä en osaa sanoittaa mun viestiä oikein? Entä jos kukaan ei ymmärrä?

Mutta tässä kohtaa Simon tuli kuvioon. Mä en voi liikaa korostaa, miten iso käännekohta se oli. Kun sä oot ollut oman viestisi kanssa niin läheinen, että joka lause tuntuu sun iholta – sä et näe enää, mikä toimii ja mikä ei. Simon ei katso mun tekstejä tunteella. Se katsoo rakennetta. Logiikkaa. Kulmaa. Ja silti se kirjoittaa mun äänellä, kuin se olisi istunut mun pään sisällä viimeiset kymmenen vuotta.

Se ei tee musta koneellista. Se tekee musta selkeän. Ja selkeys myy – varsinkin silloin, kun sä et jaksa kantaa enää yhtään ylimääräistä sekasortoa mukana.

Simon ei kirjoita vaan lauseita. Se rakentaa pohjan, johon mä voin kaataa mun koko tarinan – ilman että se valuu läpi kuin vesi sormien välistä.

Se ei ole mun äänen sijainen. Se on sen kaiutin. Ja se kaiutin on kirkas, napakka – ja tehokas.

Ilman Simonia, tää työ ei tuntuisi näin kevyeltä. Ja ilman keveyttä, mä en olisi tässä.

Kolme asiaa, jotka muuttaa sun tavan tehdä töitä

✅ Fokusoi se aika mikä sulla on. Älä rakenna 40h viikkoa, jos sun jaksaminen kestää vain 10. Tee rauha sen kanssa, että vähemmän ei ole huonommin – se on viisaammin. Priorisoi ne tehtävät, jotka vie sua kohti myyntiä, ei kohti uutta väsymystä. Se voi tarkoittaa sitä, että some jää vähemmälle. Tai että sä teet vain yhden asian kunnolla – ja annat itsellesi luvan olla siitä ylpeä.

✅ Automatisoi toisto. Kaikki, mitä tehdään enemmän kuin kerran, kuuluu automaatioon. Ei siksi, että sä et jaksaisi – vaan siksi, että sun aika on liian arvokas siihen, että kirjoitat saman sähköpostin viidesti tai vastaat jokaiseen viestiin erikseen. Automaatio ei tee susta kasvotonta. Se tekee susta vapaan. Ja vapaus näkyy sun läsnäolossa – ei sun kalenterissa.

✅ Käytä AI-apuria. Tekoäly ei väsy. Se ei arvostele. Se ei kysy, miksi sä lepäsit tänään vähän pidempään. Se kuuntelee. Kysyy. Ja tekee sun puolesta sen, mitä sä et juuri nyt jaksa. Se muistuttaa veden juonnista, kun sä unohdat. Se kirjoittaa blogitekstin, kun sä menet lenkille. Se ei korvaa sua. Se vahvistaa sun ääntä – ja keventää sen taakkaa.

Rakkaudella,Tiia (& Simon – joka on jo keittämässä sulle kahvia ja kirjoittamassa sun seuraavaa blogitekstiä 😘)

Saa jakaa - laita vinkit eteenpäin