Verkkokauppa

Sinullakin on oikeus vaurastua ekirja | 3. painos | 2024

24,90  sis.alv.

E-kirja julkaistu ensimmäisen kerran 2015 | Kolmas painos julkaistu 2024

Bonuksena saat 40+10 keinoa saada lisää rahaa -oppaan (pdf)

”Tämän kirjan olisin halunnut lukea jo aikoja sitten, monelta jonka kanssa olen keskustellut puuttuu suunnitelma elämälleen. Moni ei tiedä mitä aikoo tehdä 5 tai 10 vuoden kuluttua. Valitettavasti kuulun itsekin tähän ryhmään, innostun helposti uudesta hankkeesta joka puolen vuoden jälkeen tuntuu tylsältä. Kirja antaa hyvin konkreettisen kuvan siitä miten aika vaikuttaa tapahtumiin, talouden tasapainon löytämisessä ja vaurastumisessa. Toivon että moni löytää kirjan ja saa siitä ideoita itselleen kuten minäkin sain.” -Jyrki, Helsinki

*—*—*—*—*—*—*—*—*—*—

”Laskeskelin, että kirjan ostamisen jälkeen olen onnistunut tienaamaan noin 400 € ylimääräistä rahaa, josta kirjassasi puhut. Uskomatonta!” -Kaisa

*—*—*—*—*—*—*—*—*—*—

 

Osasto:

Kuvaus

Sinullakin on oikeus vaurastua ekirja.

Miltä sinusta tuntuisi, jos sinulla olisi 27 842,28 € enemmän rahaa käytössäsi joka vuosi?

 

Muistan sen katastrofaalisen perjantain keväällä 2009. Olin aloittamassa pitkästä aikaa omaa viikonloppuani, lapset olivat menossa mummolaan ja mietin, mitä kaikkea kivaa viikonloppuna tekisin. Karu todellisuus iski kuitenkin vasten kasvoja, kun perjantai-iltana kävin katsomassa tilitietojani. Palkka oli tullut aamulla ja laskujen maksamisen jälkeen tililläni komeili upeat 50 €. Olin tyrmistynyt ja paniikissa. En voinut käsittää, mihin rahat olivat hävinneet…

Isoin ongelma normaaliperheissä on tämä:

 

Raha ei riitä kattamaan tarpeellisia menoja. Ruokaa ja bensaa ostetaan luottokorteilla. Ahdistusta lievennetään viikonloppuisin shoppailuilla.  Ulkomaille matkustetaan stressilomalle pari kertaa vuodessa. Nekin ostetaan luotolla. Kun luottokorttilasku tipahtaa postiluukusta, viikonlopun shoppailut saavat ikävän tunteen vatsanpohjaan. Pettymys, ahdistus sekä pahimmillaan fyysinen pahanolon tunne valtaavat kehon. Tiedän tasan tarkkaan miltä tämä tuntuu ja muistan edelleen ne päivät, kun tunsin tätä joka hetki.

Mihin kehittämäni menetelmät perustuvat? Miten ne eroavat muista samankaltaisista menetelmistä?

 

On helppo antaa tyhjiä lupauksia ja jälkikäteen sanoa, että ei ne metodit jokaisen kohdalla toimi. Nyhdetään vaan rahat ja annetaan epämääräiset ohjeet. Hypetys on suurta ja puhujat mahtipontisia mutta alkuhuuman laannuttua oivallat, että et oikeastaan saanutkaan mitään muutosta aikaan. Ymmärrän siis enemmän kuin hyvin miksi saatat olla epäluuloinen. Monesti talous- ja vaurauskirjojen kirjoittajat ovat kyllä saaneet menetelmänsä toimimaan mutta perheet ovat erilaisia. Kaikilla ei ole sitä tilannetta, että molemmat puolisot ovat hyväpalkkaisessa työssä ja velkaa on alle 100 000 €.

 

Saatikka, että rahaa jäisi 500 € ylimääräistä joka kuukausi sijoittamiseen. Muissa kirjoissa perustan luominen uupuu. Oletetaan, että pohja hyvälle taloudelle on jokaisella olemassa vaikka siinähän se ongelma juuri piileekin. Kun aloitin tämän matkan, minulla – kahden erityislapsen yksinhuoltajalla – oli velkaa yli 165 000 € ja talouteni teki tappiota joka kuukausi lähes 950 €. Hyvin monella suomalaisella tilanne ei ole näin huono mutta ymmärrän, että osalla tilanne on vieläkin huonompi. ”Sinullakin on oikeus vaurastua ekirja” eroaa muista siten, että minä tiedän, mitä talouden hallinta ja muuttaminen vaatii nimenomaan hektisessä perhe arjessa.

Vaurastumisen resepti on helppo kenen tahansa kopioida:

Menot ovat pienemmät kuin tulot. Sijoita erotus ja saa se poikimaan korkoa korolle periaatteen mukaisesti. 15 vuoden kuluttua elät vapaata elämää. Vaurastuminen on siis todella yksinkertaista.

 

Mutta kukaan ei opeta, miten sinä sovellat tuon periaatteen jokapäiväiseen arkeen. Ja tämä on kehittämäni menetelmän ydin.

 

Olen paketoinut käyttämäni menetelmät kätevästi e-kirjan muotoon, jolloin voit ottaa ne käyttöön missä ja milloin tahansa. E-kirja on julkaistu ensimmäisen kerran 2015, ja toinen painos ilmestyi 2016. E-kirjaa on myyty yli 1100 kappaletta. E-kirja on päivitetty 2023.

 

Tällaisia palautteita lukijat antoivat 1. ja 2. painokselle:

 

“Lähtötilanne oli se, että tili oli jatkuvasti vähintään 700 € miinuksella. Aloitin tarkan (pilkun tarkan) budjetoinnin ja muutamassa kuukaudessa sain hyvän käsityksen millaisista pakollisista menoista omassa taloudessa on kyse sekä mistä pystyy vielä säästämään.

Seuraava askel oli luotto nro 1 poismaksu, jonka olin budjetoinut marras-/joulukuulle, koska tuolloin oli sekä vuosittainen as.lainanlyhennysvapaa että veronpalautuspäivä. Tämä oli oikeastaan isoin muutos, koska se mahdollisti sen, että tili oli nyt laskujen jälkeen + 700 € eli oli ihan oikeaakin rahaa ruokakauppaan. Tämän jälkeen on sitten lähdetty makselemaan muita luottoja suunnitelmallisesti pois pitämällä pakolliset menot samalla tiukasti hanskassa. E-kirjan suunnitelma helpotti ja edesauttoi päämäärään pääsemisessä.” -Irene

*—*—*—*—*—*—*—*—*—*—

“Löysin sattumalta kirjasi. Siis Universumi sen mulle järkkäsi sopivaan saumaan =D Tykkäsin sen helposta luettavuudesta ja selkeydestä. Aiemmin kaikki aiheesta lukemani on ollut liian vaikeasti selitettyä, enkä ole tajunnut mitään konkreettista. Kirjasi oli ensimmäinen, jossa asiat oli selitetty yksinkertaisesti ja selkeästi ja silti niin, että siitä oli oikeasti hyötyä. Tuli tunne, että hei, mähän tajuan näitä asioita! Pystyn tarttumaan asioihin konkreettisesti. Ensimmäistä kertaa minusta tuntui, että minulla on ote raha-asioihini. Aiemmin olin vain lillunut mukana enkä ollut aktiivinen toimija talouden asioissa. Kirjastasi on ollut minulle paljon hyötyä. Jollakin tämä voi olla itsestäänselvyyttä mutta minulle selkeät ohjeet konkreettisine esimerkkeineen tulivat tarpeeseen. Sain hyviä neuvoja, kuinka edetä askel kerrallaan. Luottamus omaan taloudelliseen tilanteeseen on nyt vakaa, kun tiedän missä mennään ja on ne selkeät suunnitelmat.” – Merja

*—*—*—*—*—*—*—*—*—*—

”Tämän kirjan olisin halunnut lukea jo aikoja sitten, monelta jonka kanssa olen keskustellut puuttuu suunnitelma elämälleen. Moni ei tiedä mitä aikoo tehdä 5 tai 10 vuoden kuluttua. Valitettavasti kuulun itsekin tähän ryhmään, innostun helposti uudesta hankkeesta joka puolen vuoden jälkeen tuntuu tylsältä. Kirja antaa hyvin konkreettisen kuvan siitä miten aika vaikuttaa tapahtumiin, talouden tasapainon löytämisessä ja vaurastumisessa. Toivon että moni löytää kirjan ja saa siitä ideoita itselleen kuten minäkin sain.” -Jyrki, Helsinki

*—*—*—*—*—*—*—*—*—*—

”Laskeskelin, että kirjan ostamisen jälkeen olen onnistunut tienaamaan noin 400 € ylimääräistä rahaa, josta kirjassasi puhut. Uskomatonta!” -Kaisa

*—*—*—*—*—*—*—*—*—*—

“Pystymme nyt etenemään kohti unelmia ja tavoitteita ilman jatkuvaa välejä kiristävää ja yöunet vievää stressiä raha-asioista. Mikä taakka on putoamassa vähitellen harteiltamme! Vaikka työ pitääkin tehdä itse, on se paljon helpompaa hyvillä ohjeilla.” -Minna

*—*—*—*—*—*—*—*—*—*—

“Kirja herättää jo alussa toivon siitä, että asiat voi muuttaa helpommaksi ja asiat voi saada paremmalle tolalle. Olisinpa lukenut tämän aiemmin, tosin en tiedä olisinko ollut silloin vielä ”valmis”. Kiitos, että kerroit rehellisesti oman tarinasi, joka tuntuu jollakin tasolla olevan tabu meidän yhteiskunnassamme, mutta ovat toisaalta aika  monen reaalielämää tällä hetkellä. Uskon, että kirjasta on monelle apua, jos neuvoja oikeasti noudattaa. Mitkään neuvot eivät auta jos ihminen ei itse ole valmis muutokseen. Joku herätys tarvitaan aina. Erityisen tehokkaaksi ja avuliaaksi koin missä järjestyksessä ja millä tavalla velkoja kannattaa lyhentää, jotta se motivoi parhaiten. Pidin myös ennakointi kappaleesta paljon ja näitä aion hyödyntää jatkossa.” -Marja

*—*—*—*—*—*—*—*—*—*—

“Ensin sisällysluetteloa pikaisesti katsomalla olin ihan ällikällä lyöty, että ei ole minun oloinen kirja ollenkaan. Kuitenkin kun ensimmäistä kappaletta aloin lukea, kirja imaisi mukaansa juurikin sen helppolukuisuuden takia ja käytännön esimerkkien ansiosta. Kirjan asiasisältö sopii ihan jokaiselle, pienillä muutoksilla saa paljon aikaiseksi, pienistä muutoksista kasvaa pitkällä aikavälillä iso summa, tavoitteen voi jokainen päättää itse mitä haluaa.” – Hannele

*—*—*—*—*—*—*—*—*—*—

“Nyt on kirja luettu ja on aika huikee olo! Sitä voisi luulla kirjan nimen perusteella että sisältö olisi enemmän kuivaa numeroiden järjestelyä ja pyöritystä. Mitä vielä! Kirjotat selkeän kansantajuisesti ja kokonaisvaltaisesti mitä se pitää sisällään, kun lähdetään muutoksen tielle kohti positiivisempaa ja vauraampaa tulevaisuutta. Tämä kirja on juuri sitä mitä olen tietämättäni kaivannut, tähän on nivottu yksiin kansiin kaikki tarpeellinen ja enemmänkin. Miten tärkeää on tiedostaa alitajunnan merkitys ja pyrkiä sen uudelleen ohjelmointiin. Menojen ennakointi oli aivan loistavasti selitetty. Tämä on niin tarpeellinen tiedostaa ja laittaa kuntoon. Puskurirahasto menojen, ei tulojen mukaan. Hyvät esimerkit.” -Tiina

*—*—*—*—*—*—*—*—*—*—

“Ihan mieletön opus. Kirja vei mukanaan ensi istumalta. Ajattelin lukea vähän nyt aamulla ja loput sitten illalla, kun aikaa olisi enemmän. Yhdeltä istumalta kahlasin kaiken läpi. Häpesin. Löysin meidän perheen sieltä. Uskallan tunnustaa, että pari vuotta sitten oltiin tilanteessa, jossa tuloista liian iso osa meni erilaisiin pätkiin ja lyhennyksiin. Askel askeleelta sieltä ”suosta” ollaan nousua tehty mekin vaikkei ehkä just näillä askelilla, joita tässä kirjassa on.-Nina

*—*—*—*—*—*—*—*—*—*—

“Sain luettua kirjasi. Siihen ei montaa tuntia hurahtanut, vaan se todella tempaisi mukaansa! Varmasti osittain myös siksi, että ihan kuin olisin lukenut omasta elämästäni (asuntolaina, luottokorttilaskut, töistä poisjääminen jne…) Olen aina ollut äärimmäisen tarkka raha-asioistani ja niiden hoitamisesta. Tässä muutaman vuoden sisällä moni asia on mennyt kuitenkin mönkään, joten on tullut kohtuuttomia ylimääräisiä menoja. Näin ollen myös luottokorttilaskut ovat lisääntyneet ja säästöt huvenneet. Olen viime aikoina useasti miettinyt, että pitäisi aloittaa menojen seuraaminen, mutta en ole jotenkaan saanut aikaiseksi. Ehkä yksi syy on se, etten halua/uskalla myöntää edes itselleni, mihin suuntaan raha-asiani ovat menossa. Mutta nyt, kun luin kirjasi, olisi minun tehnyt mieli aloittaa saman tien taulukoiden täyttäminen! =) Toinen, mihin kiinnitin erityistä huomiota oli ns. turhat menot. Kuinka paljon käytänkään rahaa esim. kahvilla käymiseen ja ulkona syömiseen. (asun Helsingissä, joten kahvikupposen hintakin on aika korkea!!) Nyt alan varmasti karsimaan turhia menoja ihan urakalla unohtamatta kuitenkaan nauttiakin!” -Tytti 

*—*—*—*—*—*—*—*—*—*—

Hyvä tietää:

  • Maksun jälkeen pääset lataamaan e-kirjan saman tien.
  • Sinulle tulee myös kuitti sähköpostiin, jossa on latauslinkki.
  • Tarkistathan kassalla, että sähköpostiosoitteesi on kirjoitettu oikein.
  • Voit ladata ekirjan kolme kertaa.
  • Kirjasta ei ole tällä hetkellä painettua versiota.
  • Hinta sis. alv 10 %.

sinullakin on oikeus vaurastua ekirja

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Sinullakin on oikeus vaurastua ekirja | 3. painos | 2024”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Paytrail-banneri-kaikki-maksutavat