5 tapaa tuhota flow etätyössä | Flow eli työn imu saa työpäivän kulumaan mukavissa merkeissä. Flow-tilan ajatellaan usein kuuluvan luovan työn tekemiseen, mutta flow-tilan voi saavuttaa siivotessa tai vaikka taulukkolaskentaohjelmaa käyttäessä.

Osa työntekijöistä pääsee flow-tilaan helpoiten omassa rauhassaan. Heille etätyö on luonnollinen ja mieluisa valinta. Siitä huolimatta etätyöt voivat toisinaan maistua puulta, ja flow on hukassa.

5 tapaa tuhota flow etätyössä

Entäpä he, jotka ovat parhaimmillaan muiden ihmisten ja toimistoäänien keskellä – miten he pääsevät vauhtiin, jos he ovat pakon sanelemina joutuneet etätöihin?

Tässä viisi vahingollista tapaa, joilla sekä introvertit että ekstrovertit voivat kadottaa flow-tilansa etätöissä.

1. Huono ergonomia

Huono työasento voi aiheuttaa erilaisia jumeja ja kolotuksia ympäri kroppaa. Kivut ja epämiellyttävät tottumukset pilaavat työtehon, sillä keskittyminen ja myönteisen asenteen ylläpitäminen on hankalaa, jos päätä ja/tai alaselkää särkee.

Kauppalehti kertoi juuri Dansken antaneen jokaiselle halukkaalle etätöitä tekevälle työntekijälleen 970 € palkanlisän etätyöpisteen kalustamiseen. Summalla saa Ikeasta sähköpöydän (hieman alle 400 €) ja rahaa jää vielä satulatuoliinkin.

Jos et ole töissä Danskessa, voivat sähköpöytä ja satulatuoli jäädä hankkimatta.

Edullisimmat tavat parantaa työasentoa ovat ruokapöydän tuolille laitettava tyyny ja läppärin kohottaminen kirjapinon avulla.

Työterveyslaitoksen sivuilta pääsee lukemaan tarkempia ohjeita oikeasta työasennosta (kuten siitä, miten kyynärpäiden ja niskan tulisi asettua).

Huomaathan, että hyvästäkin asennosta pitää välillä nousta kävelemään. Asennon vaihtaminen ja pieni liikuskeleminen vilkastuttavat aivojen verenkiertoa, mikä lisää tuottavuutta.

2. Jatkuvat keskeytykset

Kotitoimistolla saa olla rauhassa – vai saako?

Jo ennen koronaa etätyöpisteessä saattoi olla aivan yhtä paljon keskeytyksiä kuin toimistolla. Lync-viestit, Skype-viestit ja sähköpostin saapumisilmoitukset saavat ajatuksen katkeamaan. Vaikka et vastaisi viestiin (maltatko olla kurkkaamatta, mitä kollegalla on asiaa?), keskittymisesi kulloinkin käsillä olevaan työtehtävään herpaantuu. Viestin saapumisääni voi katkaista hyvin alkaneen flow-tilan, ja voi mennä pitkään, ennen kuin tehtävä imaisee taas mukaansa.

Et ehkä voi laittaa työpuhelintasi äänettömälle päivän ajaksi, mutta ainakin henkilökohtaiselle puhelimellesi voit niin tehdä. Marie Kondo vinkkaa kirjassa Työnilon löytämisen taika pitämään älypuhelinta pois näkyvistä, sillä jo sen läsnäolo häiritsee keskittymistä. Oman puhelimen voisi ehkä siirtää toiseen huoneeseen siksi aikaa, kun haluaa työskennellä flow-tilassa.

Anna Perho antaa kirjassa Antisäätäjä vinkkejä sähköpostitulvan hallitsemiseen. Saatat ajatella, että vastaanottaja odottaa vastausta heti. Kokeile mahdollisuuksien mukaan sitä, että lukisit saapuneet mailit vain kerran tai kaksi päivässä, ja että poistaisit pop up -saapumisilmoitukset.

Jos voit laittaa pikaviesti-ilmoitukset pois päältä, tee niin. Voit ehkä sopia asiakkaiden ja/tai työtoveriesi kanssa siitä, milloin olet tavoitettavissa esimerkiksi Skypen kautta. Ajankohdan voisi säätää sen mukaan, milloin on muutenkin vähemmän tuotteliaimmillaan. Jos muut tietävät sinun rajoittavan tavoitettavuusaikojasi, heidän on helpompi ymmärtää, miksi vastaat hitaammin. Tieto siitä, että vastauksen saaminen voi kestää, voi myös vähentää viestitulvaa.

Nykyään flow-tila keskeytyy esimerkiksi yhtä aikaa etätöissä olevan puolison huuteluihin. Myös lapset saattavat unohtaa vanhempiensa tarvitsevan työrauhaa, jotta työt tulisivat tehtyä ajoissa. Ajankäyttöä ja tavoitettavuutta koskevia palavereja kannattaa pitää myös oman perheen kesken, ja kotityöt (katso kohta 5.) kannattaisi hoitaa vasta päivän päätteeksi.

Jos kotona työskenteleminen on kerta kaikkiaan mahdotonta, voit ehkä vuokrata etätyöpisteen jostain muualta.

3. Ahdistava yksinäisyys

Olitpa seuraa kaipaava ekstrovertti tai yksin viihtyvä introvertti, pikaviestipalvelut ja etätapaamiset vähentävät yksinäisyyden tunnetta etätöissä. Pikaviestipalveluista ja videopalavereista ei siis kannata pyristellä eroon, sillä sopivina annoksina ne auttavat jaksamaan.

Aina vain enemmän puhutaan siitä, miten koteihinsa eristäytyneiden ihmisten mielenterveys voi olla vaarassa. Puoliso tai lapset eivät korvaa työyhteisöä ja töiden ulkopuolista sosiaalista elämää, mikä on koronan takia vähentynyt huomattavasti.

Moni introverttikin kaipaa satunnaisia kontakteja oman perheen ulkopuolisiin henkilöihin. Tällä hetkellä turvallisin tapa ylläpitää näitä kontakteja ovat etäyhteydet.

Jos yksinäisyys alkaa ahdistaa, ei työnteosta tule mitään.

Puheluiden ja sosiaalisen median ohella voit saada helpotusta oloosi vaihtelemalla rutiinejasi ja liikkumalla mahdollisimman paljon ulkona. Rutiinien vaihtelu voi tarkoittaa vaikka uusien reseptien kokeilemista tai työskentelyä toisessa huoneessa – sään salliessa vaikka taivasalla. Sängyssä ei ehkä kannata työskennellä, sillä peitto voi tukkia läppärin ilmanvaihtoaukot saaden koneen ylikuumenemaan.

Lue myös tämä: Etätöissä reissun päällä – 5 suurinta haastetta

Ulkona – varsinkin metsässä – liikkuminen laskee stressihormoneja, sykettä, verenpainetta ja hengitystiheyttä jo muutamissa minuuteissa. Parinkymmenen minuutin aikana mieliala ehtii kohentua jo huomattavasti, ja tunnin lenkin jälkeen olet aiempaa tarkkaavaisempi.

Jos mahdollista, piipahda ruokatunnilla ulkona, mutta myös luontomaiseman tai luontoaiheisen kuvan katseleminen parantaa kokonaisvaltaista hyvinvointia (etä)työpaikalla.

4. Väärä äänimaailma

Jos flow-tilasta ei millään saa kiinni, voi kyse olla väärästä äänimaailmasta. Etsimällä löydät itsellesi parhaiten sopivan työskentelymusiikin. Voi olla, että huomaat kuuntelevasi samoja kappaleita uudelleen ja uudelleen. Minun tapauksessani työskentelymusiikkia numero 1 on 1980-luvun pop-musiikki. Sekä kissani että puolisoni vihaavat kyseistä musiikkia, joten minun on kohteliainta käyttää kuulokkeita.

Musiikin vaihtaminen voi olla yksi niitä rituaaleja, joilla pääset eroon työpäivästä – se voi nimittäin olla jopa flow-tilan saavuttamista hankalampaa etätyöntekijälle. Kun minun työpäiväni päättyy, 80-luvun jytä lakkaa soimasta saman tien, sillä vapaa-minäni aivot hylkivät sitä. Sitten siivoan työpöydän valmiiksi seuraavaa työaamua varten ja vaihdan vaatteet työvaatteista arkivaatteisiin.

Seuraava työaamu alkaa työmusiikilla ja tiettyjen amulettien esille ottamisella. Amuletti ei ole mitenkään välttämätön flow-tilalle, mutta musiikki tai vaihtoehtoisesti taustamelun poissulkevat vastamelukuulokkeet voivat olla.

Ehkä kuulut heihin, jotka keskittyvät parhaiten melussa ja hälinässä? Jos oman kodin hiljaisuus estää keskittymästä töihin, voit etsiä netistä ääniraitoja, joille on nauhoitettu normaaleja toimistoääniä.

5. Petaamaton sänky (ja harjaamattomat hampaat)

Sänky kannattaa pedata, vaikkei se näkyisi webbikameran taustalla. Aivosi virittyvät paremmin työmoodiin, kun saat tehtyä jotain valmiiksi heti aamulla – vaikka tehtävät olisivat kuinka pieniä ja rutiininomaisia tahansa.

Etätöihinkin kannattaa pukeutua ja siistiytyä, sillä on huomattu, että muodollinen pukeutuminen voi tehostaa abstraktia ajattelua. Työvaatteiden pukeminen ja hampaiden harjaaminen auttavat siirtymisessä vapaa-minästä työminään. Aamurutiineja voikin ajatella aivojen virittämisenä kohti flow-tilaa.

Huomaathan, että kotityöt petaamisesta pyykinpesuun kannattaa tehdä ennen tai jälkeen töitä. Kotona työskentelevä saattaa tuntea kiusausta alkaa imuroida juuri silloin, kun pitäisi saada raportti loppuun. Muistelenkin jonkun kotona opiskelleen kertoneen, ettei koti ollut koskaan niin siisti kuin opiskeluaikoina – rätti kun tuntui usein houkuttelevammalta kuin kuiva tenttikirja.

Pyykinpesukoneen käyttäminen vaatii vain vähän aktiivista vaivannäköä, mutta ohjelman loppumisesta kertova piippaus voi keskeyttää hyvin alkaneen flow-tilan samaan tapaan kuin kännykän viestiääni.

Nyt tiedät 5 tapaa tuhota flow etätyössä. Minkä sinä muutat seuraavaksi?

Lähteet: 

  • Grace Paul: Etätyökirja
  • Marie Kondo, Scott Sonenshein: KONMARI Työnilon löytämisen taika
  • Anna Perho: Antisäätäjä – Fiksun ajankäyttäjän opas

***********************************

Vieraskynä

5 tapaa tuhota flow etätyössäKirjoittaja on Marja Kultainto-blogista. Kultainto kertoo parhaat vinkit säästäväiseen ja ekologiseen elämäntapaan, yrittäjyyttä ja työelämää unohtamatta.

Lue lisää Marjan blogista https://www.kultainto.com/

Julkaistu kategoriassa:
Tiia_kuva

Hei, olen Tiia Konttinen ja olen Suomen tuloksellisin yritysblogivalmentaja. Autan kunnianhimoisia yrittäjiä ja verkkovalmentajia kasvattamaan liikevaihtoa automatisoimalla myyntiä yritysblogin ja markkinointiautomaatioiden avulla.

Olen valmentanut yli 4000 bloggaajaa ja yrittäjää vuodesta 2016 alkaen hyödyntämään yritysblogia ja sisältömarkkinointia myynnin kasvattamiseksi.

Olen myös auttanut useita yrittäjiä nostamaan vuosiliikevaihtonsa yli 100 000 euroon hyödyntämällä sisältö- ja digimarkkinointia.

Jos olet kunnianhimoinen, haluat kasvattaa omaa liiketoimintaa ja rakastat kirjoittamista, olet tullut oikeaan paikkaan. Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Uusin videoni:

Tarvitsen apua

Tilaa postaukset sähköpostiin

Tilaa tästä uusimmat blogipostaukset suoraan sähköpostiin.

Liity 223 tilaajien joukkoon

Mitä etsit?