Miksi ”täydellinen” blogiteksti epäonnistui?
Kuvittelin, että idea blogitekstiksi on täydellinen. Kirjoitin sitä kaksi päivää, mietin otsikon, hakusanat, SEO-optimoinnin, kuvat ja pohdin loistavat väliotsikot. Rank Math pisteet nousi 95/100. Sanamäärä yli 3000.
Viikon kuluttua blogitekstin oli lukenut 127 ihmistä ja olin saanut 3 liidiä. Vaikka idea oli loistava, toteutus ontui. Tässä suurimmat oivallukset, joita en millään halunnut ääneen myöntää.
1. Itsevarmuus myy, ylimielisyys ei
Itsevarma ihminen on vakuuttava mutta ylimielisyys saa lukijat irvistämään. Olin tekstini kanssa aivan liian ylimielinen, sorruin siis sisällöntuottajan eeppisisimpään virheeseen ja kuvittelin tietäväni mitta lukijat haluavat. Todellisuudessa yritin pakkosyöttää heille sitä mitä TIEDÄN heidän tarvitsevan.
2. Sisällön intentio ei kohdannut
Blogitekstin somejaossa intentio oli täysin väärä verrattuna siihen lopputulokseen, jonka halusin. Lukijoilleni intentio jäi epäselväksi. Siksi he poistuivat tekstistä jo 42 sekunnin kohdalla.
3. Ego vei, sielu vikisi
Kun sisältö kirjoitetaan egosta käsin, sen merkitys muuttuu. Egon tuottama sisältö on pakkoa. Sielusta käsin kirjoitettu sisältö on vapautta. Niin kirjoittajalle kuin lukijallekin.
4. Halusin päteä
”Minä tiedän enemmän ja paremmin” on jokaisen markkinoijan suurin synti. Kyllä, sinä tiedät enemmän kuin asiakkaasi mutta sinun ei tule näyttää sitä kuilua joka tietämystenne välillä on. Sinun tulee esittää asiat niin, että olet samalla tasolla asiakkaasi kanssa, eikä norsunluutornista käsin.
Miten korjasin sisältöä?
- Pehmensin sisältöä, annoin sielun johdattaa ja jätin egon rannalle ruikuttaman.
- Nostin toimintakehoitteen aikaisemmäksi, suurin piirtein siihen 42 sekunnin kohdalle.
- Jaoin tekstin uudelleen kuukauden kuluttua. Kahdessa viikossa sain tekstiin 581 lukijaa, 31 liidiä ja 2 asiakasta
Mitä tästä voi oppia?
Kun työ kumpuaa sielusta, luvut kyllä seuraavat perässä. Algoritmit haluavat optimointia mutta ihmiset haluavat rehellisyyttä.
Näitä luetaan nyt
- Uusi näkökulma: Vieläkö verkkokursseja kannattaa tehdä 2026?
- Näin rakennat verkkokurssin 30 päivässä Zenlerillä
- Kajabi vs Zenler vs LifterLMS (2026 vertailu): mikä kurssialusta kannattaa todella valita, jotta säästät aikaa, rahaa ja hermoja?
- 3 helppoa askelta bloggaamisen aloittamiseen 2026
- [ Tee töitä kotona ] 16 työtä, joista voit tienata jopa 20 000 € kuukaudessa 2025
- Zenler – 6 tärkeintä asiaa, kun haluat, että kaikki vihdoin toimii yhdessä (ja sinä saat keskittyä siihen, mikä oikeasti tuo rahaa)
- 11 verkkokurssi- ja myyntialustaa vertailussa 2026 (valitse paras sinun tarpeisiin)
- Aloita tästä affiliate-markkinointi 2026