Milloin aloittavan yrittäjän kannattaa aloittaa yritysbloggaaminen?

Tämänkin voi jakaa... kuten HBOn tunnarit

Milloin aloittavan yrittäjän kannattaa aloittaa yritysbloggaaminen? Ennen kuin perustin oman yritykseni marraskuussa 2015, tein 14 kuukautta töitä sen eteen, että kokosin potentiaalisen asiakaskunnan. Jo vuonna 2014–2015 ymmärsin, että minun on varmistettava liiketoiminnan kannattavuus ENNEN kuin edes perustan yritystäni.

Kirjoitin noiden 14 kuukauden aikana ahkerasti Unelma Onnellisuudesta -blogia, kasvatin sen Facebook-yhteisöä (joka kasvoi yli 42 000 jäsenen yhteisöksi) ja rakensin luottamusta sekä uskottavuutta. Kun perustin yritykseni 1.11.2015, tein kahden ensimmäisen kuukauden aikana tuplasti enemmän myyntiä kuin olin asettanut tavoitteeksi.

Olen nostanut joka kuukausi palkkaa omasta yrityksestäni, koska varmistin liiketoiminnan kannattavuuden etukäteen. Tämä on tänä päivänä fiksua yrittäjyyttä.

Aloittavan yrittäjän kannattaa perustaa blogi heti, kun muutama asia on päätetty:

  • Kuka on unelma-asiakas, jota halutaan houkutella?
  • Mitä haasteita ja ongelmia asiakkailla on, jotka voidaan omalla osaamisella ratkaista?
  • Mitä tuotteita tai palveluja myydään? (Näiden ei tarvitse olla tarkkoja vaan idea tuotteista riittää.)
  • Milloin yritys on tarkoitus perustaa? (Tämä voi olla vaikka vuodenkin päästä, sillä alussa blogi vaatii aikaa.)
  • Miksi asiakkaiden tulisi olla kiinnostuneita blogista, yrityksestä, yrittäjästä sekä tuotteista ja palveluista?

Se ei haittaa, jos blogin tai yrityksen nimi vaihtuu myöhemmin. Jos yrittäjä tulee blogissa esiin omilla kasvoillaan, ihmiset seuraavat häntä kyllä myös uuteen blogiin. Blogin ja yrityksen nimeä tärkeämpää on se, että aihealue pysyy samana.

Tällä tarkoitan sitä, että jos ensin kirjoitetaan blogia joogasta ja sitten perustetaankin mattopesula, joogasta kiinnostuneet ihmiset eivät välttämättä lämpene mattopesulalle.

Milloin aloittavan yrittäjän kannattaa aloittaa yritysbloggaaminen?

Blogin tavoite aloittavan yrittäjän kohdalla on etsiä unelma-asiakkaan ongelmia ja pohtia niille hyviä ratkaisuja. Kun etukäteen kerätään blogin ympärille aiheesta kiinnostuneita ihmisiä, tuotteiden ja palvelujen lanseeraaminen on huomattavasti helpompaa ja tuloksellisempaa.

Tällöin yrittäjä auttaa asiakkaita etupainotteisesti. Yrittäjä ratkaisee asiakkaiden ongelmia etukäteen sekä rakentaa luottamusta ja uskottavuutta. Kun on aika perustaa yritys ja tarjota ensimmäisiä tuotteita tai palveluja, yrittäjällä on jo valmis asiakasryhmä sitä varten olemassa.

Jos tämän haluaa viedä askeleen pidemmälle, asiakasryhmää aletaan keräämään sähköpostilistalle. Eli tällöin blogi toimii funnelina, joka ohjaa potentiaalisia asiakkaita (eli liidejä) sähköpostilistalle. Sähköpostimarkkinoinnin avulla syvennetään luottamusta ja uskottavuutta. Lopulta koko myyntiprosessi tapahtuu sähköpostilistan kautta.

Blogin ja sähköpostilistan voi rakentaa hyvissä ajoin ennen liiketoiminnan perustamista ja varmistaa yritystoiminnan kannattavuus ilman riskejä.

Suurempi markkinaosuus yritysblogin avulla?

Yritysblogin avulla aloittava yrittäjä voi huomaamatta kerätä kilpailijoilta asiakkaita itselleen. Oikean kirjoitusprosessin ja hakukoneoptimoinnin avulla tehdään pitkäjänteistä markkinointia ilmaiseksi.

Yritysbloggaaminen vaatii aikaa, mutta rahallinen panostus voi olla muutama sata euroa vuodessa. Hakukoneoptimointia voidaan tehdä myös ilmaiseksi hyödyntämällä erityistä kirjoitusprosessia, jonka opetan Bloggaajasta Ammattilaiseksi™ -valmennuksessa.

Tutustu Bloggaajasta Ammattilaiseksi™ valmennuksen osallistujien blogeihin klikkaamalla tästä.

Sillä välin, kun kilpailijat käyttävät aikaa ja rahaa Facebook-mainoksiin, joiden tehtävänä on ”pakottaa” ja ”työntää” asiakkaita kohti heidän yrityksiään, aloittava yrittäjä käyttää luonnollisempaa ja lempeämpää keinoa hyödyntämällä hakukoneoptimointia.

Potentiaaliset asiakkaat etsivät ratkaisuja ongelmiin Googlesta, eivät Facebook-mainoksista. Kun asiakas itse ottaa ensimmäisen askeleen ja menee Googleen, asiakas on jo ostohousut jalassa. Tällöin aloittava yrittäjä alkaa saamaan myös Googlesta uusia potentiaalisia asiakkaita ilmaiseksi, kunhan yritys perustetaan.

Nyt tiedät milloin aloittavan yrittäjän kannattaa aloittaa yritysbloggaaminen. Millaisia ajatuksia tämä sinussa herättää?

Tämänkin voi jakaa... kuten HBOn tunnarit

Julkaistu kategoriassa: