Sisällöntuotannon ulkoistaminen säästää aikaa ja tehostaa markkinointia

Sisällöntuotannon ulkoistaminen säästää aikaa ja tehostaa markkinointia | Yrittäjänä tiedät markkinoinnin tärkeyden. Yrität jatkuvasti löytää aikaa sisällön tuottamiseen. Istut pitkän työpäivän päätteeksi läppärin ääressä ja mietit millaista sisältöä kirjoittaisit yrityksesi blogiin.

Väsähdät ja päätät käyttää vartin somepäivityksen tekemiseen. Siinä ajassa ehtii kirjoittaa edes jonkinlaisen Facebook-päivityksen tai napata yhden kuvan Instagramiin ja kirjoittaa lyhyen tekstin sen saatteeksi.

Sisällöntuotannon ulkoistaminen säästää aikaa

Kuulostaako tutulta? Entäpä jos kerron sinulle, että tämä on hukkaan heitettyä aikaa. Miksikö? Koska et saa sillä tavalla lisää myyntiä. Jos markkinoinnista puuttuu suunnitelmallisuus, se ei tuo tuloksia. Voisit yhtä hyvin sulkea koneen ja lähteä kotiin.

Viimeinen sammuttaa valot

Entäpä jos todellakin voisit lähteä kotiin, ilman että markkinointi jää kokonaan tekemättä?

Yrittäjän kannattaa pitää itsestään huolta ja antaa aikaa levolle. Olet varmasti huomannut kuinka työteho laskee väsyneenä. Et saa aikaiseksi kaksi kertaa enemmän 16 tunnissa kuin 8 tunnissa.

Ylikuormittunut mieli ei opi uutta, eikä kykene luovaan ajatteluun.  Menestyvä yritys tarvitsee virkeän yrittäjän kehittämään toimintaa.

Sen sijaan että käytät viikossa tunnin tai kaksi markkinointisisällön tuottamiseen, sinun kannattaa käyttää se aika opiskeluun, itsesi ja yrityksesi kehittämiseen. Tai ihan vain siihen lepäämiseen.

Älä ole se yrittäjä, joka lähtee viimeisenä toimistolta uskoen olevansa työn sankari.  ”Viimeinen sammuttaa valot” ei ole sattumalta negatiivinen lausahdus.  Kun yrityksen tärkein henkilö, yrittäjä itse, uupuu, voi todellakin käydä niin, että valot sammutetaan viimeisen kerran, kuten autioituvissa syrjäkylissä.

Mutta se markkinointi. Miten kassakoneen saa laulamaan ilman markkinointia, edes niitä satunnaisia somepäivityksiä? Ei saakaan. Mutta niin ei tapahdu myöskään satunnaisesti roiskitulla sisällöllä.

Ulkoista itsellesi aikaa

Menestyvän yrittäjän salaisuus on asioiden delegointi ja ulkoistaminen.

Sinun kannattaa keskittyä ydinosaamiseesi. Tekemään sitä, minkä vuoksi yrityksesi on olemassa. Siihen, mihin sinulla on vahva ammattitaito. Palvelemaan ja auttamaan asiakkaitasi omalla osaamisellasi. Kehittämään yritystäsi.

Osta muu osaaminen ulkopuolelta ja säästät aikaa olennaisimpaan. Ammattilainen tekee työn nopeimmin ja laadukkaimmin. Tämä pätee sinuun, sekä yrittäjään, jolta ostat palveluita.

Sisällöntuotannon ulkoistaminen säästää aikaa

Tein itse ja säästin

Kuinka usein olet ajatellut, ettei sinulla ole varaa ostaa palveluita? Oletko oikeasti laskenut?

Entäpä jos sanon sinulle, että sinun ei ole varaa olla ostamatta palveluita. Todellisuudessa voit säästää merkittävästi ulkoistamisen avulla, ajan lisäksi rahaa.

Minkä arvoinen on työtuntisi? Kuinka paljon asiakkaasi maksaa sinulle tunnin mittaisesta työstä?

Ajatellaan, että laskutat omasta työstäsi vaikkapa 80 euroa tunnilta.  Kirjanpitäjäsi laskuttaa kenties 60 euroa tunnilta, siivoojasi 40 euroa.

On helppo nähdä ulkoistamisen kannattavuus puhtaasti rahana. Sinun kannattaa keskittyä omaan työhösi ja antaa muun alan ammattilaisen tehdä omansa, koska säästät puhtaasti euroja.

Puhumattakaan siitä, että ammattilainen tekee työnsä nopeammin. Ammattisiivooja tekee tunnissa sen, mihin itse tarvitset kaksi tuntia. Säästät 40 euroa siivoojan palkkiossa ja menetät itse 160 euron edestä laskutettavaa työaikaa.

Markkinoinnin ulkoistaminen on usein rahallisesti arvokkaampaa, kuin esimerkiksi mainittujen siivouspalveluiden käyttäminen.
Ammattilainen tuottaa kuitenkin sisältöä nopeammin kuin itse ehtisit.  Entäpä tulokset?

Siinä missä siivousalan ammattilainen saa lattiat kiiltämään paremmin kuin itse saisit, saa markkinoinnin ammattilainen kassakoneesi kilisemään.

Jokainen ammattimaisesti tehtyyn markkinointiin sijoitettu euro tuo sinulle moninkertaisesti euroja tilalle.  Onko sinulla varaa menettää tätä hyötyä?

Ulkoistamalla paitsi säästät aikaa ja rahaa, voit myös välttyä merkittäviltä virheiltä.  Jos et ole verolainsäädännön ammattilainen, kirjanpitäjäsi voi säästää sinulle suuria summia omalla asiantuntemuksellaan. Vastaavasti virheellisesti tehty kirjanpito voi aiheuttaa sinulle hankaluuksia viranomaisten kanssa ja merkittäviä sanktioita.

Itse tehty markkinointi ei ehkä aja sinua vastaaviin vaikeuksiin, mutta mainehaittakin voi käydä kalliiksi.

Markkinoinnin ulkoistamisen esteet

Raha ei aina ole ainoa syy vältellä ulkoistamista. Saatat epäröidä osaako ulkopuolinen tehdä työn yhtä hyvin kuin sinä itse osaat.

Tästä ei kannata huolestua.  Kun käytte yhdessä huolellisesti läpi tarvitsemasi työn ehdot ja tavoitellun lopputuloksen, osaa ammattilainen kyllä tarttua toimeen.

Kun olen kysynyt pienyrittäjiltä miksi he tekevät markkinointinsa itse, hyvin usein vastaus kuuluu ”koska haluan sen kuulostavan minulta”. Yrittäjät pelkäävät, että heidän oma persoonallinen äänensä katoaa ja muuttuu tylsäksi mainostekstiksi.

Pelko pois! Ei copywriter käännä somesisältöäsi puuduttavaksi myyntijargoniksi. Hänen tehtävänsä on kaivaa esiin sinun tai yrityksesi persoona, kiillottaa sitä entistä hehkuvammaksi ja putkauttaa ulos sinulta kuulostavaa tekstiä parannettuna versiona.

Sinä päätät millaiselta haluat viestiesi kuulostavan. Ovatko ne hauskoja, puhekielisiä vai asiallista kirjakieltä.

Avaimet tulokselliseen markkinointiin

Ammattimaisesti toteutettua sisällöntuotantoa voi kuvailla seuraavilla termeillä:

  • Tavoitteellinen
  • Suunnitelmallinen
  • Johdonmukainen
  • Ammattimainen sisältö
  • Tasainen laatu
  • Looginen kokonaisuus
  • Taloudellinen vaikutus
  • Mittaaminen.

Markkinointi vaatii onnistuakseen suunnitelmallisuutta. Hätäpäissä roiskittu somesisältö ei tuo myyntiä. Kun sinä asetat markkinoinnin tavoitteet ja määrittelet kohderyhmän, osaa markkinoinnin ammattilainen valita oikeat kanavat kohderyhmäsi tavoittamiseen.

Hän tuottaa sinulle suunniteltua sisältöä tasaisella laadulla. Copywriterin tekemä sisältö on johdonmukaista ja tähtää pitkäjänteiseen myyntiin. Kun kokonaisuus on looginen, se ohjaa asiakastasi eteenpäin ostopolun eri vaiheissa.

Ammattilainen seuraa kampanjan tehoa, mittaa tuloksia ja raportoi niistä sinulle. Jokainen markkinointiin sijoittamasi euro palaa sinulle moninkertaisena toteutuneiden kauppojen muodossa.

Haluatko kuulla lisää pitkäjänteisen sisällöntuotannon rakentamisesta? Ota yhteyttä matalalla kynnyksellä, jutellaan lisää.

*******************************

Alkuperäinen postaus julkaistu Suomen Sisältömedia Oy:n blogissa 15.11.2021. Tiia Konttinen Oy on ostanut Suomen Sisältömedia Oy:n osakekannan ja toiminta jatkuu Tiia Konttinen brändin alla. 

*******************************

Vieraskynä

Tanja Mikkola kirjoittaa koukuttavaa sisältöä copywriterina ja sisällöntuottajana. Tanjan vahvuuksia ovat tiedon etsiminen, sanojen sävyjen tunnistaminen ja laaja kulttuurien tuntemus. Tutustu Tanjaan vaikkapa tämän blogin kautta.