Bloggaamisesta ammatti: 6 vinkkiä, joiden avulla onnistut!

Tämänkin voi jakaa... kuten HBOn tunnarit

Bloggaamisesta ammatti: 6 vinkkiä, joiden avulla onnistut! Olen aina tykännyt kirjoittaa. Muistan jo ala-asteella, miten kirjoitin vihkokaupalla tarinoita ja haaveilin olevani kirjailija. Yläasteella haaveeni hiipui, ja lukiossa se suorastaan murskaantui. Vaikka tykkäsinkin kirjoittamisesta, se ei silti tarkoittanut sitä, että osasin kirjoittaa. 😀

Aloitin bloggaajaurani tammikuussa 2014. Perustin silloin Unelma Onnellisuudesta -blogin Bloggeriin. Sen postauksia pääset lukemaan täältä (ja nauramaan sydämesi kyllyydestä).

Vuosien aikana kirjoittaminen on kuitenkin kehittynyt, ja nykyään saan tehdä tätä työkseni. Mikä parasta, saan auttaa muita rakentamaan bloggaamisesta itselleen työn.

Bloggaamisesta ammatti: 6 vinkkiä, joiden avulla onnistut!

Tässä postauksessa annan sinulle 6 vinkkiä, joiden avulla bloggaamisesta voi halutessaan tehdä ammatin. Sanon halutessaan, sillä moni bloggaaja tekee tätä harrastusmielessä. Se on täysin ok, mutta itse näkisin, että bloggaamiseen käytetty työmäärä on sen verran suuri, että olisi kiva nähdä useamman bloggaajan saavan työlleen myös rahallista korvausta.

Halutessasi voit katsoa tämän videon, jossa annan 11 vinkkiä, miten tulla ammattibloggaajaksi.

Bloggaamisesta ammatti: 6 vinkkiä, joiden avulla onnistut!

En voi tietenkään luvata, että sinusta tulee seuraava miljonääri bloggaajana. En edes tiedä, löytyykö Suomesta bloggaajaa, joka yltäisi miljoonatuloihin. Naapurimaasta Ruotsista löytyy. Ja Yhdysvalloista. Mutta siinäpä piilee oikeastaan ensimmäinen vinkkinikin:

1. Bloggaa intohimosta – älä rahasta

Olen ollut rahan kanssa tekemisissä viimeiset 10 vuotta. Tiedän, mitä se saa ihmisissä aikaan ja miten helposti ”rahan valta” vie mennessään. Olen kohdannut perheitä, joissa on kavallettu, joissa suhteet ovat särkyneet salailun johdosta ja joissa ennen niin harmoninen ydinperhe on rikkoutunut perinnönjaon tai -saannin seurauksena.

Tiedän, miten pahaa jälkeä raha saa aikaan, kun rahaa ei käsitellä eikä kohdella oikein.

Siksi on äärimmäisen tärkeää löytää oma aihe, joka on rahaakin suurempi. Aihe, josta voisi kirjoittaa vaikka miljoona sanaa ilman, että siitä saa penniäkään rahaa.

Koska silloin kirjoitat aidosti omana itsenäsi tuoden oman persoonallisuutesi ja tyylisi esiin. Silloin kokemuksiisi on helppo samaistua ja sinua on miellyttävä kuunnella. Sinua uskotaan, sinuun luotetaan ja sinua arvostetaan.

Jos bloggaamme euron kuvat silmissä kiiluen, se välittyy joka ikinen kerta tekstiin. Ihmiset osaavat lukea ”rivien välistä”, jolloin he tuntevat, että kirjoittaja haluaa vain rahaa – ja pitävät lompakon nyörit entistä tiukemmin kiinni.

Bloggaamisesta ammatti

2. Kerää ympärillesi yleisö

Tiedän, että monikin miettii ja etsii ratkaisua siihen, miten tehdä bloggaamisesta ammatti ja miten bloggaamalla ansaitaan rahaa. Totuus on se, että bloggaamalla ei ansaita rahaa.

Bloggaamalla keräät ympärillesi yleisön, heimon ja fanijoukon, joka arvostaa ja kunnioittaa sitä, mitä tuotat blogiisi, sekä luottaa siihen. Raha tulee aina yleisöltäsi, ei ”blogista”. Siksi sinun tulee auttaa ja tukea yleisöäsi, antaa heille vinkkejä ja ohjeita ja suositella tai myydä vain niitä tuotteita tai palveluja, joista he hyötyvät.

Kun käännät fokuksen siihen, mikä on oikeasti tärkeää – lukijaan – tyylisi ja asenteesi kirjoittamiseen muuttuu. Sen jälkeen sinua on helpompi (ja kivempi) seurata.

Lue myös tämä: Rahaa nopeasti – näin tienaat blogilla

3. Kuuntele

Jokaiseen aihealueeseen, josta blogeja kirjoitetaan, löytyy ongelmia ja haasteita, joiden kanssa lukijat painiskelevat päivittäin, viikoittain ja kuukausittain. Kun menet ”ruohonjuuritasolle” tai kuten yritysmaailmassa puhutaan ”asiakasrajapintaan”, tunnistat sieltä ne akuuteimmat ongelmat ja autat lukijaasi ratkaisemaan ne, sitoutat lukijasi seuraamaan sinua ja blogiasi.

Auta lukijoitasi

  • kasvamaan ihmisinä
  • oppimaan uusia asioita
  • inspiroitumaan
  • motivoitumaan
  • löytämään oma intohimonsa.

Kirjoituksilla, julkaisuilla ja postauksilla tulisi olla tarkoitus, joka jollain tavalla hyödyttää lukijaa. Kenties auttaa ottamaan seuraavan askeleen kohti lukijan omaa unelmaa. Nykyään ihmiset eivät valitettavasti enää jaksa lukea siitä, mitä bloggaaja itse tekee.

Lue myös tämä: 9 asiaa, jotka olisin halunnut tietää ennen kuin aloitin bloggaamisen

4. Ole läsnä ja mahdollista yhteydenpito

On helppo ”kadota” bloggaajien massaan. Kahden ihmisen välille muodostuu kahden näyttöruudun välinen kuilu, jota on toisinaan vaikea poistaa. Mutta olemalla läsnä, niin teksteissä kuin yhteydenpidossakin, luot vahvaa pohjaa ja luottamusta lukijasi kanssa.

Sinun persoonallisuutesi vaikuttaa oleellisesti siihen, miten ihmiset lukevat blogiasi ja seuraavat sinua somessa. Sinä olet blogisi sydän. Voit yrittää kiillottaa blogin ulkoasua vaikka kuinka, mutta jos et pysty muodostamaan yhteyttä lukijaan, blogin ulkoasulla ei ole merkitystä.

Ota tavoitteeksi olla oma itsesi – oma upea itsesi – ja pyri rakentamaan yhteys jokaiseen lukijaan. Ole aito, empaattinen, rehellinen, avoin ja läsnä. Verkosta löytyy aina niitä, jotka yrittävät käyttää sinua hyväkseen, jotka pyrkivät kaikella mahdollisella tekemään elämästäsi vaikeaa. Mutta siinä vaiheessa, kun saat kerättyä ympärillesi aidon ja välittävän yhteisön – heimon – heidän voimansa karkottaa pahimmatkin vihamiehet.

5. Kirjoita yhdelle ihmiselle

Ihmiset seuraavat ihmisiä, eivät tuotteita, blogeja tai yrityksiä. Jos kirjoitat ”teille”, asetat väistämättä itsesi korkealle jalustalle. Se, että teet sen itse, ei ole hyvä merkki. Joku voi ajatella, että on kohteliasta ”teititellä”, mutta verkossa se ei valitettavasti enää toimi.

Siksi on paljon parempi kirjoittaa ”minulta sinulle” eli ihmiseltä ihmiselle. Se tekee kirjoituksestasi paljon henkilökohtaisempaa ja läheisempää.

6. Bloggaaminen on tavallaan asiakaspalvelua

Vaikka digitalisaatio vie palveluja verkkoon, se ei tarkoita, että asiakaspalvelun merkitys vähenee. Itse asiassa verkossa se entisestään korostuu. Kun palvelet lukijoitasi parhaalla mahdollisella tavalla, he kiittävät sinua ostamalla niitä tuotteita ja palveluja, joita heille tarjoat.

Mitä mieltä sinä olet? Parantaako asiakaspalveluasenne bloggaamalla menestymistä?

Tämänkin voi jakaa... kuten HBOn tunnarit

Julkaistu kategoriassa: