Valmennusta lenkkeillen kun välimatkaa on yli 300 km

Tämänkin voi jakaa... kuten HBOn tunnarit

Valmennusta lenkkeillen kun välimatkaa on yli 300 km. Miltä kuulostaisi sparraus ja lenkkeily samaan aikaan?

Olemme tottuneet, että sparraus tai mentorointi tapahtuu kasvotusten, tai näin pandemian aikana, verkon kautta. Mutta sparrausta ei tarvitse rajoittaa siihen.

Sain tutustua toimintamalliin, jossa lähdin sparraajan kanssa lenkille – tosin välillämme oli reilu 300 kilometriä. Tunnin ajan kävelimme tahoillamme ja hän sparrasi minua puhelimitse.

Voin sanoa, että sparraus oli äärettömän onnistunut kokonaisuus.

Sparraus on suunnattu kaltaisilleni yrittäjille ja johtajille, jotka joutuvat usein työssään olemaan yksin raskaan painolastin ja päätöksenteon kanssa. Olin itse kokenut jo pidempään, ettei minulla ole rinnallani henkilöä, jolle voisin purkaa turhautumisia ja epäonnistumisia tai saada vahvistusta omille ajatuksilleni.

Valmennusta lenkkeillen kun välimatkaa on yli 300 km

Kahden vuoden toimitusjohtajuuden aikana olen kasvanut paljon, mutta silti koin hyvin paljon myös epävarmuutta työssäni ja johtamisessani.

Kun Tea ensimmäisen kerran ehdotti sparraustuntia, ajatukseni oli välittömästi, ettei minulla ole aikaa. Mutta kun sain kypsytellä asiaa hetken, totesin, että ajatus on oikeastaan nerokas.

Otan tunnin ”omaa aikaa”, lähden työpöydän ääreltä pois, pääsen raittiiseen ulkoilmaan kävelemään ja samalla saan purkaa omia ajatuksiani valmentajalle.

Ensimmäinen tunti sovittiin lokakuulle ja toinen joulukuun alkuun.

Varsinainen sparraus oli järjestetty siten, että Tea kyseli minulta muutamia kysymyksiä, joihin vastasin. Hän kuunteli hyvin intensiivisesti ja nosti esiin muutamia tärkeitä huomioita. Tämä oli ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin jos olisin istunut läppärin äärellä (koska vietän siinä jo muutenkin paljon aikaa) ja katsonut esimerkiksi kalvosarjaa.

Tean esittämät kysymykset ja huomiot avasivat omaa ajatteluani todella paljon jo ensimmäisen tunnin aikana. Huomasin omassa johtamisessani muutamia solmukohtia, joita lähdin heti purkamaan ja työstämään sparrauksen jälkeen.

Joulukuun sparraus toteutui muuten samalla tavalla, mutta silloin en päässyt itse kävelemään. Oikean jalan akillesjänne oli tulehtunut, joten jouduin muutenkin rajoittamaan liikkumistani.

Silti sain sparrauksesta jälleen hyviä huomioita.

Kahden kuukauden aikana olin onnistunut avaamaan solmukohtia ja ottamaan enemmän vastuuta johtamisesta. Muutos oli merkittävä, ja olin hyvin ylpeä siitä, mihin suuntaan olin lähtenyt itseäni kehittämään.

Johtakee-treenillä buustia johtamiseen

Tea Klingan kehittämä Johtakee-treeni on loistava kokonaisuus, joka sisältää sekä valmentamista että hyvinvointia. Varmasti useat johtajat ja yrittäjät voivat sanoa, ettei aikaa omalle hyvinvoinnille jää niin paljon kuin haluaisi. Tästä syystä tunnin irtiotto töistä tuntuu luksukselta.

Uskon, että moni myös allekirjoittaa tämän:

Kun pääsee kävelemään, luontoon tai ihan vain raittiiseen ilmaan, ajatukset selkiytyvät ja uusia oivalluksia, ideoita ja ajatuksia pulpahtaa pintaan lähes huomaamatta.

Siksi tämä yhdistelmä on mielestäni äärettömän toimiva.

Ennen valmennusta sain Tealta sähköpostin, jossa oli ennakkokysymyksiä. Näiden pohjalta hän pystyi tutustumaan minuun ja yritykseeni sekä johtamistapaani. Tuttujahan me oltiin jo ennestään, eli ihan nollasta ei lähdetty puolin eikä toisin.

Valmennuksen jälkeen sain yhteenvedon puhelusta, mikä tuntuu ällistyttävältä, koska Tealla tuskin oli muistiinpanovälineitä mukanaan. 😄 Itselleni kun on haastavaa muistaa, mitä tein 30 minuuttia sitten. 🙈

Yhteenveto on toiminut hyvänä muistilistana. Voin aina palata tarkistamaan, mitä vinkkejä Tea minulle antoi mihinkin solmukohtaan.

Voin lämpimästi suositella Tean Johtakee-treeniä jokaiselle esihenkilölle, yrittäjälle ja johtajalle.

Itse koin valmennuksen niin hyödylliseksi, että seuraava sparrauskerta on jo suunnitteilla.

Saattaisit pitää myös tästä: Miksi jokainen yrittäjä tarvitsee strategiakuukauden?

Tämänkin voi jakaa... kuten HBOn tunnarit

Julkaistu kategoriassa: