5 askelta oman e-kirjan kirjoittamiseen

Tämänkin voi jakaa... kuten HBOn tunnarit

5 askelta oman e-kirjan kirjoittamiseen. Tämän kevään aikana kirjoitan blogipostaussarjan, jossa kerron sinulle vinkkejä, miten kirjoitat oman e-kirjan.

Muut aiheesta ilmestyneet postaukset pääset lukemaan alta:

Oletan, että tässä vaiheessa sinulla on jo jonkinlainen käsitys siitä, mistä aihepiiristä kirjoitat kirjan. Todennäköisesti olet jo tehnyt hieman taustatutkimusta ja varmistanut, että e-kirjalla on menekkiä. Olet selvittänyt, kuka on kiinnostunut e-kirjasta, missä he viettävät aikaa ja voi olla, että olet jo lähtenyt keräämään sähköpostilistaa.

5 askelta oman e-kirjan kirjoittamiseen

Seuraava looginen askel onkin e-kirjan kirjoittaminen. Mutta mistä ihmeestä sinun kannattaa lähteä liikkeelle? Tässä postauksessa esitän sinulle viisi simppeliä askelta, joiden avulla pääset eteenpäin!

1. Sisällön suunnittelu, organisointi ja kirjoitus

Eräs yhdysvaltalainen valmentaja on sanonut, että kirjan kirjoittamista ei kannata aloittaa ensimmäisestä sivusta. Olen kirjoittanut useamman e-kirjan, ja pakko myöntää, että olen hänen kanssaan samaa mieltä.

Mutta ennen kuin lähdet kirjoittamaan e-kirjaa, sinun kannattaa miettiä päivä tai pari kirjan sisältöä kokonaisuudessaan. Sinun tulee miettiä, mitä otat kirjaan mukaan ja mitä jätät siitä pois. Mistä aiheesta kirjoitat laajemmin, mistä vain pääpointit.

Hahmottele kirjalle sisällysluettelo. Mitä asioita käyt kirjassa läpi? Miten e-kirja tuo helpotusta lukijan elämään, arkeen tai työhön? Minkälaisen muutoksen e-kirja tarjoaa? Voit halutessasi tehdä mindmapin, mikäli se auttaa sinua hahmottamaan e-kirjan sisältöä paremmin.

Kun suunnittelet e-kirjan sisällön tällä tavalla, se ei ainoastaan helpota kirjan kirjoittamista vaan myös nopeuttaa sitä.

Päätä e-kirjan nimi. Nimen tulee aina kuvastaa sitä, mitä kirjassa kerrotaan. Itse suosin muutokseen viittaavaa nimeä, sillä se kertoo aina, millainen lopputulos on mahdollista saavuttaa.

Jos olet epävarma kirjan nimestä, testaa sitä! Voit lähettää sähköpostilistalla oleville henkilöille kolme eri nimiehdotusta ja kysyä, mikä heistä on paras TAI millaisia mielikuvia nimet tuovat kirjasta. Se nimi, joka luo lähinnä olevan mielikuvan, kannattaa valita.

Bloggaamisen kohdalla pyydän sinua monesti kysymään, miksi lukijan pitäisi välittää siitä, mitä kirjoitat tai miksi lukijan tulisi käyttää viisi minuuttia postauksen lukemiseen. Tätä samaa kannattaa miettiä kirjan kohdalla.

Miksi ihmisten pitäisi välittää kirjastasi? Miksi heidän pitäisi ostaa sinun kirjasi eikä jonkun muun? Kaikki nämä vastaukset auttavat sinua miettimään kirjalle sopivan nimen.

Kalenteroi aikaa kirjoittamiselle. Ilman tätä kirja ei tule koskaan valmiiksi. Voit ajatella, että kirjan kirjoittaminen on helppoa. Mutta kirja ei kirjoita itseään. Sinulla täytyy olla aikaa sen kirjoittamiseen. Silloin kirjoittaminen on priorisoitava korkealle.

Kaikista tärkeintä on systemaattisuus. Sama päivä, kellonaika ja pituus. Ennen kuin huomaatkaan, kirja on kirjoitettu valmiiksi.

2. Muotoile ja taita e-kirja eri laitteille sopivaksi

E-kirjan muotoilun ja taiton voi tehdä itse tai antaa ammattilaiselle. Ensimmäisellä kerralla riittää, että e-kirja on tallennettu pdf-tiedostomuotoon. Halutessasi voit tehdä e-kirjasta myös .mobi- ja .epub-tiedostot, jolloin e-kirjaa voi lukea Kindle-lukulaitteella.

Jos haluat uudistaa, päivittää tai laajentaa e-kirjaa myöhemmin, harkitse e-kirjan painattamista esimerkiksi Books on Demand -palvelun kautta. Ihmiset rakastavat edelleen fyysistä kirjaa. Ja jos haluat palvella lukijoitasi vieläkin laajemmin, tee e-kirjasta äänikirja.

3. Tee e-kirjalle kansikuva

Kansikuvan tekemisessä suosittelen käyttämään ammattilaista apuna. Toki e-kirjan kannen pystyy tekemään kolmiulotteisena ilmaiseksikin.

E-kirjan kannessa tärkeintä on käytettävä fontti. E-kirjan kannen suunnittelussa kannattaa miettiä myös kokonaisbrändiä. Mitä fontteja ja värejä käytät? Yhtenäinen brändi kasvattaa paitsi luottamusta myös uskottavuutta.

Lue myös tämä: Kokemuksia kurssialustoista 7 vuoden digiyrittäjyyden jälkeen

4. Markkinoi etukäteen ja jälkikäteen

E-kirjan kirjoittaminen on vain yksi osa koko prosessia. Suurin työ alkaa kirjan kirjoittamisen jälkeen. Markkinointi ja myynti.

Monet kuvittelevat, että vain kirjoittamalla e-kirjan se myy itse itseään. No ei myy. Kirjaa on markkinoitava aktiivisesti, jotta se pysyy ihmisten mielissä.

Ennen kirjan lanseerausta suosittelen aina keräämään kiinnostuneet sähköpostilistalle. Mutta et voi olettaa, että seriittää. Nimittäin lanseerauksen aikana kiinnostuneet ostavat kirjan. Ja loput jäävät miettimään.

Sinun sähköpostilistallasi tulee aina olemaan vähintään 8 % sellaisia ihmisiä, jotka eivät koskaan osta e-kirjaasi. Siksi sinun tulee aktiivisesti saada ihmiset liittymään sähköpostilistallesi ja markkinoida e-kirjaa. Myös lanseerauksen jälkeen.

5 askelta oman e-kirjan kirjoittamiseen

5. Myy ja rakenna myyntitunneli

Jos haluat, että ihmiset ostavat e-kirjaasi, sinun on uskallettava myydä sitä. Sinun on uskallettava pyytää, että ihmiset ostavat sen. Tämä ei tarkoita, että sinun pitää anella ihmisiä ostamaan kirjasi. Vaan sanoa rohkeasti:

”Tässä on e-kirjani, siitä on sinulle hyötyä ja tästä voit ostaa sen.”

Voi olla, että joudut testaamaan erilaisia sanoja ja termejä, ennen kuin löydät sinun yleisöllesi parhaan Call To Actionin eli kehotteen. Tai voi olla, että se onnistuu ensimmäisellä kerralla.

Lanseerauksen jälkeen voit ottaa parhaiten toimivat postaukset ja sähköpostit ja rakentaa niistä myyntitunnelin. Tämä mahdollistaa sen, että teet työn yhden kerran ja sen jälkeen myyntiä voi tulla autopilotilla.

Sanon voi tulla, sillä myyntitunnelin kautta myynti vaatii myös jonkin verran testaamista. Yksi asia kuitenkin lähes aina unohtuu. Ja se on ihmisten ohjaaminen myyntitunnelin suulle. Jos 5 ihmistä kuukaudessa ”löytää” myyntitunnelin, voin vannoa, ettet tee yhtään myyntiä.

Mutta jos 200 ihmistä ohjautuu myyntitunneliin kuukausittain, mahdollisuudet tehdä automaattista myyntiä kasvavat roimasti.

Pinnaa minut Pinterestiin

5 askelta oman e-kirjan kirjoittamiseen

Tämänkin voi jakaa... kuten HBOn tunnarit

Julkaistu kategoriassa: