Anna viisinkertaisti liikevaihdon blogin ansiosta

Tämänkin voi jakaa... kuten HBOn tunnarit

Anna viisinkertaisti liikevaihdon blogin ansiosta. Tässä blogitekstissä Anna kertoo oman tarinansa. Kun yritysblogi rakennetaan oikealla tavalla, tulokset voivat olla hyvinkin monipuoliset.

Anna, ole hyvä!

Kerro muutamalla lauseella kuka olet ja mitä teet

Olen Anna Saarikoski-Tähtelä, 52-vuotias taimistoviljelijä ja puutarhayrittäjä. Elän ja yritän Pohjois-Karjalassa, Joensuun kupeessa Liperin Ylämyllyllä.

Syntyjäni olen Helsingistä, josta muutimme perheen kanssa Savon sydämeen Heinävedelle ollessani 10-vuotias. Sieltä tie vei Joensuuhun 17-vuotiaana.

Ennen puutarhurin uraa ja yrittäjyyttä opiskelin kirjanpitäjäksi 1990-luvun alkupuolella ja tein vaihtelevia toimistotöitä. Sitten saimme muutaman vuoden välein 2 poikaa ja olin kotiäitinä reilut 6 vuotta.

Ostimme mieheni kanssa vanhan maatilan vuonna 2000 ja siitä lähti mielessä hautunut idea lentoon ja ryhdyin tosissani miettimään puutarhurin uraa ja yrittäjäksi ryhtymistä.

Puutarhuriksi opiskelin 2003-2005 ja perustin saman tien keväällä 2005 yrityksen, Puutarha Auringontähden. Päätoimiala meillä on koristekasvien taimikasvatus ja myynti, sen ohella on sitten kaikenlaista muuta aina lannoitteista verkkokursseihin ja pihasuunnitelmista mehiläistarhaukseen.

Olen yrittäjänä sellainen tyypillinen nainen: kaikki tehdään, tai ainakin yritetään tehdä itse ja hyvin pienillä investoinneilla ja riskeillä.

Kerro hieman blogistasi, mikä sai sinut valitsemaan tämän blogiaiheen?

Puutarha oli ainut aihevaihtoehto, koska halusin nimenomaan perustaa blogin tukemaan yritystoimintaa.

Minulle luonto on aina ollut hyvin tärkeä. Puutarhurina haluan kannustaa ihmisiä tutustumaan pihaansa ja sen elämään sekä ottamaan sen hoidossa mallia luonnosta.

Blogini painottaa näitä itselleni tärkeitä aiheita ja koen ehkä jonkinasteista kutsumustakin ”julistaa” luontoystävällisen pihanhoidon puolesta.

Blogissa haluan jakaa tavallisille pihanomistajille ja puutarhaharrastajille vinkkejä ja ohjeita helppoon, luontoystävälliseen ja iloa tuottavaan pihanhoitoon. Pihan ei ole tarkoitus tuottaa stressiä, vaan päinvastoin lieventää sitä!

Kaikki lähtee kuitenkin siitä, että ymmärtää pihan toimintaa ja tuntee siellä elävät öttiäiset ja kasvit. Siksi blogissani yksi tärkeä juttu on aina kertoa, MIKSI jotain tehdään, ei vain jakaa käskyjä ja tee-näin ohjeita.

Miksi päädyit bloggaajaksi?

Olin kokeillut blogia jo aiemmin, mutta totesin silloin, että eipä ole minun juttuni. En ensinnäkään keksinyt mitä ihmettä sinne kirjoittaisin. Ajatus päiväkirjamaisesta ”tänään paistoi aurinko, kitkin porkkanapenkin” jutustelusta tuntui tosi tyhmältä ja ajan tuhlaukselta.

Toisekseen en yhtään tiennyt, miten sinne blogiin saataisiin lukijoita, joten nekin vähät mitä kirjoitin, päätyivät lähinnä ystävien luettavaksi.

Ensimmäinen blogiyritys kaatui oikeastaan siihen, että se tuntui täysin turhalta ja tarpeettomalta.

2015, 10 vuoden yrittäjyyden jälkeen, olin yrittäjänä tienhaarassa. Tulot olivat alun nousujohteisen kehityksen jälkeen lähteneet tippumaan alaspäin ja koko homma alkoi tuntua lähinnä turhalta puurtamiselta. Harkitsin lopettamista hyvin vakavasti, mutta päädyin sitten ”antamaan vielä yhden mahdollisuuden” itselleni ja Auringontähdelle.

Annoin itselleni 5 vuotta aikaa

Jonka aikana yrittäisin ihan kaikkeni saadakseni yrityksen toimimaan. Päätin hankkia tarvitsemaani apua (kuulun niihin ihmisiin, jotka yrittävät tehdä ihan kaiken itse) ja myös mennä reippaasti mukavuusalueideni ulkopuolelle.

Olen introvertti ja erityisherkkä ihminen, jolle myyminen, esillä olo ja varsinkin ihmisten ”käskeminen” tai oman mielipiteen vahvana esille tuominen on aina ollut vaikeaa. Olen elänyt muiden tarpeiden ja toiveiden mukaan, enkä ole luottanut omiin kykyihini ja taitoihini.

Tiesin, että tämä on minulle ongelma ja etsin keinoja, joilla tämän ongelman ratkaisisin tai jotenkin ohittaisin.

Ymmärsin, että vanhoilla konsteilla en mitään uutta tulisi saavuttamaan, joten lähdin etsimään niitä uusia.

Ensimmäinen askel oli lähteä opiskelemaan perusteita, eli lähdin suorittamaan Yrittäjän Ammattitutkintoa keväällä 2016. Siellä tehtiin liiketoimintasuunnitelma kokonaan uusiksi ja sain hyvät suuntaviivat jatkoa varten.

Yksi iso asia koulutuksessa oli, että opettajat olivat todella kannustavia ja kun kokeneet yrittäjätkin kehuivat ideoitani ja suunnitelmiani, se teki itsetunnolle valtavasti hyvää. En ehkä ollutkaan niin pöljä ja huono kuin olin kuvitellut…
 
Haahuilin sitten koulutuksen jälkeen netin ihmeellisessä maailmassa etsimässä vinkkejä ja neuvoja erityisesti somessa ja netissä tapahtuvaan markkinointiin ja myyntiin. Minun suuri ongelmani oli ja on, että en tykkää yhtään myydä mitään ihmisille.

Perinteiset markkinointiopit saivat minut lähinnä ärtyneeksi, mutta sitten törmäsin Tiia Konttinen nimiseen ihmiseen. Ja siinä se sitten oli! Yhtäkkiä minulle valkeni selkeä ajatus siitä, miten voinkin sen todella haastavan aktiivisen myymisen sijaan ihan vain rehellisesti auttaa ihmisiä heidän puutarhapulmissaan.

Kun teen sen oikein, he itse haluavat ostaa minulta tuotteita ja palveluita! Tämä oli juuri sitä, mitä olin etsinyt, joten ei tarvinnut kauaa harkita mukaan lähtemistä.

Tiian blogissaan ja maksuttomalla kurssilla jakamien ohjeiden mukaan lähdin askel askeleelta rakentamaan blogia. Kaikki oli uutta, niin tekniikka kuin sisällön tuottaminenkin, mutta ohjeet olivat selkeät ja yksinkertaiset. Sain blogin alkuun ja kun tilaisuus tuli, lähdin mukaan Bloggaajasta Ammattilaiseksi™ valmennukseen.

Kirjoittaminen sinänsä ei ollut minulle vierasta ja kun opin Tiian kursseilla miten toimiva blogiartikkeli rakentuu, taisi blogiin syntyä toista sataa artikkelia tai artikkelin luonnosta parissa kuukaudessa. Minulla oli ihan valtavasti aiheita, joista halusin kirjoittaa ja jakaa tietoa lukijoille.

Anna viisinkertaisti liikevaihdon blogin ansiosta

Miten bloggaat ja missä bloggaat?

Minulle bloggaaminen on työtä, se on saumaton osa yritystoimintaa.  

Minulle puitteiden pitää mielellään olla aina vakiot, eli kirjoitan mieluiten aina samalla työpisteellä. Ideointia teen toki muuallakin ja otan kuvia aiheista, joista suunnittelen postauksia. Mutta varsinaisen kirjoitustyön teen aina saman työpöydän ääressä pöytäkoneella.

Ihmishälinässä en pysty kirjoittamaan, vaan kaipaan hiljaisuutta ja tuttua turvallista tilaa ympärilleni.

Mitä olet saavuttanut bloggaamisella?

Blogin aloittaminen on ollut minulle koko elämän ja työn mullistava juttu!
Olen saanut siitä valtavasti itseluottamusta ja uskoa omiin tapoihini ja ajatuksiini puutarha- ja ympäristöasioista.

Olen itsekin oppinut paljon uutta postauksia kirjoittaessani, kun joudun etsimään vastauksia lukijoiden ja asiakkaiden välillä todella haastaviin ja kinkkisiin kysymyksiin.

Perustin blogin ensisijaisesti yrityksen markkinoinnin ja myynnin tueksi ja tämän tavoitteen se on täyttänyt yli odotusten. Mutta sen lisäksi se on nostanut oman työni ja tekemiseni ihan uudelle tasolle. Nyt koen todella tekeväni asiantuntijatyötä ja lukijoilta saamani loistava palaute lämmittää sydäntä välillä kyyneliin asti.

Onko ollut hetkiä, jolloin olisit halunnut lopettaa, mikä se oli? Entä mikä sai sinut jatkamaan?

Yrittäjyyteen toki liittyy välillä haastaviakin tilanteita, mutta bloggaamisen lopettaminen ei ole koskaan käynyt mielessäkään. Ennemminkin se on minulle keino päästä yli alakulosta ja huonommuuden tunteista, joita yrittäjänä välillä kokee.

Kun alan kirjoittaa artikkelia, mietin sen rakennetta, etsin kuvia, etsin faktatietoa aiheesta jne., unohtuu maalliset murheet hetkeksi ja keskityn täysillä siihen mitä teen.

Syksyllä 2019 minulta löytyi rintasyöpä. Edessä oli raskaat hoidot, iso leikkaus, sytostaatit, sädehoito ja viiden vuoden lääkitys. Ja tietysti hirveä pelko tulevaisuudesta. Jouduin jäämään marraskuun alussa sairaslomalle, joka kesti huhtikuun loppuun asti.

En pystynyt panostamaan yritykseen ollenkaan, perheen avulla saatiin vain akuutit verkkokaupan tilausten käsittelyt jotenkuten hoidettua.

Blogi toimi kuitenkin tänäkin aikana markkinoinnissa ihan itsekseen. Ikivihreitä artikkeleita luettiin, vaikka mitään uutta en jaksanut kirjoittaa ollenkaan, enkä vanhojakaan juuri jakaa somessa. Ilman blogia olisimme joutuneet varmasti taloudelliseen ahdinkoon, mutta huolellisesti ja ammattiohjein rakennettu blogi toimi markkinoinnin tukena ihan ilman huolenpitoa.

Tämä kokemus vahvisti sitä, että blogista en todellakaan luovu koskaan! Koen sen olevan yrityksemme kivijalka, jota ilman koko homma kyllä romahtaisi nopeasti.

Miten blogisi on kehittynyt?

Pihalla Auringon Tahtiin Blogin aloitin 2017 keväällä. Ensimmäisen vuoden aikana lukijoita (Google Analytics Uudet käyttäjät) oli reilut 23 500.

  • 2018: 48 200
  • 2019: 116 000
  • 2020: 142 000

Ja siis syksyllä 2019 sairastuin ja blogi jäi pitkäksi aikaa ihan oman onnensa nojaan. Toipumisaika jatkui vuoden 2020 ja vaikutti vielä vuonna 2021, mutta todella vähäisestä julkaisutahdista huolimatta ikivihreät artikkelit toivat lukijoita blogiin 120 000 uutta kävijää myös vuonna 2021.

Pihalla Auringon Tahtiin blogi on myös verkkokauppamme (auringontahti.fi) tukipilari. Blogista linkitämme verkkokaupan tuotteisiin ja tuloja tulee sitä kautta. Blogin merkitys markkinoinnissa on ollut valtava. Vuonna 2017 verkkokaupassamme oli kävijöitä vajaa 10 000 vuodessa.

Vuonna 2020 se oli jo 33 148. Toki tähän on vaikuttanut moni seikka, mm. tuotevalikoiman laajentuminen, mutta käytännössä kaikki verkkokaupan markkinointi on tapahtunut blogin kautta. Siksi katson sen olevan todella merkittävässä roolissa myös verkkokaupan kävijämäärän kasvussa.

Toki tämä kehitys näkyy myös tuloksessa. Liikevaihto on tänä vuonna reippaasti yli viisinkertainen verrattuna vuoteen 2016!

Yksi itselleni erittäin merkittävä ”palkinto” blogista on myös ollut se valtava palautteen määrä, jota olen saanut. Lukemattomat oman pihan laittajat ovat laittaneet minulle kiitollisia viestejä, kuinka neuvoni ovat helpottaneet heidän elämäänsä.

Olen saanut positiivista palautetta myös kollegoilta sekä muilta ympäristö- ja puutarha-alan ihmisiltä. Se on merkinnyt minulle todella paljon.

Kuinka usein julkaiset sisältöä?

Tavoitteeni oli alkuun julkaista kerran viikossa uusi artikkeli. Tämä tavoite osoittautui kuitenkin vähän ylimitoitetuksi. Puutarha-alalla kun vuoden kierto vaikuttaa suuresti ihmisten kiinnostuksen kohteisiin. Samat kysymykset nousevat säännöllisesti eri vaiheissa vuotta esiin.

Kun olin kirjoittanut pitkälti toista sataa artikkelia, alkoi tuntua, että on fiksumpaa muokata ja nostaa esille niitä jo kirjoitettuja kuin kirjoittaa aina uusia.

Tällä hetkellä julkaisutahti on kuitenkin liian pieni (2022 loppuvuodesta on julkaistu kymmenkunta täysin uutta artikkelia) ja tarkoitukseni onkin tulevana talvena kirjoittaa paljon uusia artikkeleita ja ajastaa niitä ensi kesälle.

Lisääntynyt liikevaihto ja kysyntä on toki myös lisännyt työtä ja siksi ajan löytyminen postauksille on välillä ollut haastavaa. Nyt tarkoituksena onkin syksyn ja talven aikana uudistaa ja kehittää blogia sekä vähän vielä täsmentää sen kategorioita paremmin.

Tavoitteeni on nyt, että talviaikaan julkaisisin uutta sisältöä vähintään kerran kuussa ja kesäkaudella 2-3 kuukaudessa.

Mitä kanavia pitkin sinua ja blogiasi voi seurata?

Auringontähdellä on tilit Facebookissa ja Instagramissa, joissa julkaisen vaihtelevalla innolla postauksia.

Blogeja on nykyään kaksi, ”pääblogi” Pihalla Auringon Tahtiin ja verkkokaupan sivustolla toinen blogi, jossa keskityn enemmän verkkokaupan tuotteisiin ihan suoraan, eli niiden esittelyyn, käyttöopastukseen, taustoihin yms.

Jos aloittaisit bloggaamisen uudelleen, mitä tekisit eri tavalla?

Vaikea sanoa. Onhan tässä tullut virheitäkin tehtyä, nyt varmasti hankkisin esimerkiksi palvelinpalvelut suoraan kotimaiselta yritykseltä.

Mutta toisaalta koen, että kaikki virheetkin on olleet tärkeitä lopputuloksen kannalta. Jos jotain tekisi toisin, olisiko lopputulos tämä mikä nyt? Sitäpä ei kukaan tiedä.

Mikä bloggaamisessa on ollut kaikista antoisinta?

Kirjoittaminen ja tiedon jakaminen. Kirjoittaminen on ollut minulle rakasta ihan lapsesta asti. Kirjoittamalla ilmaisen itseäni helpoimmin ja luontevimmin.

Blogin myötä olen myös löytänyt itsestäni opettajan, eli nautin suuresti, kun saan etsiä tietoa (ja nimenomaan tutkittua ja perusteltua tietoa!) ja pääsen jakamaan sitä muille.

Olen kerännyt saamiani palautteita itselleni ”tsemppiluetteloksi”, jota lueskelemalla mieli aina kohenee ja luottamus omaan tekemiseen kasvaa.

Kun joku kommentoi blogin artikkelin alle ” Kiitos parhaista koskaan saamistani ohjeista puutarhan kasvien ja maaperän hoitoon!” tai saan sähköpostia ympäristöalan ammattilaiselta, joka kehuu kuinka olen hienosti lähtenyt viemään luonnonsuojelun näkökulmaa eteenpäin pihan hoitotöiden helppouden kautta, eihän siitä voi muuta kuin hymy leventyä ja olla ainakin hetken rinta rottingilla ja ylpeä tekemisistään!

Entä haastavinta?

Blogissa vanha sananlasku meni nurin sikäli, että minusta alku oli helppoa ja vasta myöhemmin tuli haasteet! Koen tällä hetkellä haasteita uudistumisessa ja uusien artikkeleiden teossa.

Minulla on hieman haaveena, että uskaltaisin vielä entistäkin voimakkaammin ottaa blogissa kantaa ympäristön ja luonnon puolesta, mutta tämä vaatisi lisää rohkeutta. Löytyykö sitä, aika näyttää.

Lämmin kiitos Anna haastattelusta ja lempeitä vuosia tulevaan sinulle ja perheellesi!

Annan aikaisemman haastattelun voit lukea täältä.

Anna viisinkertaisti liikevaihdon blogin ansiosta

Saattaisit pitää myös tästä: Näin teet yritysblogilla 100 000 € vuodessa

Pinnaa postaus Pinterestiin

Anna viisinkertaisti liikevaihdon blogin ansiosta

Tämänkin voi jakaa... kuten HBOn tunnarit