Valitse alta itseäsi parhaiten kuvaava vaihtoehto

Varmistetaan, että bisneksen perusta on riittävän vahva kasvua varten.

Tällaisia tuloksia ollaan asiakkaiden kanssa tehty 10+ vuoden aikana:

  • Rakentanut automaation, joka tuottaa asiakkaalle keskimäärin 1150 € kuukaudessa ilman manuaalista työtä ja orgaanisella sisällöntuotannolla
  • Auttanut rakentamaan selkeitä ja rauhallisia bisneksiä
  • Yksinkertaistanut asiakasyrityksen myyntifunnelia ja kasvattanut samalla konversiota 3,8 %
  • Luonut 10+ verkkokurssia, joiden yhteismyynti 7 vuodessa ylitti miljoonan euron bruttomyynnin rajan
  • Palvellut yli 6000+ yrittäjää ja sisällöntuottajaa 10+ vuodessa
  • 373 julkaistua blogitekstiä, jotka tuovat 61,9% kävijäliikenteestä orgaanisten hakutulosten kautta
  • 10 vuoden aikana kävijöitä on ollut yli kaksi miljoonaa kotisivuilla
  • Keskimääräinen aktivoitumisen kesto koko sivustolla 2 min 9 sek
  • Parhaimmissa blogiteksteissä vietetään aikaa jopa 7 min 41 sek
  • Uutiskirjeiden avausprosentit keskimäärin 35,9% - 58,4 % välillä
  • Uutiskirjeiden CTR keskimäärin 6,8 % - 9,4 %
  • Liidien keräys blogitekstien kautta, konversioprosentti keskimäärin 46,6%
  • Blogitekstien keskiarvopituus on 2300 sanaa
  • Tuottanut copywriting myyntitekstejä, joiden konversio on keskimäärin ollut 6,5 % - 8,9 %
  • Nostanut oman yrityksen vuosimyyntiä yli 20 % kolmena vuotena peräkkäin
  • Auttanut useita pien- ja yksinyrittäjiä nostamaan vuosiliikevaihdon 25000 € -> 100 000 € alle 12 kuukaudessa
  • Kasvattanut uutiskirjelistaa nollasta -> 500 viidessä päivässä
  • Kasvattanut uutiskirjelistaa 500 -> 1500 alle 30 päivässä
  • Nostanut asiakkaan lanseerauksen tulosta 15% tekemällä vain kaksi muutosta koko lanseeraukseen
  • Tuplannut oman lanseerauksen liikevaihdon tekemällä vain kaksi muutosta lanseerausprosessiin
  • Uuden FB sivun kävijämäärä alle kuukaudessa, tavoitetut henkilöt 21 728 ja julkaisuun sitoutumiset 1421
  • Yhdellä blogitekstillä 381 kurssiostoa (50 232 € bruttomyynti) vuodessa
  • Tehnyt yli 50 000 euroa affiliate-komissioita yhdellä blogitekstillä

Asiakkaat kertovat:

"Itse asiassa hassua on, että kaikki nämä isot muutokset tehtiin kampanjani aikana. Minä sain rauhan palvella asiakkaitani, kun Tiia hoiti taustalla teknisen puolen kuntoon. Uskon, että tällä oli pakko olla jokin osuus siihen, että teimme kaikkien aikojen myyntiennätyksen.

 

Jos voisi muille yrittäjille antaa tästä oppineena jonkin vinkin, niin pyytäkää ajoissa apua. Vaikka pienyrittäjänä hetkellisesti mukamas vähän kirpaiseekin se, että maksaa avusta toiselle, niin sä huomaat yllättävän nopeasti, että se pieni sijoitus on tullut nopeasti takaisin ja moninkertaisena.

 

Ainoastaan se harmittaa, miksi et toteuttanut sitä jo aiemmin. Ihan kaikkea ei kannata yrittää tehdä yksin ❤️"

-Tyytyväinen asiakas

"Meneillään oleva yhteistyö Tiian kanssa on vaikuttanut minuun todella paljon jo lyhyessä ajassa. On itse asiassa aika uskomatonta huomata, että tätä on takana vasta kaksi viikkoa – ja silti vaikutus omaan mieleen, tekemiseen ja kuormitukseen on ollut näin selvä.

 

Ennen kuin aloitettiin yhteistyö, oloni oli kuormittunut ja sekava. Tiesin ja minulla oli jokin käsitys kokonaisuudesta, mutta se oli liian hajallaan. Ajattelin ja tein kyllä paljon töitä asioiden edistämiseksi, mutta moni asia tuntui raskaalta ja osin epäselvältä, eikä mikään oikein tuntunut etenevän hallitusti. Koin myös, etten pysty enää yksin ottamaan kaikkea haltuun sillä aikataululla, joka olisi toiveissani. Olen ensisijaisesti valmentaja ja juuri siksi tarvitsen rinnalleni ammattitaitoisia ihmisiä, joiden vahvuudet ovat liiketoiminnan muilla osa-alueilla ja kokonaisuuksien jäsentämisessä.

 

Suurin muutos on ollut se, ettei minun ole tarvinnut miettiä asioita yksin. On ollut valtavan helpottavaa, että joku on pitänyt kokonaisuutta kanssani kasassa, nähnyt seuraavat järkevät askeleet ja pilkkonut ne minulle valmiiksi. Asiat ovat loksahtaneet paikoilleen hallitusti. Tekemiseen on tullut selkeyttä ja rauhaa. Olen välillä jopa huomannut kokevani rauhan tunnetta entisen säntäilyn ja jatkuvan reaktiivisuuden sijaan."

-Tyytyväinen asiakas

"Ennen yhteistyön aloittamista olin tilanteessa, jossa tiesin verkkosivujen kaipaavan muutosta. Olin juuri rakentanut itse uudet sivut, mutta tekninen puoli tuntui raskaalta, hajanaiselta ja aikaa vievältä. Minulla oli paljon sisältöä, näkemystä ja suuntaa, mutta valitsemani alusta, rakenteet ja tekniset ratkaisut eivät tukeneet sitä niin kuin olisin halunnut.

 

Sain Tiialta konkreettista apua juuri niihin kohtiin, jotka itse tuntuivat vaikeilta tai kuormittavilta: verkkosivualustan vaihto ja jo sen valinta, materiaalien siirto, rakenteiden selkeyttäminen ja kokonaisuuden järkevöittäminen. Kaikki tehtiin järjestelmällisesti ja ammattitaidolla, mutta samalla inhimillisesti ja ymmärtävästi. 

 

Erityisen helpottavalta on tuntunut se, että joku käy asiat rauhassa läpi, selittää mitä tehdään ja miksi – ja hoitaa teknisen puolen puolestani. Minun ei ole tarvinnut stressata tai yrittää ymmärtää kaikkea yksin, vaan olen voinut keskittyä omaan ydinosaamiseeni. Eli siis minä sain olla vapaasti se tekninen tollo ja Tiia hoiti homman 

 

Aikaa säästävintä ja vapauttavinta on ollut se, että apua on saanut myös yhteistyön jälkeen. Kysymyksiä on voinut esittää matalalla kynnyksellä ja niihin on aina saanut vastauksen. Se tuo valtavasti turvaa.

 

Suosittelen lämpimästi yhteistyötä Tiian kanssa kaikille, mutta erityisesti yrittäjille ja asiantuntijoille, joilla on vahva sisältö ja näkemys, mutta jotka eivät halua käyttää energiaansa tekniseen säätämiseen. Tiia on ihana, aito ja lämmin ihminen – ja samalla todellinen ammattilainen, jolla on näkemystä, ideoita ja kykyä viedä asiat käytäntöön. Kiitos Tiia"

-Tyytyväinen asiakas

"Kun aloitin digiyrittäjyyden lähes kymmenen vuotta sitten, suurin osa digikäsitteistä ja digitaalisista toimintamalleista oli minulle täysin vieraita. Osallistuin Tiia Konttisen maksuttomille ja maksullisille kursseille ja olen vuosien varrella lukenut hänen sähköpostejaan hahmottaakseni digitaalisen liiketoiminnan kokonaisuutta.

 

Kokonaisuus on kuitenkin laaja ja yksityiskohtainen. Tiedostan, etten hallitse kaikkea – enkä myöskään halua käyttää siihen kohtuuttomasti aikaa. Haluan keskittyä omaan asiantuntijuuteeni.

 

Minulle oli tärkeää jatkaa tutulla digipolulla. Digimarkkinointi on minulle edelleen osittain epämukavuusaluetta, ja koen tärkeäksi vahvistua nimenomaan siinä kokonaisuudessa, joka yrityksessäni on jo rakennettu – ei lähteä jatkuvasti muuttamaan painopisteitä.

 

Nykyisessä yhteistyössämme etenemme selkeästi ja rauhallisesti: teen itse osan asioista, ja Tiia kantaa vastuun kokonaisuudesta sekä toteuttaa ne asiat, joita en itse osaa tai ehdi tehdä. Tavoitteena on systemaattisuus, mittaaminen ja tarvittaessa korjaavat toimenpiteet. Ennen kaikkea tavoitteena on vaikuttavuus.

 

Ajatus siitä, että voisin joskus osata tämän kokonaisuuden itse, tuntuu hyvältä. Se ei kuitenkaan ole varsinainen tavoitteeni. Tärkeämpää on, että pystyn arvioimaan vaivattomasti, toteutuvatko kaikki olennaiset asiat silloin, kun digiasioita hoitaa joku toinen.

 

Yrityksessäni ei ollut aiemmin lainkaan analytiikkaa käytössä, nyt sekin tulee osaksi arkipäiväistä digiprosessia. Tämä tuo selkeyttä, varmuutta ja luottamusta tekemiseen."

 

Maria-Terttu Lindfors
Vitasal Terveysvastaanotto

Varmistetaan, että bisneksen perusta on riittävän vahva kasvua varten.

UKK

Saat 10 vuoden kokemuksen, osaamisen ja asiantuntijuuden samassa paketissa

Olen rakentanut ja auttanut yrittäjiä rakentamaan digibisneksiä yli kymmenen vuoden ajan. Olen nähnyt saman kaavan toistuvan:

 

  • Idea on hyvä.
  • Osaaminen on vahvaa.
  • Tuote on kunnossa.

 

Mutta bisnes, markkinointi tai tekniikka ei auta bisnestä kasvamaan odotetulla tavalla. Kasvu pysähtyy, koska kokonaisuus ei ole rakennettu kestämään sitä.

 

🚀 10+ vuotta digibisneksen ytimessä

Olen tehnyt tämän itse alusta asti:

  • rakentanut kursseja useille alustoille
  • suunnitellut ja korjannut myyntipolkuja ja automaatioita
  • rakentanut automaatioita, jotka oikeasti tuottavat säännöllisesti
  • yhdistänyt sisältöä, dataa ja teknistä rakennetta toimivaksi kokonaisuudeksi

 

🚀 Näen sen, mitä yrittäjä ei itse voi nähdä

Kasvuvaiheessa ongelma ei ole osaamisessa. Se on siinä, että asiakaspolku ei ole näkyvä, viesti ei ohjaa loogisesti koko matkaa, järjestelmät ja tekniikka ei skaalaudu ja päätöksiä tehdään reaktiivisesti.

Kun yrittäjä on itse rakentanut kaiken, kokonaisuus on usein mielessä, ei dokumentoituna rakenteena. Minun työni on tehdä siitä näkyvä ja muokata sitä tukemaan kasvua, ei olemaan kasvun pullonkaula.

 

🚀 Poistan kaaoksen. Rakennan järjestelmän.

Yrittäjät eivät tarvitse lisää tekemistä. He tarvitsevat kokonaisuuden, joka vähentää tekemistä. Asiakkaani kuvaavat usein samaa muutosta yhteistyön aloittamisen jälkeen:

  • päätöksenteko selkeytyy
  • kokonaisuus rauhoittuu
  • myynti muuttuu ennustettavammaksi
  • tekeminen ei enää nojaa pelkkään yrittäjän omaan kapasiteettiin

 

En tarjoa sinulle sen seitsemää työkalua, en automaatioviidakkoa, enkä jatkuvaa säätämistä. Saat yhden toimivan kokonaisuuden, jossa ohjelmat toimivat ja tukevat toinen toisiaan ja tiimi kasvattaminen on helppoa.

 

 

🚀 Tekniikka ei ole ongelma mutta se voi estää kasvun

WordPress, Zenler, Kajabi, ActiveCampaign, MailerLite, LifterLMS, LeadPages, BeaverBuilder…

Minulle ne eivät ole projekteja. Ne ovat jokapäiväisiä työvälineitä. En rakenna kaikkea uusiksi siksi, että se on trendikästä. Korjaan sen, mikä estää kasvua. Varmistan, että se, mikä jo nyt toimii, pysyy ennallaan ja se, mikä ei toimi, sitä kehitetään. Joskus se tarkoittaa muutosta. Usein se tarkoittaa yksinkertaistamista.

 

 

🚀 Teen teknisen ja rakenteellisen työn puolestasi

Sinun ei tarvitse hallita kaikkea. Sinun ei tarvitse googlettaa ratkaisuja öisin. Sinä keskityt kasvuun, asiakkaisiin ja päätöksiin. Minä rakennan pohjan, joka kestää sen. Usein säästät kuukausia kokeilua ja virhettä ja ennen kaikkea energiaa.

 

Tämä ei ole pikaratkaisu. Tämä on tapa tehdä bisneksestä selkeä, hallittava ja sellainen, joka ei vie sinulta kaikkea energiaa.

Luetuimmat blogitekstit

Lanseeraus vai myyntitunneli – kumpi on tuottoisampi?

Lanseeraus vai myyntitunneli – kumpi on tuottoisampi? | ”Olen ulkoistanut verkkokurssien lanseeraukset Suomen Sisältömedialle. Sillä seurauksella, että verkkokurssimyynti on nelinkertaistunut ja lanseerausten tuotto kolminkertaistunut.” –Liisa Uusitalo-Arola ******************************* Alkuperäinen postaus julkaistu Suomen Sisältömedia Oy:n blogissa 24.1.2022. Tiia Konttinen Oy on ostanut Suomen Sisältömedia Oy:n osakekannan ja toiminta jatkuu Tiia Konttinen brändin alla.  ******************************* Moni yrittäjä kaipaa vapautta.…

Lue koko postaus tääältä >>
Kokemuksia kurssialustoista

Kokemuksia kurssialustoista 7 vuoden digiyrittäjyyden jälkeen

Kokemuksia kurssialustoista 7 vuoden digiyrittäjyyden jälkeen. 1.11. tulee kuluneeksi seitsemän vuotta siitä, kun aloitin oman urani digiyrittäjänä. Vuosien aikana olen käynyt läpi useita eri kurssialustoja niin valmiista paketista aina omalla kotisivulla oleviin kurssialustoihin. Postaus kirjoitettu yhteistyössä Verkkokurssitehtaan kanssa. Tässä postauksessa kerron sinulle kokemuksia ja vinkkejä siihen, millainen kurssialusta sinun kannattaa itsellesi valita kokemukseeni pohjautuen. Ehkä…

Lue koko postaus tääältä >>
Psykoterapeutti möi 650 verkkokurssia vuodessa

Terapeutti möi 650 verkkokurssia vuodessa

Terapeutti möi 650 verkkokurssia vuodessa. Kysymys kuuluukin, kuka oikeastaan voi tehdä verkkokurssin? Katso hetki alla olevaa kuvaa. ⬇️ Kyseessä on keskustelu yhden opiskelijani kanssa, joka möi omaa verkkokurssiaan 650 kappaletta vuodessa ja teki myyntiä noin 34 000 euroa. Tämä opiskelijani on ammatiltaan terapeutti. Hän toteutti myynnin pääasiassa blogin ja sähköpostilistan kautta mutta käytti hieman rahaa…

Lue koko postaus tääältä >>

6 digituotetta jotka voit tehdä viikossa

6 digituotetta jotka voit tehdä viikossa. Olet saattanut törmätä sanaan digituote useamman kerran. Digituotteet ovat tuotteita, joita ei tarvitse varastoida, postittaa tai pakata. Ne ovat nimensä mukaan digitaalisia tuotteita. Digituotteet ovat yrityksen kuin yrityksen keinoja kasvattaa yrityksen myyntiä ilman, että yrittäjän tai työntekijöiden tarvitsee käyttää enempää työaikaa työn tekemiseen. Kyllä, hetkellisesti työaika lisääntyy, kun digituote…

Lue koko postaus tääältä >>

Millainen on hyvä verkkokurssi?

Millainen on hyvä verkkokurssi? | Tässä postauksessa kerron sinulle Millainen on hyvä verkkokurssi? Hyvä verkkokurssi on opiskelijalleen aidosti hyödyllinen. Eli sellainen, joka ratkaisee aidon ongelman tai haasteen. Se, mitä sinä pidät aitona ongelmana ei välttämättä ole sama sinun yleisöllesi. Siksi verkkokurssia ei pidä koskaan tehdä pelkän idean tai oivalluksen näkökulmasta. Niin itsestäänselvältä kuin se nyt…

Lue koko postaus tääältä >>
Hups, ylihinnoittelin digituotteeni!

Hups, ylihinnoittelin digituotteeni!

”Hups, ylihinnoittelin digituotteeni!” Olet tehnyt digituotteen lähes verta, hikeä ja kyyneleitä vuodattaen. Antanut teokselle sielusi ja julkaiset sen kuin laskien lapsen ensi kertaa koulutielle. Digituotteesta on ländäri ja tuotesivu ja hehkutat sitä somessa. Saat valtavasti liikennettä ja kiinnostus tuotteesta on iso. Mutta. Saat myytyä vain kolme digituotetta. Pohdit digituotteen hinnoittelua uudesta kulmasta. Tarkastat asiantuntijoiden kera…

Lue koko postaus tääältä >>

Miten paljon digiyrittäminen maksaa?

Sain lukijalta kysymyksen ”Miten paljon digiyrittäminen maksaa?” Hänestä tuntui, että jokaisella valmentajalla on jokin ohjelma, joka olisi ihan välttämätöntä ottaa käyttöön, tai laajennusosa, jota ilman ei tule pärjäämään digi- tai lifestyleyrittäjänä. Tässä postauksessa kerron oman näkemykseni siihen, miten paljon digiyrittäminen maksaa. Avaan oman yritykseni kulurakennetta mahdollisimman tarkasti. Toivon, että tämä postaus tuo sinulle selkeyttä ja…

Lue koko postaus tääältä >>
13 asiaa jotka opin Digivallankumoukselta

13 asiaa jotka opin Digivallankumoukselta [ja jotka muuttivat elämäni suunnan]

13 asiaa jotka opin Digivallankumoukselta. Mikä koulutus tai valmennus on muuttanut sinun elämäsi suunnan? Minulla se oli Digivallankumouksen E-kirja Mastermind. Koulutus alkoi täydelliseen ajankohtaan, olin työttömänä ja halusin perustaa oman digiyrityksen. Koulutus oli hinnaltaan arvokas työttömälle, kahden erityislapsen yksinhuoltajaäidille. Taisin maksaa kurssista kokonaisuudessaan noin 650 €. Mutta kurssi oli jokaisen euron arvoinen. 13 asiaa jotka…

Lue koko postaus tääältä >>
Miten tein verkkokurssilanseerauksen?

Miten tein 22575 € verkkokurssilanseerauksen?

Tämän postauksen aiheena on realistinen katsaus verkkokurssien myyntiin ja kerron miten tein verkkokurssilanseerauksen, joka tuotti 22 575 euroa myyntiä. Mitä kulissien takana oikeasti tapahtuu? Miten verkkokursseja myydään? Noh, siihen saat vastauksen nyt. Olen halunnut kirjoittaa tämän postauksen jo pidemmän aikaa. Minulta kysytään paljon verkkokurssien myynnistä, joten haluan antaa tässä vinkkejä ihan kaikille. Miten tein 22575 €…

Lue koko postaus tääältä >>
tiia_2025

Tiia tässä moikka!

Kun aloitin yrittäjänä 2015, luulin että digibisnes on sitä, että postaa, markkinoi ja yrittää pysyä mukana kaikessa.
Spoiler: se ei ollutkaan sitä.
Se oli kaaosta.
Väsymystä.
Ja se tunne, että “on varmaan pakko tehdä enemmän, jotta tää toimisi.”

 

Mulla ei ollut tiimiä, ei suunnitelmaa, ei käsitystä mitä konversio oikeasti tarkoittaa. Mutta mulla oli yksi tavoite:
Tehdä bisneksestä sen verran selkeää, että voisin oikeasti hengittää.

Ja sen matkan aikana opin sen kaikkein tärkeimmän:
yrittäjälle ei tule lisää palkintopisteitä siitä, että hän polttaa itsensä loppuun.

 

Ja sieltä, kaaoksen keskeltä, löysin jotain joka ei ollut pirstaleinen automaatioviidakko, vaan kevyt, selkeä ja toimiva rakenne, jossa kaikki kulkee yhteen suuntaan eikä viiteen eri tulipaloon.

 

Olen tämän jälkeen auttanut rakentamaan digitaalisia bisneksiä ja järjestelmiä sadoille yrittäjälle. Olen tehnyt jokaisen virheen ainakin kahdesti (ihan vaan varmistaakseni, että ne on oikeasti virheitä) 🤦‍♀️🤦‍♀️

 

Mutta se työ opetti mut näkemään:

  • missä asiakas oikeasti kompastuu
  • mikä sisältö myy ja mikä vain näyttää kivalta
  • mikä järjestelmä toimii ja mikä on vain teknistä päänsärkyä
  • miten rakennetaan polku, jota pitkin asiakas haluaa aidosti edetä.

 

Nykyään mut löytää Kuopiosta (vuoden päästä ehkä Skotlannista), läppärin äärestä, kahvikuppi kädessä ja kotikonttorin työsuojeluvaltuutetun Edisonin valvoan silmien alta.

 

Vapaa-ajalla kiipeän Puijon mäelle, hengittelen raikasta ilmaa ja mietin, miksi ihmeessä kukaan yrittäjä vieläkin luulee, että “enemmän tekemistä” on ratkaisu.

 

Jos sä haluat rakentaa bisneksen, joka ei tunnu oravanpyörältä, jossa asiakas etenee selkeästi ja jossa sinä et huku tekniikan, välilehtien ja paniikki-kampanjoiden alle, niin mä voin auttaa.

 

Tän tarinan alku oli kaaosta. Loppu on selkeyttä — ja vähän flirttiä.

 

Lue koko matka tästä → 

Yhteistyökumppaneita & asiakkaita & mediassa

newspool logo
nainen
rahamania
ela paremmin
sanna