19 blogimyyttiä joihin ei kannata enää uskoa 2023 (jos haluat menestyä bloggaajana)

Tämänkin voi jakaa... kuten HBOn tunnarit

Keräsin tähän postaukseen 19 blogimyyttiä joihin ei kannata enää uskoa. Postauksessa käyn läpi miksi näihin ei enää kannata uskoa vuonna 2022 JOS haluat menestyä bloggaajana.

Vuosien saatossa bloggaamisen ympärille on muodostunut myyttien ja jopa valheiden verkko, joka estää ihmisiä aloittamasta bloggaamista ja bloggaajia menestymästä. Vaikka osa näistä myyteistä on saattanut olla totta vuonna nappi ja nauha, tänä päivänä ne eivät enää ole.

19 blogimyyttiä joihin ei kannata enää uskoa 2023

 

1. Bloggaaminen mahdollistaa ”rikastu-yhdessä-yössä” menestyksen

Kun näemme jonkun menestyvän bloggaajan, näemme vain jäävuoren huipun. On totta, että joskus bloggaajat saattavat ”ilmestyä kuin tyhjästä” ihmisten tietoisuuteen. Esimerkiksi televisio-ohjelmat, haastattelut tai tapahtumat nostavat bloggaajia esiin. Mutta fakta on, että nämä bloggaajat eivät nouse esiin ilman massiivista määrää taustatyötä.

Monesti bloggaaja on tehnyt työtä 5 – 10 vuotta, ollut aktiivinen sosiaalisessa mediassa, blogannut systemaattisesti ja pitkäjäntiesesti, kasvattanut yleisöään ja pitänyt heistä hyvää huolta. Menestys on se palkinto, jonka bloggaaja saa hyvin ja pitkäjäntisesti tehdystä työstä.

”Bloggaaminen ei ole pikajuoksi vaan maraton”

Lue myös nämä:

2. Bloggaaminen ei maksa mitään

Bloggaamisen VOI aloittaa ilman rahaa mutta jossain vaiheessa rahan investointi blogiin on tarpeellista. Ja jos olet lähtenyt liikkeelle ilmaisella blogialustalla, blogin siirtäminen palvelimelle, domainin hankinta, uudelleen linkitykset ja mahdollinen ulkoasun muokkaus maksavat vähintään 700 euroa.

Tässä on yleisimpiä bloggaamiseen liittyviä kuluja, kun aloitat bloggaamisen itse ylläpidetävällä blogilla:

Lisäresurssit:

3. Määrä korvaa laadun

Monelle bloggaajalle on iskostunut syvälle mieleen tieto, että blogia täytyy julkaista joka päivä ja että se on ainoa keino saada lukija palaamaan blogiin. Väärin. Jos sisältö on pelkkää liiba laaba huttua, lukija saattaa käydä muutaman kerran mutta poistuu hyvin nopeasti. Ihmiset eivät enää jaksa lukea tyhjänpäiväisestä informaatiosta. Ihmiset haluavat oppia, hyötyä ja tietää, miten he pystyvät samaan kuin bloggaaja.

4. Bloggaamalla ei voi ansaita yhtä paljon rahaa kuin palkkatyössä

Tämän myytin on onneksi jo moni bloggaaja osoittanut vääräksi. Esimerkiksi Veera Bianca, Jenni Rotonen ja Noora Shingler ovat tästä loistavia esimerkkejä. Bloggaamalla voi ansaita hyvän elannon ja enemmänkin kuin palkkatöissä. Mutta on äärimmäisen tärkeää muistaa, että ei se raha ilman työtä tule.

Palkkatöissä voit mennä työpaikalle ja hengailla siellä tekemättä mitään. Palkka juoksee niin pitkään kunnes jäät lusmuilusta kiinni. Mutta mitä enemmän ja/tai ahkerammin teet töitä, sitä todennäköisempää on, että jossain vaiheessa saat palkankorotuksen. Simppeliä. Mutta bloggaaja on verrannollinen yrittäjään. Jos töitä ei tehdä, rahaakaan ei tule. Piste.

5. Sinun täytyy blogata ”seksikkäästä aiheesta” jotta voit menestyä

Väärin. Väärin. Ja vielä kerran väärin. Toki ”seksikäs” aihe pääsee nopeasti uutisiin ja ihmisten tietoisuuteen mutta tärkeämpää on ymmärtää, että blogin menestyksen takana ovat lukijat. Kun kirjoitat koiranpennun arjesta, sinulle on oma kohdennettu lukijakunta. Jos kirjoitat frettien kasvattamisesta, sinulla on oma kohdennettu lukijakunta.

Sinun täytyy myös itse määritellä, mitä menestys sinulle tarkoittaa. Jos menestys on sitä, että saat 100 000 euroa vuodessa tuloja, tarvitset aiheen, jossa lukijat ovat valmiita maksamaan tuotteista ja palveluista. Jos menestys tarkoittaa sitä, että saat 100 000 kuukausilukijaa, silloin tarvitset ajankohtaisen aiheen, joka kiinnostaa isoa osaa suomalaisista. Jos menestys on sitä, että saat 10 kommenttia jokaiseen postaukseen, jo 3 000 kohdennetun yleisön löytäminen riittää.

Lue myös: Voiko epäseksikkäällä blogiaiheella menestyä?

6. Kukaan ei lue yli 500 sanan postauksia

Jos olet lukenut tänne saakka, olen todistanut tämän myytin vääräksi. 5 suosituinta postausta tässä blogissa sisältää 900 – 3300 sanaa. Pääsääntöisesti postaukset ovat 1200+ pitkiä.

Kyse on sisällöstä. Kun sisältö on mielenkiintoista ja pitää lukijan otteessaan, he ovat valmiita lukemaan pitkiäkin postauksia. Jos haluan katsoa kuvia, menen instagramiin. Jos haluan tietää jotain bloggaajasta, etsin tietoa LinkedInistä tai blogin tietoa -sivulta. Postauksista haluan oppia jotain uutta (tässä postauksessa on muuten 2159 sanaa).

19 blogimyyttiä, joihin ei kannata enää uskoa 2018

7. Ei ole järkeä blogata, jos et voi julkaista postausta joka päivä

Sanoisin, ettei ole järkevää blogata, jos aiot julkaista uuden postauksen joka päivä. Bloggaaminen ei ole VAIN kirjoittamista ja postausten julkaisemista. Se on kommentteihin vastaamista, markkinointia ja asiakaspalvelua. Osan näistä voi ja kannattaa ulkoistaa esim. assarille. Mutta päävastuu strategioinnista, suunnitelmista ja niiden käytäntöön viemisestä on sinulla.

Jossain vaiheessa aika ei yksinkertaisesti riitä. Kasvulle ja menestykselle tulee katto. Jos palkkaat henkilön kirjoittamaan postaukset puolestasi, lukijat kyllä huomaavat eron. Välittömästi. Ja he eivät välttämättä tykkää. Ongelmaksi tämä muodostuu myös siinä tilanteessa, jos olet opettanut lukijat useamman vuoden ajan siihen, että julkaiset postauksen päivässä. Siitä poisopettaminen onkin oma työmaansa…

8. Jos blogi ei saa heti ensimmäisellä viikolla yli 1500 lukijaa, bloggaaminen kannattaa lopettaa

Jos aloitan blogin ja kirjoitan sinne yhden postauksen otsikolla ”Tervetuloa uuteen blogiin” ja postauksessa on 300 sanaa, tuletko huomenna lukemaan saman postauksen uudelleen? Blogi ei saa ensimmäisen kuukauden aikana massiivista lukijamäärää ellet ole tuottanut sinne riittävästi mielenkiintoista sisältöä. Itse asiassa en edes suosittele julkaisemaan blogia tai jakamaan ensimmäistäkään postausta someen ennen kuin blogissa on vähintään 10 julkaistua postausta.

Kun aloitat bloggaamisen, käytä yksi viikko blogin ulkoasun muokkaamiseen ja kaksi viikkoa sisällön kirjoittamiseen. Julkaise alussa postaukset 3 päivän välein, jotta saat nopeasti 10 julkaistua postausta täyteen. Loput postaukset ajasta ilmestymään tasaisesti kerran viikossa. Sitten vasta jaa julkaistuja postauksia somessa.

Tällä tavalla lukijalla on muutakin tekemistä kuin lukea ”Tervetuloa uuteen blogiin” postaus ja poistua pettyneenä. Samoin sinulla on blogissa ”puskuria” eli ajastettuja postauksia, jotta sinulle ei tule koskaan kiire ja paniikki kirjoittaa sisältöä hetken mielijohteessa.

Tee tästä rutiini. Varaa kalenterista kerran viikossa yksi kokonainen päivä, jolloin keskityt vain postausten kirjoittamiseen ja ajastamiseen. Tällä tavalla puskurisi kasvaa ja sinulta vapautuu enemmän aikaa blogin kehittämiseen ja sisällön suunnitteluun.

Lue lisää: Anna sai blogiin 3 viikossa 3500 lukijaa – Lue Annan haastattelu

Click here to subscribe

Rekisteriseloste ja tietosuoja

 

9. Sinun TÄYTYY olla SEO ekspertti

Eikä täydy. On hyvä tietää miten SEO eli hakukoneoptimointi toimii mutta ei sinun tarvitse olla siinä ekspertti. Itse asiassa iso osa SEOsta hoituu jo pelkästään sillä, että kirjoitat hyvää ja laadukasta sisältöä. Hakukoneoptimointi tuntuu sekavalta koska siitä on vuosien aikana tehty vaikeaa. Mutta mitä enemmän opit ja optimoit postauksia, sitä helpommaksi se käy.

Hyvä uutinen on ehdottomasti se, että sinun ei tarvitse koodata tai muokata HTML koodistoa, jotta postaukset tulevat optimoiduksi. Bloggaajasta Ammattilaiseksi™ verkkovalmennuksessa opettamani kirjoittamisen menetelmän avulla optimoit blogipostaukset lähes huomaamatta.

10. Bloggaaminen on helppo tapa ansaita miljoonia

Suomessa ei tiettävästi ole vielä yhtään blogimiljonääriä. Ruotsissa heitä kyllä on. Ja Yhdysvalloissa. Onko Suomessa mahdollisuus tulla blogimiljonääriksi? En osaa siihen vastata. Teoriassa kyllä mutta käytännössä… Kaikki riippuu siitä, miten bloggaaja tuotteistaa bloginsa, mikä blogin aihe on ja miten paljon kohdennettuja lukijoita bloggaajalla on.

Suomen väkiluku on yli viisi miljoonaa, Ruotsissa tuplasti enemmän. Mitä enemmän potentiaalisia lukijoita on, sitä suurempi mahdollisuus on tehdä niitä miljoonia. Loogista.

Minulta meni 7 vuotta, että rikoin miljoonan euron rajan. Kyllä sen miljoonan voi saada mutta ei sitä parissa kuukaudessa tehdä.

11. Sinun täytyy olla koodari, jotta voit ylläpitää blogia

Ei tarvitse. Vaikka itse aloitin kymmenen vuotta sitten nettisivujen tekemisen lainaamalla kirjastosta koodauskirjan ja tekemällä yksinkertaisia nettisivuja, sinun ei todellakaan tarvitse aloittaa samalla tavalla. Blogialustat, kuten WordPress, Squarespace, Blogger ja Tumblr ovat valmiita pohjia, johon blogin voi perustaa. Sinun tehtäväsi on vain muokata ulkoasua. Se käy kätevästi erilaisilla teemoilla ja lisäosalilla eli plugineilla tai widgeteillä.

Yksinkertaisimmillaan etsit WordPressissä lisäosan…

19 blogimyyttiä, joihin ei kannata enää uskoa 2018

…asennat sen wordpressiin…

19 blogimyyttiä, joihin ei kannata enää uskoa 2018

…otat sen käyttöön….

19 blogimyyttiä, joihin ei kannata enää uskoa 2018

…ja muokkaat asetukset sopiviksi.

19 blogimyyttiä, joihin ei kannata enää uskoa 2018

12. Sinun täytyy investoida tuhansia euroja bloggaamiseen

On jännä, miten myytit aina löytävät kaksi ääripäätä. Joko bloggaamista pitää pystyä tekemään ilman rahaa TAI siihen pitää käyttää massiivinen määrä rahaa. No, jos haluat, että graafikko tai koodari rakentaa sinulle blogin, voit varautua parin tuhannen euron laskuun. Itse en ole maksanut blogin rakentamisesta ulkopuoliselle.

Kesällä 2018 julkaistu uusi ulkoasu on ammattilaisen käsialaa. Samalla uudistimme sivuston verkkokaupan ja rakensimme kurssialustan. Maksoin mielelläni siitä, että joku teki työn puolestani. Summa, jonka käytin, maksaa itsensä monin verroin takaisin ajan säästössä. Voit hyvin aloittaa bloggaamisen satasella tai parilla ja pikkuhiljaa investoida pikkuhiljaa, kun blogi alkaa tuottamaan rahaa.

13. Bloggaaminen on helppoa, eikä sitä tarvitse opiskella

Tämä myytti on kohtalaisen uusi, olen alkanut törmäämään tähän vasta lähiaikoina. Monet ajattelevat, että bloggaaminen on vain kirjoittamista ja kirjoitusten jakamista sosiaaliseen mediaan. Mutta valitettavasti se ei vielä riitä. Alla on tiivistetysti se, mitä itse teen ENNEN kuin näet postaukseni somessa:

  1. päätän postauksen aiheen (ajankäyttö 5 – 45 min)
  2. etsin postausta varten taustatietoa, tilastoja ja tutkimuksia (ajankäyttö 15 – 35 min)
  3. hahmottelen postauksen kynällä vihkoon (ajankäyttö 5 – 10 min)
  4. kirjoitan postauksen (ajankäyttö 2 – 4 tuntia)
  5. editoin sen (ajankäyttö 25 – 35 min)
  6. etsin kuvat, rajaan tai muokkaan ne ja lisään postaukseen (ajankäyttö 10 – 35 min)
  7. lisään linkit (ajankäyttö n. 5 min)
  8. luen postauksen ääneen esikatselussa ja korjaan mahdolliset kirjoitusvirheet (ajankäyttö 10 – 25 min)
  9. ajastan postauksen (ajankäyttö alle 5 min)
  10. teen postauksesta kuvia someen ja ajastan ne (ajankäyttö 25 – 45 min)
  11. jaan postauksen viikon aikana useamman kerran someen (ajankäyttö 15 – 35 min)

Mutta kun aloitin bloggaamisen, kuvittelin että kohdat 4, 6, 7 ja 11 riittää. Kun en saanut niitä tuloksia, joita halusin, ei auttanut muu, kuin alkaa etsimään lisää tietoa bloggaamisesta. Oli opiskeltava itsenäisesti, käytettävä rahaa erilaisiin kursseihin ja valmentajiin ja tehtävä paljon taustatyötä, jotta tuloksia alkoi näkymään.

Mutta eihän Usain Boltkaan voita kisoja, ellei hän harjoittele, opiskele lähtötekniikkaa, juoksutekniikkaa ja testaa erilaisia tapoja juosta. Vai oletko sitä mieltä, että Usain on syntymästään lähtien ollut täydellinen juoksija…?

Lue lisää: Palautteita valmennuksiin osallistuneilta

14. Voit kirjoittaa mistä tahansa maan ja taivaan väliltä – se on sinun oikeutesi bloggaajana

No ei ole.

  • Sinulla ei ole oikeutta puhua kenestäkään pahaa.
  • Sinulla ei ole oikeutta lytätä ketään.
  • Sinulla ei ole oikeutta kopioida kenenkään tekstejä.
  • Sinulla ei ole oikeutta kiustata ketään eikä sinulla ole oikeutta johdattaa lukijoita harhaan, vaikka olisit maailman paras bloggaaja.

Sinä olet roolimalli ja harteillasi on suuri vastuu. Ihmiset katsovat sinua ylöspäin. He arvostavat ja kunnioittavat sinua. Mutta jos kohtelet ihmisiä (lukijoita tai muita bloggaajia) huonosti, putoat hyvin nopeasti pilvilinnoista alas.

On turha itkeä ja pyydellä anteeksi sen jälkeen, kun vahinko on jo tehty (esimerkkinä Paul Logan). Mieti aina kaksi kertaa, ennen kuin kirjoitat ja julkaiset.

15. Hyvä sisältö ei tarvitse hakukoneoptimointia

Hyvä sisältö nimenomaan tarvitsee! Hyvä sisältö täytyy saada kaikkien ihmisten tietoisuuteen. Hyvä sisältö ansaitsee tulla luetuksi. Hakukoneoptimointi tekee hyvästä sisällöstä vieläkin paremman. Google haluaa tarjota asiakkaileen eli tiedon etsijöille parasta mahdollista sisältöä. Kirjoittamalla hyvää sisältöä JA optimoimalla sen, autat niin lukijaa, Googlea kuin itseäsi.

16. Content is King / Queen

Sisältö markkinoi itse itseään. Ei markkinoi. Jos sinulla on maailman paras ja turvallisin auto mutta pidät autoa autotallissa, miten auto pitää sinut turvassa? Sisällön tuottamiseen eli kirjoittamiseen sinun tulee käyttää 20 % ajasta. Markkinointiin 80 %.

Ilman markkinointia hyvänkin sisällön kirjoittaminen on turhaa. Halusitpa tai et, bloggaajana sinun täytyy osata markkinoida itseäsi ja sisältöäsi. Voit yrittää luottaa puskaradion voimaan mutta älä kyllästy odottamiseen.

17. En kerro muista bloggaajista, jotta lukijat eivät mene muualle

Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että kovinkaan moni bloggaaja ei suosittele muiden bloggaajien sisältöjä. Tai jos suosittelevat, ne ovat yleensä niitä bloggaajia, jotka ovat jo menestyneitä huippubloggaajia. Oletan, että syitä on kaksi:

  • suosittelemalla jo suosittuja bloggaajia, suosittelija toivoo saavansa itselleen lisää näkyvyyttä
  • kun ei suositella muita bloggaajia, ei ole pelkoa että omat lukijat siirtyvät lukemaan muiden bloggaajien sisältöjä

Mutta… jos kukaan ei suosittele muita, silloinhan kukaan bloggaaja ei saa suosituksia muilta… Eli kaikki joutuvat tekemään samaa työtä ja haalia lukijoita sieltä täältä, jolloin syntyy  mielikuva blogien ylitarjonnasta ja lukijoiden vähyydestä…

Fiksumpaa ja  nopeampaa on suositella muita bloggaajia omille lukijoilleen kirjoittamalla esimerkiksi yhteenvetopostauksia. Kukapa ei haluaisi jakaa sinun postaustasi omassa somekanavassa, jos hänet on siinä mainittu.

Tässä kaksi esimerkkiä:

Click here to subscribe

Rekisteriseloste ja tietosuoja

 

18. Ei suostuta kaventamaan blogin aihetta, koska se rajoittaa luovuutta

Kun kirjoitetaan kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä, on helppoa olla luova. Mutta lukijalla ei ole yhtä kivaa. Kun löytää loistavan postauksen yhdestä aiheesta, sitä jotenkin odottaa lukevansa aiheesta lisää. Mutta jos aiheesta ei ole kirjoitettu mitään muuta, pettymys on aikamoinen.

Kaiken maailman aiheita käsittelevät blogit ovat yleensä viihdyttävää luettavaa mutta pidemmän päälle se ei ole järkevää, varsinkin jos tavoitteena on ansaita tuloja. Jos sinä kirjoitat kaiken maailman blogia ja saat siitä mielestäsi riittävästi tuloja, ilmianna itsesi niin myönnän olevani väärässä.

19. En halua maksaa mistään ENNEN kuin blogini tuottaa rahaa

Jos perustaisit kivijalkakaupan tuskin haluaisit heitellä myytäviä tuotteita sinne tänne kaupan lattialle. Haluat ostaa hyllyjä, tasoja, hintalappuja ja kassakoneen. Blogin rakentaminen ilman rahaa on ihan sama asia. Sinulla ei tarvitse olla tuhansien eurojen budjettia, kunhan et yritä lähteä nollabudjetilla liikkeelle.

Tiedän, mitä ajattelet: ”Bloggaaminen on vain harrastus, eikä minulla ole tavoitetta saada sillä rahaa, miksi siis käyttäisin siihen rahaa.” Okei, hyvä pointti. Tuopa minulle näytille juoksija, joka juoksee ilman vaatteita ja kenkiä. Tuo minulle golffari, joka lyö palloa ilman mailaa. Tuo minulle treenaaja, joka nostelee olohuoneessa vain käsiään ilmaan ja on tyytyväinen lopputulokseen.

Ei sinun tarvitse ansaita tuloja bloggaamalla. Mutta rahan käyttäminen omaan harrastukseen on vain fiksua.  Rahan investointi blogiin ja omaan kehittymiseen aiheuttaa yhden asian. Se saa sinut toimimaan. Se saa sinut miettimään, mitä oikeastaan kannattaa tehdä ja mihin oikeastaan kannattaa käyttää aikaa.

Ja, jos haluat saada tuloja,  alat saamaan niitä sen jälkeen, kun olet ensin investoinut blogiisi. Sinun tehtäväsi sen jälkeen on käyttää tuo raha blogin ja itsesi kehittämiseen. Sinun on investoitava saatu raha uudelleen. Mitä enemmän investoit saamaasi rahaa takaisin blogiin ja itseesi, sitä enemmän ja nopeampia alat näkemään tuloksia. Ennen pitkää olet siinä pisteessä, että investointi ei ole enää tarpeellista ja voit alkaa nauttimaan lopputuloksesta.

Tätä voi toteuttaa myös toisella tavalla. Esimerkiksi itse siirrän kerran viikossa saaduista komissioista / myynneistä 10 % investointitilille. Kerrytän rahaa pikkuhiljaa ja käytän sitä sitten tarpeen mukaan. Tällä tavalla voin nauttia tuloista myös itse, vaikka tulomäärä ei aina olisikaan suuri.

Nyt olet lukenut 19 blogimyyttiä, joihin ei kannata enää uskoa 2023.

Unohdinko jotain?

Onko joku bloggaamiseen liittyvä myytti, joka ei suostu häviämään ja joka saa sinut raivon partaalle?

Pinnaa postaus Pinterestiin, niin löydät sen myöhemmin

19 blogimyyttiä joihin ei kannata enää uskoa 2023 (jos haluat menestyä bloggaajana)

Tämänkin voi jakaa... kuten HBOn tunnarit

Julkaistu kategoriassa: